Muistan lapsuudesta seuraavanlaisen ajatuksen; ”en taida ansaita joulua.” Osasin jo lapsena kelailla itsesyytösasioita. Koin huonoa mieltä, jos olin laiminlyönyt koulutehtäviä, en ollut ottanut siskoa mukaan leikkeihin tai tuottanut muuten vain pahaa mieltä vanhemmille (omasta mielestä). Puhutaan noin 10-12 vuotiaasta tytöstä, joka kovasti painiskeli omien ajatusten ja elämänsä muutoksien keskellä. Ja vähintäänkin kaikki negatiiviset ajatukset jylläsivät ennen joulua.
Epäonnistumisia peräjälkeen
Jo lapsena saatamme aloittaa paineiden keräämisen ja suorittamisen. Jos jostain syystä joku asia menee mönkään, epäonnistuu tai ei suju, se harmittaa. Tottakai. Lapsella on myös oma hyväksytyksi tulemisen mittapuu. En tarkoita, että se on jokaisella sama. Puhun tietysti vain omista kokemuksista. Se on sellainen, että haluaa monella tavalla olla mieliksi omille vanhemmilleen ja ympäristölleen. Pyrkiä olemaan täysi kymppi, kultainen ja hyväkäytöksinen. Lisäksi lapsella paineet kasaantuu vaikka joulukonsertissa esiintymisestä, matematiikankokeesta siis niistä asioista, joissa pelkäämme epäonnistumista.
Ja se jatkuu aikuisiällä. Hyväksytyksituleminen. Epäonnistumisen sietokyky. Se miten itse asetamme sen riman eteemme, haalimme liian kovat tavoitteet työssä ja vapaa-ajalla. Sokeudumme oman mielemme tehtävälistoihin, piiskaamme viimeiseen asti. Eikä auta, kun naapurilla näkyy menevän kaikki putkeen ja paremmin. Siitä se rima vasta huipulle nouseekin. Viimeistään somekuvista lyödään viimeinen naula arkkuun. Minäkin haluan onnistua täydellisesti! Sehän se mulla oli jo lapsena …Se neiti täydellisyyteen pyrkijä, se pieni ja onneton – ainoana mittarina minä itse.
Ja nyt juuri joulua ennen kasaantuu kaikki tehtävät, listat, siivoamiset, järjestämiset & joululahjahankinnat. Pitää ehtiä aikataulun mukaisesti toteuttaa suunnitelmat. Pitää imellyttää ja paketoida. Siivota ja silittää. Tampata ja ehtiä. KIIRE!
Hei älä yritä olla täydellinen!
Keräämme itsellemme paljon asioita, joita kuvittelemme ehtivämme vielä ennen vuodenvaihdetta. Vasta suoritettuamme ison määrän tehtäviä, sallimme joulun lepohetken. Hankalinta tässä on se, että todellisuudessa kilpailemme itsemme ja oman mielemme kanssa. Voi kunpa olisin jo lapsena tajunnut oppia tekemään asiat silloin riittävän hyvin. Tai olisin ollut tyytyväinen riittävän hyvään suoritukseen ! (Olisko toi reppu kaatuneiden joguttien kanssa riittävän hyvä suoritus kiireen alla… Ei hyvä! En säästä aikaa käymällä kiireellä kaupassa, kun lopputulos on tämä. Siihen ne eväät sitten levähti…)
Muutama vuosi sitten minulta katkesi selkä. Kun piti edetä ”muiden” odotusten mukaan. Piti tehdä ja suorittaa. Itse sain maksaa kiireen ja sen tuomat ahdistukset.
Pidä hetken kirjaa, mitä olet tehnyt
Kiire on taas alkanut hiipiä kuin varkain. Sehän se on, kun kaikilla on sama vuorokausi, samat tunnit. Mieti hetken ja pysähdy. Mikä on ensisijaista?
Kun korkealle kasattu torni hajoaa, se pitää koota uudelleen kestävämmäksi. Omaa ajankäyttöä voi hyvin tarkastella niin, että pitää kirjaa ihan alkukantaisesti kaikesta tekemisistämme. Niin olen minäkin tehnyt. Käytä aikaasi edes yksi päivä ja huomaa oikeasti kuinka tehokas olet. Ja muista myös aikasyöpöt, mihin turhaan saatamme kuluttaa päivästämme tunteja?
Kuuntele minicast aiheesta (kesto 1min 30s) tästä
Itselleni oli kaikkein tärkeintä huomata, että levänneenä asiat toimii paremmin ja se mitä kaikkea yritän päivääni mahduttaa väsyneenä kostautuu väistämättä ja palikat levähtää. Digimaailmassa on pakko valmistella asioita ennakkoon ja suunnitella. Se on myös ajankäytön hallintaa, että muistaa rajoittaa tekemisensä sopivaksi. Huomaa kuitenkin, että tehokkuus ei ole aina vakio, eikä pidäkään olla.
Mieti, että olet tärkeä tällaisena kuin olet, riität kyllä! Se mitä ympärilläsi on, tarkoitettu olemaan sillä hetkellä. Emme voi kuluttaa itseämme loppuun kelailemalla vain täydellisyyteen pyrkimistä. Mihin perusasioihin voisit olla tyytyväinen.
Olen erottanut tärkeimmäksi (ja niin kliseiseksi) oman perheeni. Ehkäpä se joskus niin itsestään selvä anoppilassa vierailu onkin vuoden tärkein hetki, sillä se ei tule välttämättä toistumaan. Tämä on se ydin, mitä yritän itselleni muistuttaa hetken ainutlaatuisuudesta.
Mieti, mitkä ovat omat parhaat toimintatapasi? Kun olet listannut muutamien päivien tekemisiäsi, huomaat omat voimavarasi. Tapasi toimia voi olla nopeaa tai hidasta. Sillä ei ole väliä, kunhan pystyt suhteuttamaan ne tärkeimmät asiat. Jokaisen päivään kuuluu toistuvia asioita, rutiineja. Tee valintoja, jotka palvelevat omaa jaksamistasi. Ulkoilu voi tehdä hyvää sillä hetkellä, kun murehdit mistä pitää aloittaa.
Tiedäthän sinäkin sen tunteen, kun pitäisi alkaa hoitaa itselleen tärkeää asiaa, mutta on vaikeaa motivoitua? Saatat alkaa järjestää vaatekaappia tai laatikoita välttääksesi ryhtymistä sen ”The jutun” aloittamisessa. Pakon edessä paras, vai kuinka se menikään? Mulla yksinkertaisesti kävellessä ja juostessa tulee monta kertaa ongelmiin ratkaisut. Ei sillä, että laskut ja juoksevat asiat hoituu itsestään, vaan niin että tulee aloittaneeksi tuulettunein ajatuksin.
Mitään ei voi mitata …
Muista, ettet ole sen arvokkaampi mitä enemmän suoritat. Et ole sen arvottomampi, jos et tee niin kuin muut. Olet kaikkein arvokkain, kun arvostat itseäsi. Pyydät myös apua, mikäli tarvitset. Sillä sinä itse alat tunnistaa omia rajojasi vähitellen, kun kiinnität huomiota mitä teet ja miten.
Miten sinä ratkaiset kiireen ja sen myötä kasautuvat tehtävät, tunteet ja väsymyksen? Oletko jo toteuttanut edellämainittuja teemoja? Mikä on sinun avaimesi kiireettömyyteen?
Toivon, että postauksestani on ollut sinulle iloa ja hyötyä arjen keskellä. Nauti ympärilläolevasta. Opitaan itsestämme ja siitä, että joulumme toisi mukanaan sen oikeanlaisen tunnelman. Sen, mikä riittää.
Iloa ja rauhaa sinun jouluusi <3
-Laura
ps. Tervetuloa tilaamaan Järjestysvinkit Miniopas tästä
Ajankohtainen aihe meidän perheessä. Itse olen aktiivinen ja teen mielelläni koko ajan jotain. Kotona viime kuukaudet ovat menneet lasten juhlia järjestellessä ja sinne kaikkea ostaessa ja askarrellessa. Nautin siitä kun saan aikaiseksi ja saan siitä voimaa tehdä. Olen auttanut koulun vanhempainyhdistyksen myyjäisissä ja ”laittanut joulua” kotiin. Kiirehän on välillä mutta koitan rytmittää jutut niin että yksi asia hoidetaan yhden päivän aikana. Illat on lepoa varten ja tietty päivän aikanakin pieniä lepotuokioita. Käytän tehtävälistoja apuna. On kiva vetää yli tehty asia ja huomata että hommat vähenee (tulee kyllä uusiakin). Koitan tehdä jutut siinä järjestyksessä kuin on deadline. Tai mikä motivoi eniten 😉
Puoliso ei taas ymmärrä miksi koko ajan pitää olla jotain tekemässä. Hän käyttää aikansa hyvin eri tavalla ja on hitaampi toimija kuin minä. Tästä tulee tietenkin törmäyksiä kun ollaan erilaisia.
Uni on minulle tosi tärkeä. Riittävästä unesta olen yrittänyt pitää huolen, koska väsyneenä en saa aikaiseksi mitään. Olen suorittaja, ja pyrin olemaan armollinen itselleni. Meillä ei todellakaan ole koti järjestyksessä tai putipuhdas. Joskus on vaikea rajata mikä on tärkeintä just nyt kun on niin paljon kivoja juttuja mitä haluisi tehdä!
Kiitos Heidi hienoista huomioistasi ja siitä, että selvästi tunnet miten on paras tapasi toimia. Listat on tosi tärkeätä ja varmasti olet hyvä suunnittelemaan (mainitsit lepoajan iltaisin ja riittävän unen määrän jaksamisen kannalta.)
Hienoa on myös pysyä tavoitteissa ja hoitaa asiat tavoitteiden mukaan.
Meillä on myös sama asetelma (hidas-nopea) ja välillä hitaus on kultaa. Kun itselleni tehokkuus saa liiaksi valtaa, saattaa lopputulos kärsiä.
Kirjoitatko aina viikon tehtävälistan etukäteen?
Todella kunnioitettavaa on tuo armeliaisuus itseään kohtaan. Se on tosi tärkeää!