syyskuu 2018 • Järjestysvinkit

Kestokassit ja pystyviikkaus pelastivat drag artisti Ville Kekäläisen vaatekaapin

Muutto on aina iso juttu,  jopa kriisi. Silloin joutuu kohtaamaan suuria määriä tavaroita, joita ei ole nähnyt vuosi kausiin. Aikataulut tiukkenee muuttopäivän lähestyessä eikä päätöksenteolle jää aikaa kunnolla. Silloin tulee sullottua sitä sun tätä mukaan uuteen kotiin. Ja roudattua kellarista ne samat laatikot muutosta toiseen.

Harvemmin kukaan selviää muutosta yksin. Ei tarvitse olla niin super, että hoitaa aina kaiken itse. Arvaa olisinko itse tarvinnut apua, kun faija kuoli ja samaan aikaan oli putkiremontti? Kun ensin peittelin tavarat sitten isäni Joo olisin tarvinnut neutraalia näkökulmaa.

Miten muuttoa voisi oikein järkeistää ja hallita?

 

Muutto voi olla myös helppo. Olin Suomen palkituimman drag artistin Ville Kekäläisen  uudessa kodissa järjestämässä hänen vaatekaappinsa käyttökuntoon. Hän  otti yhteyttä, sillä yhteinen  ystävämme  Maiju Kauppila Pinkit korkokengät -blogista oli vinkannut Villelle, että hän voisi hyödyntää ammattijärjestäjää muuton lähestyessä: “saisitte Lauran kanssa hyvät  systeemit aikaiseksi ja urakka helpottuisi.”

Ville oli tehnyt hyvää raivausta pakkaillessaan vanhassa kodissa, mutta kertoi osittain päätösten olleen vaikeitakin. Vielä oli tehtävä lopullinen karsinta.

Kolme sängynaluslaatikkoa oli täynnä vaatteita, joista oli valittava lempparit. Paraatipaikalle säästettäviksi hyväksyttäisiin vain ne vaatteet, mitä Ville käyttää päivittäin ja syksyn/talven aikana. Teimme samalla kausivaatteille oman laatikon ylähyllylle. Kesälaatikkoon pääsi shortseja ja muutama T-paita.

Mistä aloittaa, kun tavarat tuo mieleen menneet muistot?

 

Yleensä neuvon aloittamaan helpoimmasta kohteesta, mutta Villellä tavoite oli jo selkeä. Aloitimme puvuntakeista ja kauluspaidoista. Poistoihin päätyi yksi kapea takki ja muutama kauluspaita. Niitä ei oltu käytetty muutamiin vuosiin ja kaksi uutta takkia saivat nyt arvoisensa paikan. Henkariin laitettiin ainoastaan käyttövaatteita, ei mitään ylimääräistä.

“On tää paljon helpomampaa, kun sä oot siinä vieressä arvioimassa mun kanssa”

 

 

 

Ville mietti, kuinka kapeaan vaatekaappiin saadaan kaikki mahtumaan. Ja kuinka kauan aikaa kuluu päätösten tekemiseen. Parissa tunnissa tehtiin vaatekaapista selkeä ja Villen arkeen sopiva. Käyttöpaidat järjestettiin käsien ulottuville. Pystyviikkaus ja kestokassit pelastivat kapean ja syvän kaapin jälleen! Jätesäkillinen lähti kierrätykseen, hyvä Ville.

 

“Kestokasseilla  ja pystyviikkauksella saatiin taas ihmeitä aikaan”

 

Eikä siinä kaikki. Ville Kekäläinen on palkittu drag -artisti Linnea Von Kattendam

 

Ville tarvitsee työnsä takia vielä toisenkin vaatekaapin.  Ville on esiintyvä taiteilija  Linnea von Kattendam, mm. vuoden 2018 drag -artisti. Ville lupasi tehdä kotilaksynsä ja  hoitaa tarpeettomat esiintymisvaateet kierrätykseen ja myyntiin. Esiintyjänä Ville tarvitsee runsaasti vaihtovaatteita, iltapukuja, peruukkeja, hattuja ja takkeja. Hän esiintyy lukuisina koti- ja ulkomaisina artisteina

Näe paikan päällä Ravintola Nyyrikissä, miltä Linnean vaatteet näyttää, sillä Kaupungin paras Kabaree etkot vietetään 25.1 ja 2.2. Hanki liput tästä!

 

Kuvat: Nellikuvaa

Viisi järjestysvinkkiä muuton yhteydessä:

  1. Listoita! Muista kirjoittaa pakatessa mitä kaikkea laatikko sisältää, helpotat urakkaa purkuvaiheessa. Huom. Kirjoita aivan kaikki, mitä laatikossa on.
  2. Muista tunteet ja tavarat eivät ole sama asia. Erottele tavarat toisarvoisista.
  3. Mitä hyväksyt uuteen kotiin? Ota mukaan vain tarpeellinen
  4. Mikä kategoria kyseessä? Yritä miettiä käytäntöä ja huomaa laatikoita purkaessa mihin kategoriaan tavarat kuuluu
  5. Miten toimit käytännössä? Valitse esineille  loppusijoituskohteeksi hyvälle tuntuva ja käyttöä palveleva paikka

 

 

Oletko juuri muuttamassa? Millaisia vinkkejä sinä kaipaisit?

 

 

-Laura

Jaa tämä artikkeli

Habitare 2018 sudenkuopat järjestämisen näkökulmasta

Aluksi esittelen järjestämisen näkökulmasta parhaat. Habitare hiveli myös intohimoista järjestäjää. Protoshop oli menestys. Nostetaan mun suosikit suoraan ja kursailematta framille. Koska järjestys oli etusijalla. Se käytäntö:

Hanna Lantto | Piilo | Leikkisä säilytysjakkara

Anna Korte | Interface | Nerokas ja minimalistinen kylpyhuoneen laattoihin integroitu säilytysjärjestelmä

Hanna Kutvonen | Twist | Oivaltava eteiskaluste, jossa yhdistyvät peili ja monipuolinen säilyttäminen

Ammattikorkeakoululaiset suunnittelivat nimenomaa järjestämisen näkökulmasta, tässä mun suosikki. Kärkeen meni kierrätyssoppi, joka toimii myös laskutilana pienessä asunnossa. Mitä mieltä, olisko aika jees saada Soppi teillekin, katsopas tarkemmin:

 

 

Tässä on renkaat alla, jotta sen voi viedä vaikka kodinhoitohuoneeseen isommassa asunnossa. Loistava idea!

 

Ammattijärjestäjä keikkui livessä tikashyllyjen ja kuivakukkien välissä

Kokonaisuutena Habitare 2018 muistutti alkuperaisiä luonnonsävyjä pienin väripistein. Sanoisinko, että jopa arkajalat voisivat rennosti yhdistää koteihinsa pastellia ja yhdistää leikkisästi kirkkaisiin perusväreihin. Muodot ja runsaus ovat nyt “tapetilla” ja Signalsin puolella sai fiilistellä värien sinfoniaa suurta kuvaa seinällä. Tässä maistiainen

   

Kurkkaa livelähetys Meilläkotona.fi facebook sivuilla. Se on  katsottavissa tästä.  

Avohylly olohuoneessa ilmavasti, keittiössä aamiaiskaappi piilossa ovien takana. Epäilen suuresti!

Avohyllyt loistivat joka osastolla ja mietin taas ihanan arkemme näkökulmasta, kuinka kauniisti käsistämme putoilevat lasten taideteokset, tabletit ja laturit, käsityöt ja muut tärkeät asiat. Minne ne tavarat saadaan? Mihin mä saan mun kaikki esineet, rumat mutta tärkeimmät tavarat?

Keittiöt oli suunniteltu piiloon. Tärkeintä oli saada kupit ja pannutovien taakse, myös se aamiaissetti. Tähän on tultu. En laita kuvaa. Voit kuvitella liukuovet makuuhuoneessasi, jotka ovatkin sun keittiössä…

Raitamekko löysi raitatuolin ja ihanasti siinä sitten istuin ja ihmettelin.

 

 

Arki on eri asia

Pidin juuri järjestämiskurssia työväenopistolla. Tärkeimpänä nousee aina esiin luopumisen tuska ja tunteet. Kuinka luopua turhista esineistä niin, että jäljellä on vain kauniit asiat ja sekä jumalattoman kokoisen astiakaapin harkittu sisältö ja  tikapuita muistuttava avohyllyrakennelma sopuisasti olohuoneessa?  Ei mitenkään eikä koskaan… Paitsi jos sä saat kaiken mahtumaan törkykoriin, haha.

Tai miten pidät rahapussisi nyörit tiukasti kiinni ihanien sisustusjuttujen äärellä? Muuttumalla.

 

Inspiraatio järjestämiseen ja luopumiseen synnytetään messuilla tai kurssilla. Sama lopputulos. Selkeä ja suhteellinen oma elämä. Matka pitää kuitenkin kulkea, minusta se on jokaisen henkilökohtainen tie. Kunnioittamalla itseään ja omia valintoja omaan kotiinsa sopivaksi.

 

Kerro tunnelmia, oletko sä käynyt messuilla? Mikä jäi sulle mieleen? Mikä säväytti, mikä ei?

 

Iloa ja valoa päivääsi!

 

Laura

Ps.Lue lisää järjestämisestä sekä vaikutuksesta elämään täältä. Miten esim täydelliset nettikuvat vinouttaa maailmankuvaamme tai etenkin minäkuvaa.

Jaa tämä artikkeli