Putkiremppa oli tuloillaan maaliskuussa 2014. Muutimme mieheni vanhempien asuntoon. Anoppilaan… No kaikki oli näennäisen hyvin! En ollut jaksanut käydä omaa tavaravuorta läpi, vaan ajattelin että se olis helpomapaa kun remontti on ohi. Sinne sai jäädä ihan kaikki laatikoihin keskelle olohuonetta unohduksiin kolmeksi kuukaudeksi. ”Mitä välii, kyllä mä sitten ehdin joskus katsomaan omia tavaroita”
Odotin todella innolla kotiinpaluuta, remontoitua kotia ja sen voimalla jaksaisin 3 kuukautta olla evakossa, maaliskuusta kesäkuuhun.
SUURIN JÄRKYTYS
Kun olimme asuneet kaksi viikkoa evakossa, jouduin viemään 65 vuotiaan isäni sairaalaan yskösten ja kuumeen takia. Hän oli erittäin huonokuntoinen. Luulin hänen sairastavan keuhkokuumetta, niin hän sairastikin, kuitenkin yllättävä diagnoosi astui esiin. Isäni kuoli keuhkosyöpään vain kolme viikkoa sairaalassaolon jälkeen. Äkillinen menetys oli kolahdus. Sureminen vieraassa ympäristössä lykkääntyi ja hommaa riitti isän poismenon takia, perukirjat , asiat & kaikki. Meille lapsille (4) jäi isämme asunnon tyhjennys.
TÄSSÄ VAIHEESSA KOLAHTI KUNNOLLA VASTEN KASVOJA
Miten yksin elänyt mies saattoi omistaa näin paljon tavaraa? Käytimme juhannusviikon kesällä asunnon tyhjennykseen ja silloin tajusin suhteeni tavaraan.
Miksi ihminen haalii ympärilleen niin paljon, että ihmisen kuoltua koko tavaramäärä ei merkitse kuin taakkaa jälkipolville?(lukuunottamatta muutamia tärkeimpiä asioita, kirjoitelmat & muutama valokuva).
UUSI VÄÄRÄ SUUNTA
Kun kuolemasta/menetyksestä oli kulunut vuosi aloimme miettiä muuttoa Tallinnaan miehen työn perässä. Miksipäs ei, sillä enhän ollut riippuvainen mistään. Olin valmis katkaisemaan myös oman uran Parturi-kampaajana. Uhkuin intoa uudesta kulttuurista. Koulupaikatkin oli lapsille valmiina, kunnes viimehetkellä koko homma peruuntui, sillä miehen työnantaja ei ollutkaan valmis maksamaan koko perheen kustannuksia ja kädenvääntö päättyi siihen.
Olin pettynyt. Jotainhan tässä piti tapahtua. Hain muutosta! Hetken kuluttua olimmekin unelma-asuntomme näytössä ja kauppoja suunnittelemassa. Siitä alkoi lainalupausten keruu ja kun kaikki näytti hyvältä – yllättäen asunto vietiin edestämme. Huh!
PETTYMYS JA PAHAOLO
En voinut päästä tilanteesta millään irti. Olin pettynyt itseeni. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi. Eih! Tämä on yhtä alamäkeä. Tuntui että suru vai syveni ja painajaiset lisääntyi. Olin umpikujassa. Tajusin, että en kyennyt jatkamaan töissä. Hankkiuduin toiminimestä eroon ja aloin päivähommakseni suorittaa Kasvatustieteiden perusopintoja yliopistossa, avoimen puolella. Joku sanoi, että olen rohkea. Itse sanoisin, että olin neuvoton. Oli päästävä puhtaalle sivulle jotta näkisin elämän taas selkeämmin.
KUKA OLISI VOINUT KERTOA MINULLE, MITEN NÄMÄ ASIAT PITÄISI HOITAA?
Samalla aloin totaalisen järjestelyn kotona. Kävin laatikko ja kaappi kaapilta aivan kaiken läpi kellaria myöten. Haastoin itseni selvittämään, mikä mua ahdistaa. Miksi olen näin voimaton kuin nyt olen? Ihminen toimii viimekädessä vaistoillaan. Sillä tavalla minäkin toteutin elämääni sillä hetkellä. Huomasin löytäväni vähitellen oman itseni, joka oli ollut kateissa lähes 5-vuotta.
APU OLISI OLLUT TÄRKEÄÄ
MIksi? Koska olin elänyt jonkun muun unelmaa. Olin syrjäyttänyt oman itseni. tein ahkerasti töitä, ajatellen että näin tämän kuuluu mennä. Niin muillakin on. Jätin tarkastelematta kriittisesti tilannetta. En elänyt todellisuuden mukaan. Lapset ovat aina olleet se ykkösasia, mutta huomasin siinäkin, että toin heille viikottain legoja tuliaisiksi tai pientä krääsää paikkaillen huonoa omaatunto ja mieltä siitä etten työpäivän jälkeen ehtinyt olla heidän kanssaan kuin tunnin ennen nukkumaan menoa.
MIKSI HALUAN AUTTAA SUA?
Haluatko hukata aikaasi jatkuvaan ahdistuksen tunteeseen? Haluatko yrittää vetää viimeiseen hengenvetoon asti ominturvin?
Ei tarvitse. Kysymys ei ole siitä, ettetkö kykenisi yksin vaan siitä ettei tarvitse jäädä yksin!
MITÄ LOPULTA KÄVI?
Kouluttaudun auttamaan sinua. Ei tarvitse elää tekemättömien töiden ristipaineessa.
Loppujen lopuksi me emme muuttaneet, asumme 70 neliön asunnossa (4 henkilöä) Helsingissä. Mutta mitä siitä?
Kun ihminen löytää merkitykselliset asiat elämässä, ulkoiset puitteet ja materia jää kakkossijalle.
Kun jätät pois aikaa ja energiaa vievät asiat, huomaat ettei ole kiirettä.
Aloitetaan tänään yhdessä.
Laura
Vau Laura! Upeaa, että avoimesti jaoit tämän kaiken. Kaikesta tekemisestäsi – ja sanomisestasi – paistaa ymmärryksesi ihmisiä ja asioita kohtaan ja se jos mikä on sydämellä tekemistä. Näissä asioissa – kunkin elämäntilanteissa – ja kohtaamisissa sitä tarvitaan. Hienoa että olet ja että olet juuri sinä❣ Olen lukenut yhtä kirjaa, joka on itselleni antanut uuden ulottuvuuden ymmärtää meille tapahtuvia asioita. Me ihmiset käymme läpi elämässämme eri vuodenaikoja. Aina ei voi olla kasvun ja kukoistuksen kevät tai kesä, vaan että voi syntyä uutta, täytyy vanhan myös ’kuolla’ ja ne vaiheet elämässämme voivat olla hyvinkin raskaita ja vaikeita. Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos! Viisaasti sanottu, että meillä on eri vuodenaikoja elämässä. Helpompi hyväksyä ja ymmärtää tätä elämää, kun sen tiedostaa. Samoin, ihanaa kevään odotusta.
-Laura