KODIN KASVUTARINA
Meidän kolme huonetta neljäksi huoneeksi -muutos alkaa ensi viikolla. Lupaan laittaa kronologisesti >> Instagramstooreihin << sisältöä ja liveä etc! Päivitän tänne vähn päiväkirjamaisesti muutamia tekstejä, jotta saat helposti katsottua, missä mennään.
MUUTOS 2021 /70 neliötä
Ollaan asuttu samassa kodissa pian 14-vuotta. Se on yhtä kauan kuin esikoisen ikä. Ostimme tämän kodin kolmelle henkilölle. Vauvakuplassa tehtiin kaupat 2007. Kuopus syntyi 2010 ja kahden lapsen kanssa tämä tuntui edelleen sopivalta. Tässä sitä ollaan edelleen. Tämä on meidän koti.
Tästä se alkaa.Otin juuri peilin ja taulut pois keittiön ruokailutilasta ja sehän siis muuttuu n. 5,5 neliön huoneeksi kuopukselle. Tilanjakaja tulee muutaman viikon päästä. Siitä teen ihan oman postauksen sitten. On se sen verran ihana juttu!
Eilen paikkailin reikiä ja hioin tasaiseksi pintoja keittiössä. Pakko saada edes pienesti eteenpäin tätä kauhunsekaista jännitystä. Ensi viikolla kuulet valinnoista lisää, kun selviää miten huoneen sävymaailmat hahmottuu.
TÄRKEINTÄ MUUTOISSA JA MUUTOKSISSA ON KATSOA TAVARAA LÄPI, AINA!
>>Muutos on paljon helpompaa, kun katsoo tavaroita läpi ja lajittelee ne. <<(Linkin takaa pääset hankkimään kalenterin jolla teeet itsenäistä järjestämistä).
Ehkä mun heikkous, omat paperit oli kyl ihan tarpeeksi taas. Meillä on tällainen liinavaatekaappi. Se maalataan myös ja se täyttyy meidän työhon liittyvistä asioista, sijainti tulee olemaan makkari. Meidän vaatesailytys on omana postauksena, sen voit lukea täältä+viisi vinkkiä. Vaatteemme sijaitsee eteisessä.
HALUAN TÄNNE BLOGIIN JA INSTAAN AVATA REMONTIN KULKUA:
- Poikien (nyt 11&13 v) yhteinen huone muuttuu aikuisten makuuhuoneeksi ja sinne pääsee suuren sängyn lisäksi ainoastaan liinavaatekaappi työkamoille, kapeahko työpöytä ja työtuoli.
- Esikoinen saa takaisin oman huoneensa. Asui siellä 7kk ikäisestä 3-vuotiaaksi, legendaarista.
- Olohuoneeseen tulee ruokapöytä, jota metsästän. Yksi vintage onkin jo kotiutettu onnistuneesti ja ensi viikolla saapuu toinen. Tuolit 3 ja 4 on vielä kadoksissa.
- Lapset on olleet mukana suunnittelussa alusta asti, vaikuttaneet valintoihin, järjestykseen ja omien tavaroiden katsomiseen. Myös pintaremontin valintoihin.
- Irroitteltiin perjantaina heidän kanssa piirustuksia seinältä haikeiden tunteiden kera. Jotenkin tää on niin ihanaa, mutta taas mä vieritin muutaman kyyneleen.
- Parhaat teokset laitetaan kehyksiin huoneen seinille ja loput kansioihin. On tärkeää nähdä oman käden jäljen kehittyminen.
Haluamme asua tässä ja remonttiajatus
Tämä koko remontin ajatus lähti siis siitä, että pojat tarvii omaa tilaa ja yhteisen huoneen jakaminen hyllyillä tai seinillä ei ole millään mahdollista ilmanvaihdon ja valon kannalta. Ikkunaton huone on aina ankea. Joten yhtenä yönä pomppasin ylös ja tajusin, että olohuoneessahan me voidaan syödä ja lapsi saa oman kolon keittiön ruokailutilasta. Säästämme 100 000 euroa yhden huoneen takia. Vältymme muutolta ja viihdymme ennen kaikkea kotonamme.
Vielä on epäselvää, mitä maaleja ja mahdollisesti tapetteja tulee. Haha tästä tulee niin jännitysnäytelmä 😂
Antakaa mulle tsemppiä Instassa, että kykenen järjestämään tämän rempan alusta loppuun. Nyt jännittää tämä remontti! Kuullaan ensi viikolla lisää, eli viikolla 10. Jos kaikki menee hyvin, saat tietää vklolla 11 miten se keittiö jaetaan. Siinä on huomioitu valot, ilmanvaihdot kaikki. Käy ihmessä katsomassa meidän kodin pohjapiirustus Instagramin kohokohdista.
Muistatko meidän parvekkeen muutoksen? Katso se täältä
/Laura
Ps. mee instaan katsomaan kohokohtiin meidän kodin pohjapiirustus
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.