Tunnistatko oman fantasiaminäsi?

Kuka siellä peilissä on? Onko se sellainen fantasiaminä, joka ehtii, osaa, pystyy ja muistaa kaiken?
Vai oletko se sinä, joka poimii elämäänsä tärkeimmät asiat, muistaa kerralla korkeintaan viisi asiaa, on armollinen itselle ja muille?

Fantasiaminä on se joka haluaisi:

-olla samaan aikaan levännyt ja saada hirveästi aikaiseksi

-kiinteän ja hyvännäköisen kropan samalla, kun syö sohvalla sipsejä

-tehdä entiseen tapaan omia harrastuksia, vaikka on pienet lapset tai vaativa työ

-leipoa, laittaa ruokaa jokaisella välineellä keittiössä, vaikka leivonta-asioihin on koskettu viimeksi 5 vuotta sitten

-näyttää samalta kuin 15 vuotta sitten ja mahtua niihin kaikkiin kauniisiin vaatteisiin jota vaatekaapissa on

-omistaa ja ripustautua, pelätä ja varautua pahimpaan elämässä

Eroon fantasiaminästä

Kun mä pääsin eroon mun fantasiaminästä, sain tilalle jotain erityistä. Oman itseni. Sen lapsellisen Lauran, joka kuulee ja näkee kaikessa huumoria sekä huvittuneisuutta. On myönteisesti tekemisessä mukana eikä suorita mitään. Nauraa, nauraa, itkee, nauraa, nauraa, itkee…

Joskus lasten syntyessä  olin antautunut niin siihen äitihahmouteen, että olin kadottaa oman innokkuuteni. Ehkä mä jotenkin ajattelin, etten äitinä voi enää olla samanlainen, iloa hersyvän nauravainen. Pelkäsin, ettei minua oteta vakavasti. Ajattelin, että nyt mun täytyy aikuistua.

Mä en tiedä mikä siinä oli, mutta sellainen tyttömäisyys piti saada pois.  Piti  luoda mielikuvaa muille, että minä osaan kyllä. Halusin näyttää vanhemmalta. Olen aina saanut kuulla tytöttelyä. Kovastihan siinä luottamus itseensä kärsii kun miettii, mitä muut musta ajattelee.  Ja jotenkin ajattelin, että minulla ei ole niin väliä, kunhan lapset voi hyvin. Olen kokenut riittämättömyyttä ja kaikenlaista ahdinkoa. Olen yrittänyt elää liikaa niin kuin fantasiaminä on halunnut. Fantasiaminä hallitsi ja osasi kaiken, varmisti ja suuttui, kun ei mentykään ihan just kun piti. Sellainen se minun fantasiaminä oli, taustapiru, joka  halusi ja käski minun toimivan toisessa muotissa.

Olen tehnyt jotain oikein

Lauantaina omanarvontuntoni nousi potenssiin kymmenen. Siitä saan kiittää ystäviäni  Maijua ja Villeä, jotka keksivät tehdä parodiaa persoonastani ja työstäni. Imitaatio osui ja uposi. Näin suurta kunniaa en ole koskaan kokemut! En enää ikinä halua kadottaa sitä, mitä aidosti olen. Tällä hetkellä elän just sitä omaa elämää, intohimoa työtäni kohtaan ja halua tehdä sitä omaa juttu just kun tuo hahmo sanoo: ” silloin susta tulee oman elämäsi Laura Holmström ahahahahaah” Katso video tuosta ja tilaa samalla tsemppipeukut -kanava! Ilo ja inspriraatio ei tältä kaksikolta pääse katoamaan, sen voin vannoa!

 

Näin voit heittää hyvästit fantasiaminälle

Tarkastele fantasiaminää ja kysy aidolta itseltäsi: ”mitä minä tällä hetkellä haluan loppuelämältä”
Anna nyt fantasiaminän ihmetellä olkapäällä sinulle oikeita valintoja.
Kun sun arkea ja elämää tukevat valinnat on selviä, huomaat fantasiaminän häipyneen ja vieneen mukanaan myös sinua kuormittavat tekemiset. Samalla omalle itsellesi tulee tilaa hengittää, etkä enää roiku niissä uskomuksissa, olettamuksissa, menneissä ja kaavoissa. Vapaudut tälle hetkelle, kun tiedotat mitä sä haluat omassa kodissasi pitää ja tehdä. Kuka sua ohjaa, sinä itse vai fantasiaminän  vääristynyt mieli?

 

Laura

 

 

ps.

Katso tästä, kun kävin järjestämässä viihdetaiteilija Ville Kekäläisen kotona