Palvelut • Järjestysvinkit

Palvelut

Tavarat, paperit ja aika omiin käsiin!

Mihin tarvitaan ammattijärjestäjää?

Tuntuuko siltä, että tavarat hallitsevat elämääsi? Päätä särkee ja voimattomuus iskee siisteyden ja järjestämisen edessä. Tavarat ja ajatus on hukassa ja ympärilläsi vallitsee ainainen sotku ja epäjärjestys. Arki kärsii eikä suju. Miten aloittaa kaaoksen keskellä, kun ei tiedä mistä lähteä liikkeelle?
Kuulostaa tutulta.
Kaikille on kaikenlaista tarjolla ja halvalla. Tavaraa ja papereita on voinut kertyä koteihimme ja toimistoon monesta eri syystä. Kulutusyhteiskunnan myötä sekä ylisukupolvien ”joskus tarvitaan” perinteet lisättynä elämänmuutoksiin mm. perheenlisäys, lasten kasvaminen ja poismuutto, läheisen menetys, työpaikan vaihdot ja pakkomuutot ennelta arvaamattomasti...
Elämme yltäkylläisyydessä, jonka hallitseminen ei ole kellekään helppoa. Ei ainkaan yksin. Tilanne on ennenkokematon.

Annan tuen ja avun järjestämiseen - ihmiseltä ihmiselle

Kotiin ja työpaikalle

Ammattijärjestäjän ja asiakkaan yhdessä toteuttama raivaaminen kotona on siivousta tehokkaampaa. Ammattijärjestäjän avulla asiakas kykenee luopumaan kaikesta tarpeettomasta ja luomaan käyttökelpoisen järjestyksen, joka on pysyvä.

Työpaikoilla ja työhuoneessa kaaos voi viedä liikaa aikaa työn sujuvuudelta. Tehokkuuteen voi auttaa järjestämällä sähköpostit, tarvittavat asiakirjat sekä tehostaa työympäristöäsi viihtyisämmäksi. Kulutat vähemmän aikaasi etsimiseen ja pääset työpäivääsi kiinni tehokkaammin. Pystyt hoitamaan asiat tärkeysjärjestyksessä. Tehdään työpäivistäsi tästä lähtien helpompaa.

Ammattijärjestäjällä on vaitiolovelvollisuus. Hän ei ota asiakkaan tavaroita koskaan itselleen, eikä esimerkiksi myy niitä asiakkaan selän takana.
Työ tehdään yhteistyössä asiakkaan kanssa luottamuksella ja yksilöllisesti.

Talleta muistoja älä tavaroita..

Palvelut

Tavoitteena selkeämpi elämä

Ammattijärjestäjänä autan tuomaan tilaa ja aikaa konkreettisesti. Yhdessä käymme läpi turhat tavarat ja järjestetään tärkeät esineet ja paperit, jolloin tavaroiden määrä saadaan sopimaan kotiisi ja elämääsi. Saatat olla elämäntilanteessa, jossa yksin kaiken selvittäminen ei onnistu. Tulen apuusi mielelläni.

Autan ammattijärjestäjänä:

- järjestämään turhat tavarat tärkeistä tavoitteiden mukaan ja suunnitellusti alusta loppuun

- luomaan loogista ja helpottavaa järjestystä

- tukemaan muutos-ja luopumisprosessissa, ihmiseltä ihmiselle

- samaan luottamuksellista palvelua parhaaksesi kodin tunnelman löytämisessä

-järjestämään sähköpostit, paperit sekä ympäristön kotiin & työpaikalle/ yritykseen

Somejärjestäjä/sisällöntuottaja

Virtuaali

somejärjestäjä

Asut kaukana tai lähellä, sillä ei ole merkitystä. Voin auttaa sinua puhelimessa videopuhelun avulla. Konsultaatio 1h/45€ (sis. alv)

Vaikuttajaksi yritykselle? Sisällöntuotanto on intohimoni. Kysy lisää laura@jarjestysvinkit.fi

Kysy luentotarjousta

Laura luennoimaan - Tavoitteena selkeä elämä -luentoja

tilaisuuksiin ja tapahtumiin

Laura livenä tilaisuuksiin? Olisiko aika pohtia yhdessä ystäväpiirissä, miten kaaos ja elämä saadaan hallintaan? Tarvitsetko puhujan tilaisuuteesi?

Parhaillaan pidän luentoja kulttuurikeskus Kanneltalossa Tavaranvaihtotori tapahtumassa (syyskuussa 22.9. klo.12.)
Miten tavarat ja sotku ovat tulleet elämäämme,
Miten opin luopumaan,
Mistä koostuu hyvä elämä.

Pyydä luentotarjous tilaisuuteesi. Niin yksityistilaisuuksiin kuin yritystapahtumiin.