Laura Holmström, Author at Järjestysvinkit

Mitä järjestämiskäynti pitää sisällään? Ja useita muita kysymyksiä

Tässä blogitekstissä vastaan, mitä järjestämiskäynti pitää sisällään ja yleisiä kysymyksiä, mihin ammattijärjestäjänä vastaan usein.

Haluaisin, että jokainen voi tuntea olonsa hyväksi omassa kodissaan. Kodin tulisi olla paikka, jossa voi hengähtää, rentoutua ja nauttia arjesta ilman tavarakaaoksen aiheuttamaa stressiä. Mutta mitä tehdä, kun tuntuu, että tavarat valtaavat tilaa enemmän kuin sinä itse?

Moni miettii järjestämistä ja turhasta luopumista vuosia, mutta yksin aloittaminen voi tuntua ylivoimaiselta. Siksi olen täällä auttamassa! Teen kotikäyntejä ja kuljen vierelläsi, jotta kodin järjestäminen ei tunnu yksinäiseltä tai liian vaikealta urakalta. Jo parin tunnin järjestelytuokiolla voidaan saada aikaan merkittävä muutos, ja työstäni on mahdollista saada kotitalousvähennystä.

Miten prosessi etenee, ennen kun järjestämiskäynti sovitaan?

 

Ensimmäinen askel on yksinkertainen: laita viesti ja kerro tilanteesi. Voimme sopia lisätietoja sähköpostitse, viestillä tai puhelimitse. Kun tapaaminen on sovittu, käymme yhdessä läpi sen kodin kohdan, johon kaipaat muutosta. Tyypillinen järjestelyaika on 2–4 tuntia, ja tänä aikana pääsemme jo hyvin eteenpäin.

Kysyn sinulta tarpeellisia kysymyksiä ja haastan lempeästi pohtimaan tavaroiden merkitystä, mutta en koskaan kyseenalaista sinua. Kannustan, autan ja ymmärrän. Tavoitteena ei ole palata lähtöruutuun, vaan edetä askel askeleelta kohti järjestelmällisempää ja selkeämpää kotia.

Luopuminen on taito, jota voi harjoitella

Monet pelkäävät luopumista, koska tavaroihin liittyy tunnesiteitä ja muistoja. Mutta hyvä uutinen on, että luopumislihasta voi harjoittaa aivan kuten mitä tahansa muutakin taitoa! Et ole yksin, eikä sinun tarvitse päästää irti mistään pakotettuna. Yhdessä löydämme sinulle sopivan tahdin ja toimintatavan.

Onneksi tavarat ovat vain elotonta materiaalia. Vaikka joskus tuntuu, että jokainen esine kuiskii omaa tarinaansa, sinä päätät, mikä saa jäädä ja mikä lähtee. Kysy itseltäsi: ohjaatko sinä elämääsi – vai ohjaavatko tavarat sinua?

Aloitetaan yhdessä!

Jos kaipaat apua kodin järjestämiseen, varaa itsellesi sopiva paketti helposti osoitteessa vello.fi/jarjestysvinkit. Sivuiltani löydät myös hinnaston ja lisätietoa palveluistani täältä 

tai ota yhteyttä laura@jarjestysvinkit.fi

 

Tilaa maksuton miniopas täältä

Älä jää yksin tavaroiden kanssa – tehdään yhdessä se, mitä olet jo pitkään halunnut tehdä!

Iloisin järjestämisterveisin,
Laura

 

Jaa tämä artikkeli

Järjestäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!

Järjestäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa -tekstissä julkaisen asiakaskokemuksen. Ensimmäisenä aiheena tietysti vapautuminen järjestämisjumeista. Lue alta Suvin kokemukset ja katso vinkkivideo. Iloisin järjestämisterveisin Laura

”Laura muutti elämäni – järjestäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa!”

 

Laura Holmström ammattijärjestäjä Helsinki

Asiakastarina – Suvi, 35 vuotta

Aikaisemmin olin yrittänyt järjestellä itse, mutta homma jäi aina kesken.
Kaappi oli täynnä vaatteita, joita en käyttänyt, keittiö oli jatkuvassa kaaoksessa ja portaiden alunen oli täynnä tavaraa, joka oli jäänyt ”odottamaan oikeaa hetkeä”.
Järjestelykalenterit ja -työkalut olivat kaapin pohjalla, enkä ollut pystynyt viemään niitä käytäntöön.

Laura toi järjestyksen ja mielenrauhan

Ensimmäinen kerta, kun otin yhteyttä Lauraan, oli todella vapauttava. Hän ei tuominnut, vaan kuunteli huolellisesti, mitä kaipasin ja missä olin jumissa. Laura ei vain antanut minulle yleisiä neuvoja – hän räätälöi suunnitelman, joka oli käytännöllinen ja sopi juuri minulle. Tuntui, että hän ymmärsi heti, että en tarvitse vain kaappeja järjestykseen, vaan kokonaisvaltaista muutosta elämässäni. Hän auttoi minua miettimään, mitä oikeasti tarvitsen ja mikä tuo iloa, eikä vain stressiä.

Selkeä suunnitelma, joka toimi kodin järjestämisen kanssa

 

Laura ei antanut minulle valtavaa tehtävälistaa, joka olisi tuntunut ylivoimaiselta. Sen sijaan me aloitimme yhdessä selkeästä kohteesta – vaatekaapistani. Laura kysyi kysymyksiä ja antoi minulle keinoja tehdä valintoja helposti. Saimme yhdessä raivattua kaapistani pois kaikki ne vaatteet, joita en ollut käyttänyt vuosiin, ja sen jälkeen tuntui, että kaapissa oli tilaa vaatteille, joita käytin ja minulla tilaa hengittää. Ja se tunne oli mahtava!
Varasimme samalla uuden ajan, sillä halusin keittiööni muutosta. Vaikka en ollut edes tajunnut, kuinka paljon kaapissa oli turhia tavaroita, Laura auttoi minua järjestämään kaiken toimivaksi ja helposti saavutettavaksi. Olin niin innoissani muutoksesta, että aloin huomata kuinka se vaikutti myös muuhun elämääni

Muutoksen vaikutus elämääni

 

Laura ei vain auttanut minua järjestämään tavaroita – hän auttoi minua muuttamaan suhtautumistani tavaroihin ja tilan hallintaan. En ollut koskaan ymmärtänyt, kuinka paljon tavaroiden kaaos voi vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin. Kun koti on järjestyksessä, mielikin on selkeämpi. Nyt saan nauttia avarasta kodista, jossa on tilaa olla ja jossa tavarat löytyvät helposti. En oikeastaan ollut nähnyt kotini potentiaalia. Sekin selvisi, kun uskalsin päästää irti sedimenteistä ja tavoitevaatteista!

Olen todella kiitollinen Lauralle siitä, että hän ei vain antanut minulle järjestelyvinkkejä, vaan auttoi minua löytämään kestävän tavan ylläpitää järjestystä. On ollut uskomatonta nähdä, kuinka vähällä vaivalla pystyn pitämään kodin kunnossa.

Hyödyt, jotka sain Lauran avulla:

  • Selkeyttä ja mielenrauhaa: En ollut tajunnut, kuinka paljon kaaos kotona kuormitti mieltäni. Järjestäminen toi tilaa, joka näkyi myös elämässäni.
  • Toimivampi arki: Keittiö ja kaapit ovat nyt toimivia ja käytännöllisiä – ei enää turhaa etsiskelyä!
  • Kestävä järjestys: Laura opetti minulle, kuinka voin ylläpitää järjestystä ilman suurta vaivannäköä.
  • Vapaus ja ilon tunne: Kodin järjestäminen ei ole enää stressaavaa – se on vapauttavaa ja jopa hauskaa

Jos tuntuu, että et jaksa tai et tiedä, mistä aloittaa, Laura on oikea henkilö auttamaan. Hänen asiantuntemuksensa ja lämmin lähestymistapansa tekevät prosessista helpon ja jopa innostavan. Jos sinäkin haluat kokea muutoksen, älä epäröi ottaa yhteyttä – Laura on todella elämäsi järjestäjä! Itse varasin ajan ajanvarauskalenterista täältä

Suosittelen sydämestäni Lauran järjestämispalvelua tavaramäärien ja ajankäytön kanssa kamppaileville. Usko minua, muutama järjestämispäivä muuttaa elämäsi! -Suvi

 

Seuraa Instagramissa @laura_holmstrom_

ja laita viestiä laura@jarjestysvinkit.fi siitä se selkeä elämä alkaa! Terveisin Laura

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Kotona (@meillakotona_fi) jakama julkaisu

Jaa tämä artikkeli

Ystävänpäivä on täydellinen syy järjestää kotia

💖 Rakkaudella järjestetty – ystävänpäiväkampanja erikoistarjouksella! 💖

Ystävänpäiväkampanjan tarkoitus: Ystävänpäivä on täydellinen hetki hemmotella itseään – ei vain suklaalla ja kukilla, vaan myös järjestyksellä, joka tuo pysyvää iloa arkeen! 🌸 Nyt sinulla on upea tilaisuus saada kotiisi selkeyttä ja tilaa 3 tunnin järjestyskerralla kahden tunnin hinnalla! Tämä tarkoittaa 33 % enemmän järjestystä ilman lisäkustannuksia. 🎉

Kuvittele, miltä tuntuisi avata vaatehuoneen ovi ja löytää kaiken yhdellä silmäyksellä. Tai miten helpottavaa olisi, kun varasto ei enää pursua tavaraa, vaan jokaiselle esineelle on oma paikkansa. Järjestäminen ei ole pelkästään siivoamista – se on investointi mielenrauhaan ja sujuvampaan arkeen.

Nyt sinulla on mahdollisuus tarttua toimeen ja antaa kodillesi (ja itsellesi!) ansaittua huolenpitoa. ❤️

🎁 Miten hyödynnät ystävänpäiväkampanjan?

💡 Varaa järjestyskerta esimerkiksi varaston, vaatehuoneen, keittiön tai kotitoimiston selkeyttämiseen
💡 Saat 3 tuntia järjestämistä 2 tunnin hinnalla – yksi lisätunti veloituksetta!
💡 Voit hyödyntää tarjouksen itsellesi tai sopia ystävän kanssa, että järjestetään yhdessä

🔔 Muistathan tämän ystävänpäiväkampanjasta:

✅ Tarjous on voimassa 14.2.–28.2.2025

Muista mainita kampanjakoodi: Ystävänpäivä

 💕Tämä on tilaisuutesi luoda kotiin rauhaa ja järjestystä – ja vieläpä huipputarjouksella!

📅 Pääkaupunkiseutu >> Varaa aikasi tästä<< ja anna ystävänpäivän lahjaksi itsellesi selkeyttä ja mielenrauhaa!

📅 Huomio: Jos asut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, varaa aikasi täältä >> yhteydenottolomakkeen kautta <<

Iloisin järjestämisterveisin

Laura

Lue lisää alta:

Jaa tämä artikkeli

Miksi ammattijärjestäjä kannattaa palkata arjen keskelle?

Miksi ammattijärjestäjän palkkaaminen kannattaa?

Kodin järjestäminen on monille meistä haastavaa. Kiireinen arki, tunteet tavaroihin ja ylivoimaiselta tuntuva kaaos voivat estää meitä ryhtymästä toimeen. Tässä kohtaa ammattijärjestäjä voi olla ratkaiseva apu. Miksi ammattilaisen palkkaaminen on hyvä idea, jotta arki olisi helpompaa?

Nyt on aika ottaa askel kohti selkeämpää kotia!

Ammattijärjestäjän palkkaaminen on sijoitus omaan hyvinvointiin, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Olitpa sitten muuttamassa, karsimassa tavaroita tai kaipaamassa apua arjen hallintaan, ammattilaisena autan sinua saavuttamaan tavoitteesi tehokkaasti ja stressittömästi. Kerron myös miten ammattiavun pyytäminen on helppoa ajanvarauksen takia.

1. Ulkopuolinen näkökulma

Kun elämme tietyssä ympäristössä pitkään, emme välttämättä enää näe ongelmakohtia selkeästi. Ammattijärjestäjäna tuon mukanani tuoreen perspektiivin ja autan tunnistamaan, mitä voisi edistää. Kysyn oikeita kysymyksiä, jotka auttavat määrittämään, mitä todella tarvitset.

2. Yksilölliset ratkaisut

En tarjoa yleispäteviä ohjeita, vaan  suunnittelen ratkaisut juuri sinun tarpeisiisi ja elämäntilanteeseesi sopiviksi. Olipa kyseessäkodin yksi huone tai koko talo, saat suunnitelman, joka toimii aikatauluihisi. Varaa aika tästä

3. Ajan ja energian säästö

Järjestäminen voi olla aikaa vievää ja uuvuttava prosessi, erityisesti ilman selkeää suunnitelmaa. Ammattilaisena autan sinua löytämään nopeita ja tehokkaita tapoja selkeyttää kotisi, jolloin sinun ei tarvitse murehtia mistä aloittaa.

4. Tunteiden tukeminen

Monille tavaroista luopuminen on henkisesti raskasta. Ammattijärjestäjänä ymmärrän, miten tärkeitä muistoesineet ja muut tavarat voivat olla. Autan sinua tekemään päätöksiä kunnioittavalla ja empaattisella tavalla. Kuuntele tarinani äänikirjasta

Laura Holmström ammattijärjestäjä Helsinki

5. Kestävät muutokset

En vain auta sinua karsimaan tavaraa ja siivoamaan, vaan opetan sinulle menetelmiä ja tapoja, joiden avulla voit pitää kotisi selkeänä pitkällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa, että opit vähentämään sekasortoa myös tulevaisuudessa itsenäisesti ja tehokkaasti.

6. Mielenrauhaa ja iloa

Kun koti on järjestyksessä, myös mieli on rauhallisempi. Järjestyksellinen koti tuo iloa ja selkeyttä elämään, jolloin voit keskittyä asioihin, jotka todella merkitsevät.

7. Vähemmän stressiä muuttotilanteissa

Muutto on yksi elämän stressaavimmista tapahtumista. Ammattijärjestäjänä voin auttaa sinua pakkaamaan tehokkaasti, luopumaan turhasta ja järjestämään uuden kotisi nopeasti toimivaksi. Tämä säästää aikaa, rahaa ja hermoja. Ethän vuokraa tavaroillesi ylimääräisiä varastoja päätöksenteon siirtämiseksi?

8. Apua erityistilanteisiin

Jos perheessä on tapahtunut suuri elämänmuutos, kuten ero, perheenlisäys tai läheisen poismeno,  voin auttaa käsittelemaan tavarakaaoksesta aiheutuvaa hämmennystä empaattisesti ja järjestelmällisesti. Tuon selkeyttä ja tuen sinua vaikeissa hetkissä.

9. Ympäristön huomiointi

Ammattijärjestäjät tuntevat kestävän kehityksen periaatteet ja auttavat kierrättämään tavaroitasi vastuullisesti.  Osaan suositella parhaita tapoja lahjoittaa, myydä tai kierrättää esineitä.

10. Inspiraatiota ja motivaatiota

Joskus suurin este järjestämiselle on aloittamisen vaikeus. Tuon mukanani positiivista energiaa ja autan sinua löytämään innostuksen, jonka avulla pääset liikkeelle ja saavutat tavoitteesi.

Laitathan viestiä laura@jarjestysvinkit.fi,

otat yhteyttä lomakkeella tai varaat ajan ajanvarauskalenterista

Katso  ja varaa selkeä järjestämispaketti tästä

 

 

 

 

Järjestä elämäsi äänikirja nyt kuunneltavissa

Muistathan tutustua kirjaani

Saatavilla nyt myös äänikirjana, luin kirjan itse

Tutustu Instagramiin tästä

 

Autan sinua mielelläni!

 

Iloisin terveisin

Laura

koulutettu ammattijärjestäjäsi

 

Jaa tämä artikkeli
Järjestä elämäsi äänikirja nyt kuunneltavissa

Järjestä elämäsi äänikirja kuunneltavissa nyt!

Ilokseni ilmoitan, että Järjestä elämäsi -äänikirja on nyt valmiina ja kuunnteltavissasi. Nyt voit kuunnella äänikirjaa kun lenkkeilet, teet kevyitä rutiininomaisia kotihommia tai hengähdät kaiken arjen keskellä.

Äänikirjan etuna on sen helppous – voit sukeltaa järjestämisen maailmaan missä ja milloin tahansa. Myös järjestämiseen tarttuminen tuntuu helpommalta, kun samalla voi kuunnella inspiroivaa ja motivoivaa sisältöä. Nyt sinulla on mahdollisuus kuunnella Järjestä elämäsi -kirjaa ja saada käytännön vinkkejä tavaroiden hallintaan, ajankäyttöön ja elämän selkeyttämiseen ilman, että sinun tarvitsee varata erikseen aikaa lukemiselle.

Luin äänikirjani itse, ja olen todella iloinen siitä, että kirjan tunnelma ja sanoma välittyvät myös kuunneltuna. Äänikirjaformaatti tuo tekstiin oman lisänsä – sanat heräävät eloon eri tavalla kuin painetussa versiossa. Lisäksi monet ovat huomanneet, että kuuntelemalla oppii ja omaksuu asioita eri tavalla kuin lukemalla.

Jos et ole vielä tutustunut kirjaani, nyt on hyvä hetki aloittaa! Kirja auttaa sinua pääsemään eroon turhasta sekä luomaan arkeen selkeyttä ja hallinnan tunnetta. Se ei ole pelkästään kodin järjestämisestä, vaan myös mielen keventämisestä ja oman ajan paremmasta hyödyntämisestä.

Järjestämisen ei tarvitse olla raskasta tai tylsää – se voi olla myös innostavaa ja voimaannuttavaa! Toivon, että kirja antaa sinulle inspiraatiota ja rohkeutta tehdä muutoksia, jotka helpottavat arkeasi ja tuovat siihen enemmän tilaa ja iloa.

Voit kuunnella äänikirjan esim. BookBeat, Storytel, Nextory jne. monista äänikirjapalveluista. Jos kuuntelet sen, kuulisin mielelläni ajatuksiasi – voit jakaa ne somessa (Instagram) tai laittaa minulle viestiä!

Tästä voit lukea lisää kirjani sisällöstä

Tästä pääset kirjaostoksille

Järjestä elämäsi äänikirja nyt kuunneltavissa
Kuuntele kirjaani nyt suurimmissa ja suosituimmissa äänikirja palveluissa!

 

 

Iloa ja valoa

Laura

Koulutettu ammattijärjestäjäsi, kirjailija, esiintyjä ja mentori

Jaa tämä artikkeli

Mitä ammattijärjestäjän kolmen tunnin järjestämispaketti sisältää?

Mitä kolmen tunnin järjestämispaketti sisältää ja miten se voi auttaa sinua saamaan kodistasi toimivan ja harmonisen paikan – ilman stressiä.

Olet varmasti joskus katsonut kotisi nurkkia ja miettinyt, mistä järjestäminen kannattaisi aloittaa ja samalla ihmetellyt, miten  kolmen tunnin järjestämispaketilla voi saada järjestystä aikaan, kun olet yrittänyt sitä itse monta vuotta? Ja aina sinusta tuntuu, että kaaos valtaa tilan uudelleen ja uudelleen, vaikka yrität parhaasi. Jos näin on, Lauran tarjoama ammattijärjestäjän apu voi olla juuri se ratkaisu, jota tarvitset.

 

Ennen järjestämissessiota & järjestämispaketin alkua:

Kartoitus ja suunnittelu

Kaikki alkaa lyhyestä keskustelusta sähköpostilla. Käymme läpi:

  • Mikä tila kaipaa eniten apua?
  • Millaisia tavoitteita sinulla on tilan suhteen?
  • Milloin järjestetään?

Sähköpostilla sovitaan yksityiskohdista. Tuloani ei tarvitse jännittää. Eikä ammattijärjestäjää varten kannata järjestellä etukäteen.

Ammattijärjestäjä Helsinki

Mitä tapahtuu kolmen tunnin järjestämispaketin aikana?

1. Aloitus ja priorisointi
Aloitamme yhdessä tilan läpikäymisellä. Käymme nopeasti läpi, mitä tavaroita tila sisältää, ja päätämme yhdessä, mistä kohtaa aloitamme. Priorisointi auttaa keskittymään olennaiseen ja saavuttamaan konkreettisia tuloksia.

 

2. Tavaroiden läpikäynti
Sitten pääsemme varsinaiseen järjestämiseen:

  • Karsinta: Pohdimme yhdessä, mitkä tavarat ovat tarpeellisia ja mitkä voi päästää kiertoon tai hävittää. Tämä vaihe on täysin sinun päätettävissäsi – minä en koskaan pakota luopumaan mistään. Tuen luopumisessa ja annan hyviä näkökulmia. Ja rohkaisen tekemään hyviä valintoja sinua itseäsi varten.
  • Kategorisointi: Tavarat lajitellaan eli järjestetään samalla, kun mietitään tavaroiden tarpeellisuutta.
  • Paikoilleen laitto: Jokaiselle tavaralle etsitään toimiva ja looginen paikka, joka tekee arjesta helpompaa.

 

3. Ylläpitosuunnitelma
Järjestämisen lopuksi käymme läpi valmiin tilan ja pohdimme, miten voit ylläpitää järjestystä jatkossa. Annan sinulle käytännön vinkkejä ja ehdotuksia pitkin järjestämiskäyntiä niin halutessasi.

 

Mitä tuloksia voit odottaa?

Kolmen tunnin järjestämispaketilla voit saavuttaa:

  • Selkeämmän ja toimivamman tilan: Tavarat ovat siellä, missä niiden kuuluukin olla.
  • Vähemmän stressiä: Kun löydät kaiken helposti, arki helpottuu huomattavasti.
  • Pysyviä tapoja: Järjestämisen ohessa opit hyödyllisiä menetelmiä, jotka auttavat sinua ylläpitämään järjestystä.

 

Kolmen tunnin järjestämispaketti antaa tilaa ja aikaa elämääsi, kun tavarat löytyvät helpommin

Kenelle tämä paketti sopii?

Kolmen tunnin järjestämispaketti sopii erityisesti:

  • Sinulle, joka kaipaat pikaista apua esimerkiksi keittiön, vaatekaapin tai kodinhoitohuoneen järjestämisessä.
  • Sinulle, joka haluat saada konkreettisia tuloksia jo yhden tapaamisen aikana.
  • Sinulle, joka arvostat räätälöityä ja empaattista apua – minä olen tukenasi koko prosessin ajan.

Lopuksi:
Ammattijärjestäjän avulla et ole yksin järjestämishaasteidesi kanssa. Tämä voi olla juuri se alku, jota tarvitset saadaksesi kotisi järjestykseen ja mielen kevyemmäksi.

Haluatko varata oman järjestämissessiosi? Ota yhteyttä tästä tai varauskalenteri sivuiltani. Voimme yhdessä tehdä tilastasi toimivan ja miellyttävän!

Löydetään kanssasi tasapaino ja tunnelma yhdessä.

Ota rohkeasti yhteyttä, tee itsellesi hyvää. Juuri tänään voin auttaa sinua saamaan uuden alun elämässäsi.

 


Iloisin järjestämisterveisin

Laura

Laura Holmström on tasokas ja paras ammattijärjestäjä helsinki espoo

Luetuimmat:

Viisi vinkkiä vaatekaapin järjestämiseen sekä kuvat ammattijärjestäjän kaapista

Ammattijärjestäjän järjestämissalaisuudet kaaoksen kesyttämiseen

Onko hyllylläsi neljäsosa tyhjää tilaa?

Jaa tämä artikkeli

Laura Holmström opetteli viimein luopumaan isosta menetyksestä

Luovutaan turhasta ja opitaan päästämään irti turhista asioita

Irti päästäminen on vihdoin tapahtunut. Olen iloinen ja onnellinen, että olen saanut vastaanottaa oivaltavia viestejä ja kannustustakin. Se että kirja on nyt maailmalla tarkoittaa minulle luopumisprosessia. Luopumista siitä, ettei minun tarvitse enää roikottaa perässäni traumaattisia tapahtumia. Olkoonkin, että nyt ne on jaettu maailmalle, mutta minulle kirja merkitsee irti päästämistä parhaimmillaan. Luotan, että muistan tärkeimmät asiat, eikä tarkoitukseni ole enää kannatella tarinaa tavarataakkoineen mielenpäällä.

On ilo ja onni kertoa, että kirjan 1. painos myytiin vauhdilla loppuun. Ja toista painosta myydään täyttä häkää. Olen kiitollinen, että lukijat ovat ottaneet kirjani niin hyvin vastaan ja he ovat saaneet kirjasta paljon inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta. Myös omia arvoja on aloitettu arvioimaan täysin uudesta näkökulmasta.

 

Hanki kirja tästä

Luovu turhasta ja opi raivaamaan tilaa merkityksellisille asioille

Tavarat voivat heijastaa menneitä tapahtumia ja ihmisiä, rakkautta, tuskaa ja häpeää tai tulevaisuuden haavekuvia. Tavaroiden herättämät tunteet voivat myös saada välttelemään niiden läpikäyntiä ja järjestämistä. Ammattijärjestäjä Laura Holmström opastaa kirjassaan Järjestä elämäsi – Irti kodin ja mielen tavarataakasta, miten voit työstää omia tunteitasi suhteessa tavaraan, ympäröiviin ihmisiin ja kulttuuriin. Ymmärryksen myötä opit luopumaan vanhasta ja teet tilaa uudelle.

Kirja herättää pohtimaan syitä kotiin kerääntyville tavarakasoille, kyltymättömälle ostohimolle, kaappien sekamelskalle ja luopumisen vaikeudelle. Rehellinen itsensä, tunteidensa ja arvojensa kohtaaminen voi luoda elämään niin vakaan pohjan, että mieli ja koti alkavat järjestäytyä tasapainoon. Aito ilo ja merkityksellisyys löytyvät.
Tunteiden järjestäminen, elämän priorisointi ja päätöksentekotaito on opeteltavissa. Holmström antaa hyödyllisiä vinkkejä kodin järjestämiseen ja tavaroiden raivaamiseen, joiden avulla voit uudistaa paitsi kotisi myös koko elämäsi. Irti päästäminen on opeteltavissa!

 

Osta kirja täältä

Maailman kauneimpia asioita ei voi nähdä eikä koskea. Ne on tunnettava sydämellä!

Laura

Jaa tämä artikkeli

Viisi vinkkiä vaatekaapin järjestämiseen sekä kuvat ammattijärjestäjän kaapista

VAATEKAAPPI, josta löytää etsimänsä!

Vaatekaappi on lähes tärkein kaappi kotona. Vihdoin sain kasattua sulle ja näytille tämän hetken vaatekaapin sisällön.

Tein tämän postauksen sulle, vaikka sulla olisi vaatekaappi kunnossa. Ihan vaan, että voidaan vaikka Instagramissa käydä keskustelua.

Ammattijärjestäjä Helsinki

 

Usko tai älä. Vaateasiat turhauttaa liian monia. Usein vaatekaapin sisältö kuvastaa aivan jotain muuta, kuin sen pitäisi. Siellä roikotetaan mukana entistä elämää, takerrutaan tavoitevaatteisiin ja yritetään keksiä tekosyitä kenelle sukulaiselle ne vanhat vaatteet voisi antaa. Ja sitten ne jäävät sijoilleen. Lue lisää kirjastani Järjestä elämäsi   Kirja on nyt myös kuunneltavissa suosituimmissa äänikirjapalveluissa. Luen kirjani itse, joka syventää teemaa ja antaa tarinalleni elävämmän aspektin.

Tavarat ovat elotonta materiaalia

Vaatteet ilmentävät elettyjä muistoja, matkoja ja tapahtumia. Törmäät toistuvasti samaan, liian pieneen vaatekappaleeseen, muttei sitä voi heittää pois. ”Siinähän minä menin kihloihin ex-puolison kanssa. Se juhla oli niin ihana. Ja kuinka kaunis olikaan tämä vaate päälläni 25 vuotta sitten”.

Mä en omista juurikaan vaatteita. Totuushan on, ettei kerralla mahdu määräänsä enempää. Ja mulla ainakin on ne lempparit joista tykkään. Alkuun mun vaatekaapin sisältöä ja sitten vinkit sen ylläpitoon.

 

Mitä vaatekaapissani on?

Omistan:

  • 4 x neule
  • 1 x huppari
  • 2 x tunikamekko
  • 3 x hame
  • 1 x raitapaita
  • 1 musta pitsihame, joita olen käyttänut hautajaisissa 7 kertaa 6-vuoden aikana. Luottovaate, venyy myös vatsankohdalta!
  • 3 x jakkutakki keltainen ihana jakku sai lähteä. Jostain syystä se oli alkanut käsivarsista kinnaamaan 🙂 Varmaan olin niin ahkerasti nostellut laatikoita tässä vuoden aikana.
  • 1 x verkkarit
  • 2 x farkut – perus ja mustat
  • 1 x mustat löysät kesähousut
  • kesähaalari
  • 10 x T-paita (valkoiset ja vaaleat on talvella pois tieltä kaapin yläosassa läpinäkyvässä laatikossa) Arki/kotipaidat viikattuna ja osa henkarilla, koska henkaroin ne suoraan koneesta. Vältä viikkaamista hyvin paljon. Siksi tuossa henkarikuvassa henkareita on kolmenlaista. Minua se ei haittaa. Pääasia on, että vaatteet on käytössä eikä mikään niistä majaile vain muuten vaan kaapissa.
  • 5 x toppeja
  • Tässä muuten vaatekaappiemme muodonmuutos ja lisää kuvia: Eteinen ennen ja jälkeen
  •  4 x rintaliivit, kalsareita en kähde luettelemaan.
  • Sukkia n. 10 + 10 pidempi vartista ja kesäsukkaa
  • 2x sukkahousut
  • 3 x yöpuku
  • Urheiluvaatteet: 2x trikoot, urheiluliivit, ja pari paitaa
  • Ulkotakkeja: 1x talvitakki, 2x kevät/syystakki, 1x nahkatakki.
  • Kengät: 2x lenkkarit, 2x vapaa-ajan kengät, maiharit ja vain yhdet talvikengät tällä hetkellä

Tein saman listauksen poikien vaatekaapin sisällöstä: LASTENVAATTEET I Lapseni tulee toimeen 13 vaatekappaleella.

 

Vaatekaappi pysyy siistimpänä, kun tiedät mitä omistat ja tunnistat tyylisi.  Kun kaipaat uutta, opettele lainaamaan työ- sekä juhlavaatteet vaatelainaamosta. Tuuleta villapaitoja ja pakasta farkkuja säästää vaatteiden kuntoa.

 

Keräsin tähän muutamia kysymyksiä, jotka helpottavat, miten vaatekaappi järjestetään:

  1. TYYLI & MITÄ KÄYTÄT
  • Mikä on tyylisi ja elämäntilanteesi tällähetkellä?
  • Kertooko vaatekaappi tai paljastaako se käyttäjänsä?
  • Kysy itseltäsi, millaisista vaatteista pidät?
  • Vain sinä päätät, mistä tykkäät mistä et. Sinä tiedät.

 

2.    MIKÄ SESONKI?

  • Ota huomioon sesonki, tämä hetki ja materiaalit
  • Sijoita ylös ”väärä” sesonki ja pois mitä ei tarvita
  • hyödynnä säilytyksestä läpinäkyviä, kannellisia laatikoita. 
  • Läpinäkyvät vakuumipussit säästävät tilaa

3.   TOIMINTATAPA

  • Missä puet ja missä riisut
  • missä on vaatekaappi tapoihisi nähden?
  • missä läjät sijaitsee?
  • Pidätkö henkaroinnista? Kapeat henkarit vie vähän tilaa
  • Viikkaamisesta? Kenkälaatikot toimii esim pystyviikkaukseen 
  • Siisteyteen vaikuttaa se ettei kaapissa ole unohdettuja vaan kaikki on käytössäsi

Ja hei..

  •   vältä hutiostoja ja kertakäyttövaatteita
  •   hyödynnä kierrätyskeskusta tai kirpputoria persoonalliseen pukeutumiseen
  •   suosi uusien kanssa ajattomuutta ja klassikoita
  •   Suosi kestävää ja kiinnitä huomiota materiaaleihin. 
  •   Käytä vaatteita mahdollisimman  pitkään

4.   POISTOT

  • tavoitevaatteet
  • rikkinäiset
  • pienet/suuret
  • kun jos joskus tarvii
  • remontti 
  • yök

  kierrätä nukkaiset lumppukeräykseen

5.   SIJOITTELU, KÄYTÄNTÖ JA KÄYTTÖ

  • Käyttövaatteet paraatipaikalle käden ulottuville, jotta yletät
  • hanki pyykkikori sinne missä tykkäät riisua, vaikka se olisi olohuoneessa
  • Puolipitoisille naulakko ja kori

 

Olis ihana juttu, jos sulla herää kysyttävää. Mä vastailen mielelläni vaikka Instagramin stroorissa!  Siellä muutenkin näet mun yksinkertaista tyyliä

Koskaan ei tarvitse pärjätä yksin, täällä ollaan. Vaatekaapit järjestyy yhdessä 2-4 h, riippuen päätöksentekokyvystä! Varaa aika tästä

Laura

laura@jarjestysvinkit.fi

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Ammattijärjestäjän järjestämissalaisuudet kaaoksen kesyttämiseen

Ammattijärjestämisen 15 salaisuutta julki!

Laura järjestämissalaisuus x 15, ole hyvä! Näillä ohjeilla vähennät kodistasi ylimääräistä tavaraa ja saat järjestystä elämääsi!

 

  1.  Älä osta säilytysratkaisuja heti. Usein saadaan inspiraatiota täydellisistä, siisteistä kaapeista  ja kiiruhdetaan sitten ostamaan säilytyslaatikoita. Virhe! Se, mitä tarvitset ja mitä luulet tarvitsevasi, on kaksi eri asiaa. Käy läpi tavarasi, jonka jälkeen on helpompi arvioida tavaroiden säilytystarpeet.
  2. Osta tarrakone/ DYMO. Kaikki näyttää hienommalta etiketeillä! Niitä on nykyään moneen lähtöön. Valitse itsellesi sopiva, moderni tai retro ja helpota nimeämisellä tavaroiden paikalleen laittoa ja löytymistä. Suosittelen!
  3. Oletko kyllästynyt paperisotkuihin? Hyödynnä digitaalista tallennustilaa ja hyödyllisiä sovelluksia. Näin pääset eroon kaikesta paperisotkusta. Skannaa tärkeimmät/ ota puhelimalla kuva ja lataa sitten sovellus, kuten Google Drive, jonka avulla voit tallentaa ja lajitella kuvia, papereita tai vaikka lasten piirustuksia!
  4. On paljon helpompaa poistaa sotkua kuin luoda säilytystilaa. Järjestämisen tavoitteena on hyödyntää tilasi parhaalla mahdollisella tavalla, ei ostamalla vaan luopumalla turhasta.
  5. Ota koko perhe mukaan. Okei, tämä ei ehkä ole ammattijärjestäjän salaisuus. Järjestäminen on lähes mahdotonta, jos et saa muita osallistumaan.

 

Laura Holmström kirja Järjestä elämäsi
Järjestä elämäsi kirjan toinen painos on tilattavissa nyt

 

6.Kohtele kotias kunnioittavasti. Mieti, miten vierailet ystäväsi luona. Tuskin levittelet tavaroitasi sinne tänne, vaan ripustat takin naulakkoon, riisut kengät eteiseen paikoilleen ja huolehdit laukkusi kauniisti tuolille tai naulakkoon. Miten voisit soveltaa näitä käytänteitä kotiisi?

7.Etsi helppoja paikkoja aloittaa. Jos sinulla on koko talo lajiteltavana, se voi tuntua äärimmäisen ylivoimaiselta. Aloita keittiöstä ja jääkaapista. Heitä kaikki vanhentuneet ruoat ja ryhmittele loput tai liinavaatekaappi. Vanhat lakanat, pyyhkeet jne. Ylipäätään asiat, joissa on vähiten tunnesidettä.

8. Varaa joitakin inspiroivia podcasteja tai kirjoja esimerkiksi  Järjestä elämäsi -kirja Sitä ennen voit kuunnella Viisas elämä podcast jakson alta. Siellä on oikeasti yksi salaisuus, minkä paljastan… Kuuntele niin tiedät!

 

 

9. Pidä vain välttämättömät tavarat esillä. Työpöytäsi näyttää paljon siistimmältä, jos pidät esillä vain välttämättömyydet. Kaikki muu tulee säilyttää laatikossa tai kaapissa.

10. Yksi tuote jokaista sisään tulevaa kohdetta kohden. Ostitko uuden maljakon? Kun tuot sen kotiin, luovu kahdesta muusta. Huolehdi edes, että luovut yhdestä asiasta, kun tuot uutta kotiin.

11. Ymmärrä, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin multi-tasking. Se kuluttaa emotionaalisia ja fyysisiä voimavarojasi. Et voi järjestää liinavaatekaappiasi samalla kun järjestät leikkihuonetta. Anna jokaiselle tehtävälle sen ansaitsema huomio, suorita se kokonaan ja siirry sitten eteenpäin.

12. Hyväksy, että puhdistaminen/järjestäminen ja siistiminen ei lopu koskaan, valitettavasti. Se on päivittäistä sitoutumista jatkuvaan puhdistamiseen. Salaisuus onkin, että sitä helåompaa se on mitä useammin sitä tekee. Toisaalta tämä järjestämissalaisuus ei varmasti yllättänyt yhtäkään lukijaa!

13. Käytä ylöspäin ulottuvaa, pystysuoraa tilaa. Kodissa on niin paljon pystysuoraa tilaa, joka jää käyttämättä.

14. Kosmetiikkatuotteilla on viimein käyttöpäivä -merkintä. Älä annan hygienia ja kosmetiikkatuotteiden kerääntyä kylpyhuoneen laatikoihin. Voit heittää esineitä ilman syyllisyyden tunnetta pois. Opi kuitenkin siitä jotain, harkitse seuraavaa ostoa tarpeen – ei halun -mukaan.

15. Säädä syviä hyllyjä. Tämä koskee keittiön kaappeja, ruokakomeroja, kirjahyllyjä, lääkekaappeja, jääkaapin hyllyjä jne! Voit jopa poistaa hyllyjä syvistä kaapeista ja asentaa vetokorisysteemit tilalle. Paljon käytännöllisempää! Ja tavarat on helppo nähdä yhdellä slmäyksellä.

 

Mikä näistä ammattijärjestäjän  järjestämissalaisuus oli mielestäsi hyödyllisin?

 

SUOSITTUA:

Tilaa miniopas

Varaa aika tästä

Seuraa Instagramissa

 

Ihania järjestämishetkiä!

Järjestämisesalaisuudet on nyt julki. Ammattijärjestäjä Helsinki ja ammattijärjestäjä hinta löytyvät kun etsit

Laura

Jaa tämä artikkeli
helsinkiläinen ammattijärjestäjä laura holmström antaa helpot vinkit kodin järjestämiseen

Ammattijärjestäjän vinkit: näin aloitat järjestämisen

☔️☂️Tässä kodin järjestämiseen auttavassa listassa on sadepäivien iso ilo. Et joudu pähkäilemään, mitä poistoja kuuluisi tehdä.  Tämän listan avulla käyt läpi kotisi tavarat, etkä tule kaipaamaan niistä mitään! Jahkailu loppuu ja päätöksenteko on helpompaa. Helpota raivausta ja luopumista, niin kuin yli tuhat muutakin listan löytänyttä!


Listan avulla opit hahmottamaan, mitä omistat, jotta rahaa säästyy:

🧡Opit erottamaan tyylisi, kun luovut ylimääräisistä energiaa vievistä tavaroista.

☂️Vahvistat päätöksentekokykyä ja lista auttaa sinua pilkkomaan tehtäviä pieniin, toteutumiskelpoisiin osiin.

💜Mukauta luettelo elämääsi ja toteuta järjestämistä aihe kerrallaan. Tämän tarkistuslistan on tarkoitus auttaa sinua yksinkertaistamaan, innostamaan sekä minimoimaan ylimääräinen tavara kodistasi.

☕️Lista on numeroitu ensin kohteen/ huoneen mukaan, joissa huonekohtaiset tavaralistat. Lopuksi viellä yli 60 kohdan lista tavaroista, mistä voit surutta aloittaa luopumisen.

💯Yli 100 (sadan) vinkin lista asioista, joita ei varmasti tule ikävä! Kommentoi tähän HEP tai yksityisesti viestillä, niin laitan tulemaan 💜🧡

>>💋Nyt vain 9,90€ hyppää mukaan tästä! <<

(Hinta norm 19,90€)

 

 

Jaa tämä artikkeli

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.

View more
Cookies settings
Accept
Decline
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Keitä olemme

Verkkosivustomme osoite on: https://xn--jrjestysvinkit-5hb.fi.

Mitä henkilötietoa keräämme ja miksi

Kommentit

Kun sivuston käyttäjät jättävät kommentteja sivustolle, keräämme kommenttilomakkeessa olevat tiedot, sekä käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen versiotiedot roskaviestien tunnistamisen helpottamiseksi. Kun vierailijat jättävät kommentin tälle sivustolle keräämme tiedon, joka on näkyvissä kommentointikentissä, IP-osoitteen sekä selaimen versioon liittyvät tiedot. Sähköpostiosoitteesta luotu anonymisoitu hajautustieto (hash) voidaan lähettää Gravatar-palveluun, jotta tiedetään onko kommentoija palvelun käyttäjä. Gravatar-palvelun tietosuojaseloste löytyy osoitteesta https://automattic.com/privacy/.

Media

Mikäli lataat kuvia tälle sivustolle, sinun tulee välttää sellaisten kuvien lataamista, joissa on tallennettu paikkatieto (EXIF GPS). Sivuston vierailijat voivat ladata ja katsoa paikkatietoa kuvista, joita sivustolla on.

Yhteydenottolomakkeet

Evästeet

Jos jätät kommentin sivustolle, voit valita nimen, sähköpostiosoitteen ja url-osoitteen tallennuksen evästeeseen. Tämä toiminto lisää käyttömukavuutta, koska lomaketta ei tarvitse täyttää jokaisella kerralla uudelleen kommenttia lisätessä. Evästetieto poistetaan selaimesta vuoden kuluttua. Mikäli sinulla on tili ja kirjaudut sivustolle asetamme väliaikaisen evästeen, joka päättelee tukeeko selaimesi evästeitä vai ei. Tämä eväste ei sisällä henkilötietoa ja se poistetaan kun selainikkuna suljetaan. Kun kirjaudut sisään asetamme useita evästeitä, jotka tallentavat kirjautumis- sekä näyttöasetuksesi. Kirjautumisevästeet poistetaan kahden vuorokauden kuluessa, näyttöasetuksiin liittyvät evästeet poistuvat vuoden päästä. Mikäli valitset “Muista minut” kirjautumisen yhteydessä, kirjautumistietojasi säilytetään kahden viikon ajan. Mikäli kirjaudut ulos, kirjautumiseen liittyvät evästeet poistetaan samassa yhteydessä. Mikäli julkaiset artikkelin tai muokkaat olemassa olevaa tallennamme selaimeen evästeen, joka sisältää muokattavan artikkelin ID:n. Eväste vanhenee yhdessä vuorokaudessa.

Muilta sivustoilta upotettu sisältö

Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.

Analytiikka

Kenelle jaamme tietosi

Kuinka kauan säilytämme tietoa

Mikäli jätät kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa. Tallennamme rekisteröityneiden käyttäjien (jos sellaisia on) käyttäjäprofiilien tiedot. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus nähdä, muokata ja poistaa omia henkilötietojaan milloin vain. Ainoastaan käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Verkkosivuston ylläpitäjät voivat nähdä ja muokata käyttäjäprofiilien tietoja.

Mitä oikeuksia sinulla on omaan tietoosi

Mikäli sinulla on käyttäjätili tälle sivustolle tai olet jättänyt kommentteja, voit pyytää koostetiedostoa omista henkilötiedoistasi, sisältäen kaiken henkilötiedon, jonka olet meille antanut. Voit myös pyytää henkilötietojesi poistoa. Oikeus omien tietojen poistoon ei koske sellaista henkilötietoa, joka meidän on säilytettävä ylläpidollisista, juridisista tai tietoturvaan liittyvistä syistä.

Minne lähetämme tietosi

Vierailijoiden kommentteja saatetaan tarkistaa automatisoidun roskapostiestopalvelun kautta.

Omat yhteystietosi

Lisätiedot

Kuinka suojelemme henkilötietojasi

Miten toimimme tietomurron tapahtuessa

Kolmannet osapuolet, joilta saamme henkilötietoa

Henkilötietoon liittyvä automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Toimialaan liittyvä lainsäädäntö

Save settings
Cookies settings