toukokuu 2020 • Järjestysvinkit

Ajatukset ovat syy. Elämäsi seuraus. Tästä syystä kodin järjestäminen ei onnistu.

Kukapa ei haluaisi siistiä ja täydellistä kotia.

 

Ihminen ei aina voi päättää sitä, mitä hänelle tapahtuu, mutta hän voi aina päättää sen, miten hän tilanteeseen suhtautuu ja mitä hän valitsee seuraavaksi.

Ajatukset ovat syy, elämäsi seuraus.

 

Ihmisiä on kahdenlaisia:
1. Niitä, jotka ovat pettyneet siihen, ettei elämä vastannut heidän odotuksia.
2. Ja niitä, jotka eivät todellakaan asettele ehtoja elämälleen vaan ymmärtävät sopeutua elämän heille asettamiin ehtoihin.
Ensin mainitut ovat orjia onnettoman elämänsä loppuun asti ja jälkimmäiset puolestaan vapauteen kasvaneita vastuullisia aikuisia.
Esimerkkejä:
– tavoitteena siisti ja kaunis koti, mutta en pysty karsimaan tai tekemään päätöksiä = rima asetettu omiin itsenäiseentekemiseen liian korkealle
– kierrättämiseen kuluu liikaa aikaa= ihminen jää jumiin siihen, mihin mikäkin kuuluu ja keskittyy pääasioiden sijasta sivuasioihin
– suutun omille tavaroille liikaa ja uuvun = ajatusten ja tunnteidenhallinnan puutetta
– en ole syönyt, liikkunut tai levännyt= Jos perusasiat eivät ole hallinnassa, on turha yrittääkään suoriutua mistään muusta
– säästän tähän päivään asti vanhempien vanhoja tavaroita= tunteet ja menneisyys sanelevat ja esätvät elämään tässä hetkessä

Mitkä tunteet heikentävät mahdollisuutta hallita aikaasi?

Vaarallisimpia tunteita ovat syyllisyys ja riittämättömyys. Täydellisyyden tavoittelijat pettyy aina. Koska täydellisen suunnitelmien seurauksena päin naamaa iskee todellisuus, joka voittaa täydellisyyden. Tätä seuraa syyllisyys, syyttely ja stressi.
Kyvyttömyys kodin järjestämiseen syntyy omien ajatusten ja tunteiden vallitessa. Niiden seurauksena elämäsi tuntuu epämiellyttävältä ja sotkuiselta.
 Jos omat voimasi, ajatuksesi ja tunteesi ovat tielläsi taustoitan hieman:
Pelko aiheuttaa aina pakenemista ja päätöksenteon siirtämistä. Et elä tässä hetkessä vaan mietit mennyttä ja ahdistut tulevasta. Tulevasta murehtijat joutavat kärksimään kahteen kertaan, miksi siis pelätä sellaista, mitä ei ole tapahtunut?
Viha, joka on seuraamus negatiivisista tunteista, katkaisee ihmisen yhteyden itseensä ja hetkelliseen tekemiseen. Viha estää meitä monilta tekemisiltä.
Katkeruus on edeltävien yhditelmä lisättynä masennuksella. Ja tästä kombostahan ei mitään hyvää seuraa.
Itsensä moittiniminen, vaatimukset  ja korkeiden tavoitteiden asettaminen on  kotisi järjestämisen tiellä.
Tyypillisin ongelma on jättää ymmärtämättä ja etsiä helppoa tietä. Olisitko valmis muuttamaan ajatusmaailmaasi pitkällä tähtäimellä niin, ettet aina tavoittelisi kaikkea helposti? Millaisena sinä kuulet omat ajatuksesi? Kuunteletko, millä sävyllä puhuttelet itseäsi?
Tutustutaan Instagramissa, lisään siellä päivittäin rohkaisevia ajatuksia elämästä ja järjestämisestä. Maanantaina 1.6.2020  tulossa LIVE – lähetys Instagramissa, tunteista järjestämisen tiellä. Mukana kollegani Tavarataituri, ammattijärjestäjä Nina
Iloa alkavaan kesään ja pidä mielessä, että elämä on käsissäsi.
Haluatko kuulla ensimmäisenä vinkit?

Kyllä kiitos, haluan Minioppaan, jolla vältän tyypillisimmät mokat kodin järjestämisessä. Jätän sähköpostin tähän:

* indicates required



Laura
Ps. Tässä vielä suosittuja blogitekstejä kesälukemiseksi:
Jaa tämä artikkeli

Ostosriippuvuus – Tositarina elämästäni

Shoppailuaddikti. Sellainen olin. 🎧 Kerroin tarinani Teemu Pastori Potapoff ADDIKTIT -podcastsarjaan. Olen rehellinen & avoin. Hävettää. Miten olen voinut elää sellaista elämää…? Kuuntele jakso ostosriippuvuudesta 

🛍Shoppailulla tarkoitetaan ostosten tekoa muuhun kuin välittömään tarpeeseen. Se on yleinen harrastus kaikenikäisillä suomalaisilla.
🛍Shoppailu on ongelma, jos se haittaa elämää tai aiheuttaa syyllisyydentunnetta. Tällöin kannattaa miettiä, mikä asiassa häiritsee. Onko se rahanmeno, kaupoissa kuluva aika vai tarpeettoman tavaran kertyminen nurkkiin? On myös hyvä kysyä itseltään pidätkö aidosti tavaroista, joita olet hankkinut?
Ostelusta haetaan elämyksiä ja vaihtelua. Taustalla voi olla myös halu päteä muiden silmissä tai parantaa statustaan tavaroiden kautta. Parhaimiillaan ihminen hämää muiden lisäksi itseään ulkokultaisuudellaan. Ostelemisesta voi tulla riippuvaiseksi. Kuuntele, miten minusta tuli shoppailuaddikti. Ja mikä sai minut muuttumaan. Kuva vuodelta 2012

 

Mitä ajatuksia kuulemasi herättää? Samaistutko?

Tutustu Instagramissa palautteeseen tästä

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Shoppailuaddikti. Sellainen olin. 🎧Kerroin tarinani Teemu Pastori Potapoff ADDIKTIT -podcastsarjaan. Olen rehellinen & avoin. Hävettää. Miten olen voinut elää sellaista elämää…? Kuuntele jakso Ostosriippuvuudesta. 🛍Shoppailulla tarkoitetaan ostosten tekoa muuhun kuin välittömään tarpeeseen. Se on yleinen harrastus kaikenikäisillä suomalaisilla. 🛍Shoppailu on ongelma, jos se haittaa elämää tai aiheuttaa syyllisyydentunnetta. Tällöin kannattaa miettiä, mikä asiassa häiritsee. Onko se rahanmeno, kaupoissa kuluva aika vai tarpeettoman tavaran kertyminen nurkkiin? On myös hyvä kysyä itseltään pidätkö aidosti tavaroista, joita olet hankkinut? Ostelusta haetaan elämyksiä ja vaihtelua. Taustalla voi olla myös halu päteä muiden silmissä tai parantaa statustaan tavaroiden kautta. Parhaimiillaan ihminen hämää muiden lisäksi itseään ulkokultaisuudellaan. Ostelemisesta voi tulla riippuvaiseksi. Kuuntele, miten minusta tuli shoppailuaddikti. Ja mikä sai minut muuttumaan. Linkki biossa. Kuva vuodelta 2012 #addiktit

Henkilön Laura|Ammattijärjestäjä🍌 (@laura_holmstrom_) jakama julkaisu

 

-Laura

Jaa tämä artikkeli