Tein ihmiskokeen. Olen aina puhunut luennoillani siitä, kuinka olin ennen niitä suuria muutoksia shoppailuholisti n.5 vuotta sitten. Tavarat oli ennen mulle kuin happimaski, jonka avulla selviydyin arjen velvollisuuksista…
Eilen päätin, että ostan kotiin uutta sisustamiseen liittyvää. Päätin, että nyt lähtee…
Pakko saada jotain uutta
Pyörähdin siis ensin kaupungilla palaverissa, Helsingissä. Söin tukevan lounaan ja mietin, kuinka menneellä viikolla oli ollut monta tapaamista asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tunsin kuinka jännitys pikku hiljaa alkoi hiipua ja ja kuljeskelin täydellä vatsalla Aleksanterinkatua. Kadunvarsilla ihmisten aurinkolaseista heijastui kevät ja samalla mulla iski joku ihmeellinen shoppailijatakauma. Nyt mä vaan haluun jotain. Se oli kuin isku takaraivoon :”pakko saada jotain uutta”.
Päätin, että nyt. Nyt mä seuraan mun dopamiinin erittymistä. Mun mielihyväkeskus lauloi. Olisin varmaan voinut lentää, niin hyvältä se olo tuntui. Nyt mä meen kauppaan, ostan ja katson mitä mulle käy. Ainoa ero tilanteeseen oli se, että tiedostin todella tarkkaan mitä oli meneillä. Ennen olin riippuvainen tuohon mielihyväntuloon shoppailuhetkellä. Se oli ennen mun riippuvuus… Olin ennen shoppailija ja tuhlari.
Kuinka helposti se kävikään
Kaappasin iloiset ja pirteät verhot keittiöön ja olohuoneeseen, kylpyhuoneen maton, tyynynpäällisiä, kaksi kissamukia lapsille sekä käsipyyhkeitä. Marsin puutunein käsin kassalle. Kaivoin lompakkoa tärisevin sormin. Johtuiko se nyt sitten siitä, että olin niin fiiliksissä vai siitä, että olin laukannut kaupassa hyllyjen välissä ja kokeillut ostohuuman vaikutusta pitkästä aikaa? Olinko hikoillut nestehukan partaalle kuumassa toppatakissa ja saavuin raunioina kassalle… ei kyllä mulla on varmaan vaan huono kunto, eikä tämä ollut enää lihasmuistissa. Viikonlopun kunniaksi vielä kukkakaupan kautta ja kotiin esittelemään, kuinka halvalla sain nämä ja nämä.
Täpötäydessä bussissa sometin kaikessa rauhassa pidellen painavia kasseja epämääräisesti vasurissa. Meinasin ajaa pysäkin ohi. Niin paljon se dopamiini vaikutti.
Shoppailija muuttui ammattijärjestäjäksi
Todentotta. Tällaista se oli elämäni ennen, aina. Ennen kuljin keskustaan päivittäin töihin ja väsyneenä sitten kauppojen kautta kotiin mielellään jotain kivaa ja pirteää kotiinvietäväksi… Sain piristysruikeen illaksi, vähän kivaa fiilistä. Mutta se oli ennen se.
Mikä oli lopputulos?
Se, että olen todella tyytyväinen hankintoihini. Olen sinnitellyt ja muuttanut ostokäyttäytymistäni viimeiset 4 vuotta. Olen myynyt, lahjoittanut ja antanut pois tavaraa. Hankkinut lapsilleni ja itselleni kierrätyksestä vaatteita. Olen säästänyt luontoa kierrättämällä oikeaoppisesti. Kyllä. Voin täydellä sydämellä myöntää ostaneeni uutta. Olen harjoittanut luopumislihastani. Olen prosessoinut ja tutkaillut itseäni valtavasti ja tiedostanut olleeni ennen jotain ihan muuta. Matkani tähän asti on vaatinut muutosprosessin, jotta perusasioista oppii nauttimaan.
Tunne on tämän jälkeen ehkä vielä parempi kuin koskaan aikaisemmin. Ostin tarpeeseen. Ja sallin sen itselleni. Menin nyt ostotarkoituksella, en täydentääkseni väsymystä tai piristääkseni itseäni väärin keinoin tai hakemalla johonkin ahdistukseen helpotusta. En koe huonoa omatuntoa, niin kuin ennen. Olen kasvanut ja perehtynyt omiin heikkouksiini. Ehkä jopa todella ankarastikin. Mutta juuri siksi, että voin vain ja ainoastaan kaikella kokemuksellani määritellä mikä on mulle kaikkein tärkeintä. Ei tää shoppailu mene koskaan mun läheisten edelle. Ei enää koskaan.
Mutta jos sä elät sitä vaihetta, että ostat johonkin peittääksesi pahaaoloa, helpottaaksesi hetkellisesti jotain tai et löydä etsimääsi, pyydän sua miettimään ja ottamaan askeleen tai kaksi taaksepäin. Se kannattaa.
Huomenna lauantaina 3.3 luennoin taas Kanneltalon stagella tavaranvaihtotorilla. Sinne vien samantien säkillisen pieneksi jääneitä lastenvaatteita. Sekä talvitakkini ja tyynynpäällisiä. Sellaista.
Seuraava luento 7.4. samassa paikassa ja samalla teemalla.
Nyt lähden ostamaan dippailtavaa lasten kanssa ja viettämään perjantai-iltaa yhdessä koko perheen voimin.
Ihanaa viikonloppua
-Laura
ps. minioppaaseen täältä, jolla vältät tyypilliset mokat kodin järjestämisessä
Ihana lukea tästä muutoksesta ja kuinka tarpeeseen ostettaessa on olokin aivan erilainen, hetkellinen hyvä olo vaihtuu pidempi aikaiseen tyytyväisyyteen.
Tunnistan itseni tuosta sun menneestä kuvauksesta. Lähden ostoksille tai verkkokaupan ostoskorit notkuvat, kun peittää sillä ostamisella jotain huonoa oloa. Toki lapsiperheessä aina löytyy järkeviä selityksiä sille miksi ja mitä ostaa. Nyt saa halvalla alesta ensi talveksi toppaa ja säästää paljon rahaa. Nyt on osta 3 maksa 2 päivät ja säästää perusvaatteiden hankinnassa – ostanpa seuraavaa kokoa jo valmiiksi. Nyt kun on vielä lahjarahaa, niin voisi ostaa lapsille niiden toivomat legot. Silti ostamisen jälkeen hiipii huono omatunto, nämäkin kun ostaisi vasta silloin, kun se tarve on eikä tulevaisuuden tarpeeseen olisi kaapeissa enemmän tilaa ja ostaisi varmasti sellaista mikä tulisi käyttöön. Muutamat kerrat on alesta hamstrattuja toppavaatteita myyty seuraavana talvena, kun ovat olleet vielä liian isoja tai eivät sittenkään ole mieluisen värisiä. Tai kun pieniä vaatteita yrittää saada myytyä eteenpäin on se erityisen paljon aikaa vievää, kun sitä vaatetta on vaan niin paljon – lähes huomaamatta kaapit on täytyyneet vaatteista, ja kun niistä haluaa päästä eroon olisi ne helpoin vain lahjoittaa eteenpäin. Mieluiten kuitenkin myisi ja sellaiselle, joka niitä oikeasti tarvitsisi ja niistä ilahtuu. Livekirpulla onkin ollut ilahduttavaa nähdä niitä jotka penkovat sylillisen vaatetta ja sitten yhdessä mietitään hintaa, siitä tulee hyvä mieli. 🙂