“Uskallan vihdoin pyytää sua meille” kuulen usein asiakkaani suusta. Tilanne on yleensä se, että asiakas on syystä tai toisesta ollut elämässä kovin kiireinen, tavaraa on kerääntynyt nurkkiin eri elämäntilanteiden ja muutosten jälkeen   ja itse on yritetty järjestää – tuloksetta. ” Ei ne nyt ensimmäisenä pyöri mielessä – siis ne tavarat, mut en mä vaan löydä tai muista enää mitään. Tulen täällä kotona kauhean surulliseksi ja ahdistuneeksi!”

“Ne p**kakasat”

Sotku, joka vaanii jatkuvasti taka-alalla, heijastelee arkeen ja kuormittaa muistia. Tavarat muistuttavat sinua tekemättömistä asioista. Laatikot purkamatta kellareissa eri muuttojen jälkeen. Lapselta pieneksi jääneitä harrastusvälineitä,  jälkeen jäänyttä elektroniikkaa, dvd-levyjä ja tavoitevaatteita. Niitä normaaleja asioita. Ne kestokassipussukat, ne ikuisesti pois lähtevät kirotut nyssykät, jotka olemme joskus saaneet piilotettua hyvin kaappiin, varastoon tai sängyn alle. Eivät ole sieltä vieläkään itsestään kadonneet. Ne viheliäiset päätöksenteon pitkittäjät. Ne värikkäät kuosit ärsyttävät verkkokalvojamme. Nimensämukaiset kestokassit, joiden sisältö aiheuttaa meissä vihaa ja epätoivoa. Tunteidemme kuumemittarit, ne negatiivisen kehämme pyörittäjät! Ne paskakasat, joita voisimme potkia ikkunasta ulos.

No niin. Miksi säästämme tai kuljetamme epämääräisiä tavararöykkiöitä  muutosta toiseen ja kaapista toiseen? Helpottaako hetkellinen pino viikattuja vaatteita, jos niitä vain käytetään osittain tai ei lainkaan? Tavarapinot kaatuilevat, kun etsit sitä kadonnutta härpäkettä. Kompastelessamme omissa nurkissamme tunnemme syvää häpeäntunnetta. Syitä on useita tavaroiden kasaantumiselle. Isot muutokset ovat lasten syntymä, remontit, poismuutto, läheisen kuolema tai vaikka avioero (lue tästä Hannan stoori). 

Myös kasvuympäristö vaikuttaa käyttäytymiseemme ja tavarasuhteisiimme, unohtamatta sota-ajan niukkuutta ja pulaa, kun tavarasta ja materiaaleista oli puutettaa. Kaikki oli säästettävä.  Nyt meille on niin paljon tarjolla ja halvalla… Kuinka halpuuttaminen ja menneet ajattelutavat voisivat soveltua yhteen? Ei mitenkään!

Mulla tavarat ja tunteet oli sekaisin neljä vuotta sitten

Kun putkirempan 1. osa oli takanapäin, huokaisin. Luulin, että nyt sitten vaan odotellaan, että pääsee rempattuun kotiin asettelemaan ne samat tavarat sinne ja kaikki järjestyy. Kyllä mä sitten hoidan mun nyssykkäkasat ekologisesti. Otan selvää ja olen ahkera. Niinpä niin.

Voi minua hölmöä. Olisiko ollut järkevää porrastaa tavaratulvaa etukäteen? Ei tietenkään! Laurahan se siinä ylimielisesti vain tunki tavaraa laatikoon ja peitteli kaiken hellästi muovilla sekä vanhoilla lakanoilla, jottei ne upeat tavarat mene pilalle. Olisinpa osannut ennustaa voimavarani. Olisinpa ottanut ammattilaisen avukseni, miksi kukaan ei kertonut, että elämään tulee yllättäviä muutoksia: “Isäsi tulee kuolemaan, varaudu! Et tule jaksamaan”

Miksi minä olin niin tyhmä, että ajattelin voivani siirtää päätöksentekoa?  Tulipa vedettyä itselleni kymmenen pistettä. Kaikki meni suoraan sanottuna aivan päin  ******!

Silloin päätin, että haluan auttaa muitakin tavaroiden raivaamisessa. Ettei tarvii vetää itseään ihan äärimmilleen!

En mä tiennyt tärkeän asian menettämisestä yhtään mitään. Niinhän sitä sanotaan; elämänkokemus tuo varmuutta. No shit! Mä siis muutin neljä vuotta sitten kolme kertaa; kerran pois himasta, toisen kerran faijan tavarat pois ikuisesti ja kolmannen kerran omat tavarat takaisin omassa himassa. Huom! Ne omat tavarat oli olohuoneessa. Se oli raskasta katsella niitä ja miettiä mitä niille kaikille tekee, yksin…

Mun kokemus varmuudesta oli kaukana silloin , kun jouduin tyhjentämään isäni kuolinpesää ja samalla purkaa omaa laatikkorumbaa himassa. Siinä oli vaakalaudalla oma terveys ja tajunta, miten meitä pyöritetään täällä. Miten helvetin monta tuntia mä roudaan jotain kippoa kuppia kannua ja pannua. Mä niin tajusin, että kaikenlisäksi ne on tarpeettomia! Ne nyt vaan oli jostain syystä mun kotona tai faijan kotona, joka muutenkin herätteli mua koko ajan muistoihin. Olisin tarvinnnut päätökselleni lujittajaa. Empatiaa hädän keskellä ja sitä ymmärrystä. Sellaista,  jota nyt jaan ammattijärjestäjänä asiakkailleni. Kenenkään ei tarvitse hävetä omia voimavarojaan.

Mä olen alusta asti sanoittanut tavaroiden tahdissa tunteitani. Kertonut itselleni, ettei se tunne ja muisto katoa, vaikka luovun tästä lahjasta, jonka sain tärkeältä henkilöltä. Voitko muuten kuvitella, että säästin kaksi vuotta isäni lempi neuletta kaapissani, koska liitin siihen syvän muiston isastäni… Niin. Olen päässyt eteenpäin, ymmärryksen kautta.

Onko sinulla uskallusta tehdä seuraavaa siirtoa?

Jos nostat “tärkeysmittarissasi” kolme tärkeintä asiaa, mitkä ne voisivat olla? Onko tavarat yksi niistä? Voisimmeko ajatella kaupassa tai vastanottaessamme tavaraa, että tätä tulen vielä katumaan? Tästä on vielä harmia ja häpeää? Millä keinoin voimme pysäyttää itsemme miettimään elämänrajallisuutta ja sitä, että voisimme elää kotonamme tyytyväisiä.  Että voisimme helposti tehdä päätöksiä ja niitä meille, itsellemme mieluisia asioita…

Tee se siirtosi nyt. Mä olen vastassa.

Laura

Ps. Jos et ole vielä saanut miniopasta, nappaa se tästä. Sen avulla ohitat tyypillisimmät mokat kodin järjestämisessä.