ammattijärjestäjä Archives • Sivu 4 4:stä • Järjestysvinkit

Poltin päiväkirjat

Minä annoin viimeisen tuomion “tärkeälle” laatikolle, joka oli seurannut muutosta toiseen. Se sisälsi muunmuassa päiväkirjani. En halunnut kenenkään lukevan niitä, en halunnut edes itse palata niihin, vaikka vähän oli pakko… Siksi, että ne sisälsivät inhottavaa negatiivista pulauttelua teini-iän syövereistä, painokelpaamatonta tekstiä ja kuvitusta elämän vittumaisuudesta ja pienistä onnenhetkistä epävarmuuden ajovaloissa. Se oli kuumottavan kammottavaa! Haluatko kuulla lisää, suruadressit lähti myös. Palankohan itse kohta helvetissä?

Kerroinko jo kaninkarvasta? Siitä jonka säilöin vuonna 1995 pieneen pahviseen rasiaan. Niin tietysti mulla pitää sitä olla, enhän mä muuten voisi muistella mun lemminkkiäni.  R.I.P Pupu 1993-2002.

 

Miten sinä hyödynnät varaston?

Asiakkaillani, ainakin heillä, joiden varastosta järjestän tulee vastaan vanhoja kirjeitä entisiltä kumppaneilta, muistokirjoja sun muuta mikä ehkä vähän nolottaa. En missään nimessä kehoita ketään polttamaan omia muistojaan. Päiväkirjat oli vaan se mun painajainen, joka tuli ensimmäisenä mieleen ja se kauhistutti.

Mulla on varastoja kaksikin kappaletta. Iloitsen siitä, että ne ovat hyötykäytössä vuodenaikojen mukaan. Sinne vaan kaikki lämpimät kuteet sun muuta, helteen keskellä. Ongelma astuu esiin siinä vaiheessa, kun varasto on täynnä roskaa… tai turhakkeita tai käyttökelvottomia esineitä Jopa pahimmillaanse on  iloinen kaatopaikka!

 

Asiakas halusi varaston järjestykseen

Autoin viime maanantaina varaston järjestämisessä. Aikaa saimme kulumaan viisi (5) tuntia. Voitteko kuvitella, kuinka helteessä hommaan saadaan jännittävä tvisti? Niin, mutta tavoitteeseen päästiin. Kiinnostuitko?

 

 

Lisää ennen ja jälkeen kuvia @jarjestysvinkit

Kauheaa, päiväkirjat on osa elämää!

Jos et halua polttaa päiväkirjojasi niin, mitä muuta voisit siellä varastossa järjestää? No älä ainakaan haudo sun iänikuisia oppimateriaaleja vuosikymmenten takaa. Jos et ole tähän päivään mennessä niitä tarvinnut, et tule palaamaan niihin vastaisuudessakaan. Vie hyväkuntoiset oppikirjat kirjastoon (huom uudet painokset otetaan ilomielin vastaan, ei niitä vanhoja). Irrota menneestä ja ala miettiä tämän hetken helpottumista. Muutosta toiseen seilaavat laatikot ovat viho viimeisiä.

Voisit järjestää vaikka joululaatikot teemoittain, kausivaatteille ja harrastuksille omat paikkansa. Vuodenaikaktegoriat kunniaan! Et välttämättä tarvitse mökillä sitä kaikkea, mitä ajattelet… Se on vain päätöksenteon siirtämistä. Ei ne risaiset vaatteet siellä mökillä paremmalta tunnu, sitä paitsi miksi aina pitää selitellä käyttötarkoitusta viimeiseen asti? Perimä ohjaa ajattelemaan “jos mä tarviin.” Ja miksi sinne mokille pitää viedä kaikki romut tai pikkuisen rikkinäiset?

Mitä paremmin osaat tehdä valintoja nykyisyyttä palvelemaan, sitä paremmaksi varastosi käytettävyys tulee. Okei okei, mä myönnän! Mullakin on muutama vhs-kasetti omia nauhoituksia, mutta dvd:t ja cd:t kannattaa antaa eteenpäin suosiolla, ei ne siellä laatikossa soi itsekseen.

Hyödynnä tilasi viisaasti, tunnet kyllä itsesi, mikä tuottaa fiilistä ja mikä ei. Vähitellen opit tuntemaan kaikki tavarasi. Häpeämättä. Kiitos myös pupulle, joka olit tärkeä. Karvoihisi en enää katso, kuviasi kylläkin.

Nuoruus oli seikkailu, thanks God it is over! Tuli muuten hyvä hiillos päiväkirjojen tuhkasta makkaralle 🙂

Miltä sun varastossa näyttää?

-Laura

Hei tuliko sulle jo miniopas? Tästä pääset sen pariin  

Jaa tämä artikkeli

Nyt ammattijärjestäjä puhuu suoraan! Viisi vinkkiä kodin järjestämiseen sekä kuvat ennen ja jälkeen

Hävettää, kun on niin paljon tekemistä. Itkettää kun ei saa mitään aikaiseksi…

Muistatko vielä 10 vuotta sitten puheet “elitistisestä” kotisiivouksesta ja siivoojan palkkaamisesta? Mites nyt? Tiedän useita, jotka palkaavat siivoojan. Siitä syystä, että kotityöt vähenisivät ja aikaa riittäisi tärkeille tekemisille. Eikä kukaan enää kyseenalaista jaksamista tai osaamista siivouksen suhteen.

Mutta elämme aikaa, jolloin pitää puolustella ammattijärjestäjän palkkaamista. Kuitenkin samat perustelut riittää ammattijärjestäjän palkkaamiselle, kun kodin kellari on täyttynyt  tavaroista, vaatekaapista ei löydy mitään tai olohuone on alkanut täyttyä varastonomaiseksi puhumattakaan saunasta. Jokaikinen päivä kuluu aikaa tavaroiden etsimiseen. Mutta mikä on reaktio, kun kuulet ystävän palkanneen ammattijärjestäjän? 

Niin. Meillä on monenlaisia tarpeita, paljon tavaraa ja liian vähän aikaa tehdä kaikkea itse!

Ammattijärjestäjän palkkaaminen on tabu. Tavaroihin ja sotkuun liittyy häpeä. Voi olla kiduttavaa kertoa läheisilleen tarvitsevansa apua. Ja kun siitä kertoo, läheiset saattavat antaa kärkevää palautetta: “kyllä sä nyt yksin osaat ja voit heittää sun tavaras kiertoon ja roskikseen. Otat ystäväsi mukaan, eihän siinä nyt kauaa mene, anna mennä vaan.”

Asia ei ole niin yksinkertainen

On olemassa sellainen asia kuin luopuminen, joka aiheuttaa monenlaisia esteitä tavaroiden karsimisille. On olemassa muistoja. Kaikkeen tähän selvittelyyn ei voi pyytää edes rakkaimman ystävän neuvoa. Ystävyys voi joutua koetukselle, mikäli hyppää liikaa aralle osa alueelle. Sitä paitsi ystävien kanssa on syytä tehdä mieluisia ja rentouttavia asioita.

Miksi on olemassa ammattijärjestäjiä?

Samaa voisi kysyä, miksi on kampaaja, hammaslääkäri tai korjaaja? Voit toki pyytää ystävän toteuttamaan unelmiesi hiukset, vaikkei hän ole alan ammattilainen. Hän varmasti saa tukan poikki,  mutta lopputulos ei ole kaivattu ja toivottu. Entä miksi ystäväsi ei voisi tutkia hampaitasi tai korjata tuosta vaan vuotavia putkia?(tottakai voi tietysti, jos hän on alalla… )

Asiahan on näin siis näin, että kun meillä on ongelma, luotamme toki ystäviin. MUTTA. Viimekädessä ammattilaisiin. Ammattijärjestäjät ovat saaneet koulutuksen, heillä on varmaa osaamista sekä tukevat vaikeissa päätöksissa antaen näkökulmia tavararoista luopumiseen.

Rohkaisen vihdoin ja viimein sinua kertomaan minulle, mikäli et löydä vaatekaapistasi mitään, olohuone alkaa täyttyä tai kulutat aikaa asioiden etsimiseen. Kotisi on tärkein paikka, jossa voit rentoutua. Ja takaan, että multa löytyy empatiaa. Ystävät saattavat olla liian suoria. Mietipä itse, miten helppoa olisi arvostella toisten tavaroita….

Järjestäminen on ihanaa ja palkitsevaa yhdessä asiakkaan kanssa!

Tässä ennen ja jälkeen kuvia kohteesta, jossa oli kysymyksessä koko kodin järjestäminen. Tässä vain etsimme nojatuolin olohuoneen tavarapaljouden keskeltä.

Kuvat julkaistu asiakkaan luvalla. Tässä kodissa projekti etenee koko ajan. Kysymyksessä on koko kodin järjestäminen, uusien rutiinien ylläpitoa ja tavoitteena nauttia elämästä, joka päivä!

 

Olen kouluttautunut ammattijärjestäjäksi, koska tavarapaljouden haittavaikutukset on jo oikeasti näkyvillä.

 

Kun nyt mietit, miten ihmeessä saisi kotinsa siihen kuntoon, että olisi aikaa ja tilaa hengittää niin laita viestiä mulle tänne. Takaan, että kun luovut entisistä tavoistasi,  saat tilalle uutta…

Tee itsellesi hyväolo ja lopeta alituinen riittämättömyydessä ja syyllisyydessä pyöriminen. Siksi mä olen tässä kertomassa, että sun elämä olisi helpompaa.  Lueppa mun omakohtaiset tavarakokemukset täältä. Siis miksi aina pitää venyttää viimeiseen asti, kunnes selkä katkeaa…

 

Niin ja täältä löydät viisi vinkkiä kodin järjestämiseen. Alkaen..

 

Ilolla ja ymmärryksellä

Laura

 

ps. Instagrammissa uusi tili ennen ja jälkeen kuville @jarjestysvinkit 

Jaa tämä artikkeli

Neljä kirjainta: IKEA

Huomaat kuvassa IKEA kalusteita. “Saahan ne halvat olla, mutta että noin rumatkin”…  Neljä kirjainta: IKEA. Miksi meillä on 1000 syytä rakastaa ja vihata  kyseistä lafkaa? …

Mun työ on lähtenyt  liikkeelle sydämestä, omista sekä “hieman” muidenkin tarpeista. Mulla on kaksi Facebook ryhmää; Lastenhuoneen järjestysvinkit ja Lapsiperheen kodin sisustus- ja järjestysvinkit. Itseasiassa Järjestysvinkit alkoi ensin mainitusta ryhmästä  ja omista ongelmista, mitä ainainen lastenhuoneen kaaos saa aikaan. Se fiilis kun astut Legojen päälle tuontuosta ja pehmolelut pursuilee sängysssä, lattialla ja milloin missäkin. Voi sitä tavaran määrää… No en ole ainut joka kokee samoin. Lisäksi saatan vain innostua pyörittämään lasten huonekaluja fiiliksen mukaan ja hakemalla hakea aina vaan parempia ratkaisuja. Kyllä. Sama tapahtuu myös muualla kodissa. Enkä tässäkään ole ainut, vai mitä?

Kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää

 

Myönnän, että meillä on kotona uutta ja vanhaa huonekalua sekaisin. On perittyjä, ostettuja ja lahjaksi saatuja. Myös ruotsalaisen huonekaluliikkeen huonekaluja, IKEA:n huonekaluja. Tiedän, että suurin osa hankkii huonekalunsa Ikeasta, sen olen nähnyt Facebook ryhmien myötä (nykyään 27 000 upeaa jäsentä Lastenhuoneen hyvänmielen ryhmässä). Ikean huonekaluja saa lähes puoli-ilmaiseksi roskalavaryhmistä ja kirppareilta. Meidän sohvat ja nojatuolitkin ovat esiintyneet mun Instagramissa (@organizeroflife). Eikä niitä aina ole kehuttu. “Tyylikkyys kaukana” -tyyppisten kommenttien saattelemana en niistä luovu, en todellakaan. Netissä on vaan helppo heittää kommenttia vastuuttomasti.

Päämäärät ihan muualla

Itseasiassa miksi lähdin puhumaan IKEA:n huonekaluista on se, että ensinnäkin teen selväksi nyt, etten missään nimessä ole Ikea kätyri, agentti tai mikään muukaan. Ja JOS OLISIN laittaisin jokaiseen postaukseen ja sääntöön, että tässä olisi kysymyksessä kaupallinen yhteistyö. Haha, jos olisin Ikealla duunissa, miten ehtisin tehdä  ammattijärjestäjän työtä? Mulla on päämäärät ja intohimo muualla kuin tämän kyseisen firman sanansaattajana. Okei tulihan se nyt ilmaistua voimakkaasta, mutta selkeästi.  Katso tästä mitä teen… 

Lähde https://www.ikeahackers.net/2013/09/learning-tower-with-bekvam-stool.html

#Thekärry sun muuta

Selvästi tämä monopoliasemassa oleva huonekalukauppa  nostattaa verisuonet pintaan, lisätäänpäs vähän vettä myllyyn.  Jengi rakastaa vinkkejä.

Okei. Myös näitä Ikeahack -juttuja. En nyt puhu Ikea Malm -lipastosta, johon iskostuu vinkki “tulee kiinnittää seinään, jottei sinne alle kuole” tyyppistä lausetta  (oikeasti vaarallinen juttu, en siitä laske leikkiä) vaan esim tästä Learning Tower BEKVÄM” – jakkaratyyppisestä ratkaisusta, jonka tarkoituksena on ottaa lapset mukaan kotiaskareisiin.

Keikutaan miten sattuu

Mielestäni nämä ovat ihastuttavinta antia, mitä netin ihmemaa voi meille antaa. Eri asia on se, kuka näitä lähtee oikeasti toteuttamaan. Samoin se, kuinka herkästi tällaista lähdetään arvostelemaan… Mun näkökulmani on se, että jos joku näkee niin paljon vaivaa ja tekee lapselleen jakkaratornin, hän varmasti tuntee lapsensa, eikä anna lapsen polttaa/keikkua/kaatua/pelleillä tai mitään muutakaan keittiössä, niin kuin en minäkään antaisi tavallisen jakkaran tai tuolin päällä keikkua ja toheltaa huolimattomasti.

Minusta on tärkeää, että erotetaan hyvät vinkit ja kasvatus toisistaan. Jokainen on varmasta paras vanhempi lapsilleen (tai näin ainakin toivon).

 

Jokainen päättäköön, mikä on oikein ja paras.

Sitä en voi kuitenkaan hyväksyä, että toisten tuotoksia arvioidaan ja moititaan kysymättä, aiheenvierestä vain siksi että halutaan tuottaa pahaa mieltä. Ryhmissä , julkisesti tai missä vaan ylipäätään.

Meillä lapset ovat tiskanneet keittäneet ja kauhoneet kastikkeita hellan äärellä alle 2-vuotiaasta. Miksi? No siksi, etten voinut vahtia lapsen puuhia ruokaa laittaessa. Siinä ovat olleet valvotusti silmän alla ja kokkailussa mukana innokkaana.

 

Lastehuoneessa on ihana vanha liinavaatekaappi. Tämä kuva on myös ryhmäni profiilikuvana, Lastenhuoneen järjestysvinkeissä.

Raivokkaat tunnekokemukset

Tietysti tämä kuvaa yhtä aikakautta, hankimme lisää huonekaluja, säilytystarvikkeita hallitaksemme kaikkea. Mutta hyvän elämän saavuttaakseen tarpeet voivat olla kovinkin vähäiset. Ja ne saattaa olla just kumuloituneena Ikeasta ostettuun jakkaraan tai lipastoon, joka on innokkaana bongattu kirppikseltä, tuunattu uuteen uskoon ja hyvilllä mielin  jaettu ryhmiin vinkiksi. That’s the point! Jaetaan niitä hyviä vinkkejä! Ei mielipiteitä niistä vinkeistä, niiden alkuperästä, kasvatuksesta tai muustakaan henkilökohtaisesta.

 

Olisiko sulla joku mielipide kuvaamaan tätä aikakautta, jossa saamme raivokkaita tunnekokemuksia muutaman euron tuunailuista järjestysvinkkien ihmemaassa?

Kerro mulle, miksi meillä on niin monta syytä rakastaa ja vihata samaan aikaan?

 

 

-Laura

 

ps. #thekärry  ja #thekassit on ryhmämme yhteistä kieltä. Jos et vielä tiedä, toinen niistä on Ikeasta ja toinen jostain muusta.  Tästä kärryyn ja  Tästä kasseille  

Jaa tämä artikkeli

Tavallisen lastenhuoneen tarpeet ja hyödyt

Lelukaaos, kaikki on hujan hajan eikä mitään järjestystä. Sen sijaan, että hankimme lisää säilytystilaa voisimme käydä lelut systemaattisesti läpi. – ” EI EI EIIIIIIII, äiti sä oot ihan tyhmä kun sä haluat vaan koko ajan järjestää”  7-vuotias kuopus lausuu kovaan ääneen kertoessani aikeista.

Jokainen tuntee varmasti suhteellisuuden siihen, mikä on omasta mielestä siistiä ja mikä taas ei. Viimeistään siinä vaiheessa soi aikuisten kellot, kun huoneensiivous -ja järjestäminen tuottaa kammoa, tuskaa ja pahaa mieltä kaikilla.

Mutta miksi mun lapsillani on vaikeuksia luopua? Vai onkohan se sittenkään niin?

 

Aikamatkalla menneeseen

Aihe on niin mielenkiintoinen. Ihan rauhassa minä voin vaikka aluksi katsoa peiliin. Olenhan syntynyt 1982. Juuri silloin Suomi eli ja kukoisti hyvinvoinnissaan. Vauraus näkyi jopa lastenhuoneessa lelumääränä, sillä eihän me mitään muuta osattu toivoa lahjaksi, kuin leluja. Ostimme jopa siskon kanssa toisilleme barbit syntymäpäivä lahjoiksi. Ha-ha.

 

 

On tärkeää lähteä aikamatkalle taaksepäin. Mistä minä olisin voinut unelmoida, kuin ihanista leluista ja prinsessamaailmoista. Unelmat on meidän ydin. Ajattelin lapsena kuopuksen ikäisenä 7-vuotiaana, että Presidentti Koiviston lapsella on varmasti unelmien leikkihuone täynnä Barbeja. Sillä silloin ne nuket ja paljous symbolisoivat minulle vaurautta, onnea ja hyvää elämää sekä kaiken kattavaa ostomahdollisuutta. “Tietysti niillä oli ihania leluja ja linna”, mietin.

Tutkiskeltuani historianlehdyköitä, ei tarvitse mennä kovinkaan kauas siitä ajasta, joilloin Suomessa tavarasta ja oikeastaan kaikesta oli puute. Ei ollut ylimääräistä.

“Ne käpylehmät.” Nyt on päin vastoin. Elämme yltäkylläisyydessä. Kaikkea saa kaikkea on mahdollista hankkia, jopa puoli-ilmaiseksi pienellä vaivalla. Kierrätys on upea juttu, mutta miten opetan lapsilleni, etttei kaikkea näkemäänsä tarvitse omistaa? Miten suljen pois mainonnan ja sen tuomat viestit? Kuinka keskittyisimme olennaiseen ja huolehtisimme siitä mitä on.

Sitten päästääkin kysymykseen, mikä on lapsuudessa kohtuullista ja mikä ei. Mitä arvostamme ja mihin annamme aikaa.  Mielestäni meillä on kaikkea liikaa, mutta kuinka kierre katkaistaan? Tarkoitus olisi kuitenkin oppia, että minä aikuisena jo ihan alunpitäen olisin pitänyt huolen, ettei sankareille hankita niin paljon. Pato olisi pitänyt rakentaa, ennen kuin  olisi liian myöhäistä. Jos lapsilta kysyy, mitään ei heitetä pois, koska kaikkiin asioihin liittyy muisto ja tunne. Nonni! Hyvä meininki (peukku). Mutta mistä minä olisin voinut eväitä saada, koska omat kokemukset oli, kuten kirjoitin.

 

Lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään

Asia kerrallaan.  Oman ja lastensa ympäristön sekä ilmapiirin luominen alkaa perusasioista. Toisinaan asioilta voidaan sulkea silmät lastenhuoneen ovea apuna käyttäen. Ja koska on kysymyksessä lapsesi tavarat, voi olla hankalaa kesken kaiken hyökätä sisään järjestämään. Toisaalta tähän järjestämiseen, jota vastaan kuopus haroo voi olla yksinkertainen neuvo tai vinkki, jonka varmasti moni onkin jo sisäistänyt. Harjoittelun avulla saatu lopputulos. Sillä tavoin kaiken maailman virvon-varvon tilpehööreistä sekä paljouden aiheuttamasta sekasorrosta teemme selvää.

“Mutta kun lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään, mutta silti haluan scootin ja uuden pyörän ja ja ja “… Kuitenkin uusia asioita halutessa muistutan lapsiani jatkuvasti vanhoista leluista ja jutuista niin, että  yritän viedä ajatukset tekemisen tasolle. Pitkän ja sinnikkään työn tuloksena pienet roolivaatteet ovat saaneet poistua huoneesta sekä muutamat muut asiat, joilla  ei ole enää leikitty.

Nyt jo huomaamme, kuinka lastenhuoneeseen on tullut lisää tilaa. Ihan kuin ne lelut, joita vielä tarvitaan olisivat nousseet entistäkin arvokkaimmiksi. Lasten on helppo löytää tavarat omille paikoilleen ja huoneessa viihdytään.  Viihtyvyys on ollut lääkettä luopumiseen tilapaiseen tuskaan. Ja ilo sekä mielikuvitus on tullut ei vain tilapäisesti vaan jäädäkseen, lue tästä mitä virheitä ei kannata toistaa vuodesta toiseen

Mitä tarvitaan?

Se mitä yritän opettaa jälkipolvelle, on harkinta  ja päätöksentekeminen paljouden keskellä. Se että oppii erottamaan suhteellisuuden omassa elämässä niin, ettei selvittelyyn kulu energiaa (sotku) ja harkinta, ettei osta sitä mitä hetkessä tekee mieli vaan pysähtyy ja miettii asioiden tarvetta (selkeys). Tarpeita luodaan ja hyötyjä selitellään. Mutta oikeastaan kumpaakaan ei tarvita, ei nyt tai huomenna.

 

 

 

Lämpimin terveisin Laura, Järjestysvinkit

Mitä Laura puuhailee päivittäin? Sen näet Instagramista @laura_holmstrom_

Jaa tämä artikkeli

Ammattijärjestäjä kehottaa unohtamaan häpeätavarat ja keskittymään olennaiseen.

Mitä tarkoitetaan kodin häpeätavaroilla? Miten ne on päätyneet meidän rakkaaseen kotiimme? Lisääntyykö ne tavarat ja lelut keskenään huomaamattamme? Kuinka niihin tulisi suhtautua?

Asiakkaani toteavat usein : “ihanaa Laura, kun minun ei tarvinnutkaan hävetä mitään täällä omassa kodissani. Nyt  ymmärsin, että tämä on täysin normaalia, että jokaisella on kodissaan paljonkin ylimääräistä tavaraa. Kiitos, että kerroit vielä minne niitä voi kuljettaa”.

Eihän mulla ole aikaa syynätä kaikkea läpi

 

Häpeätavara ei lisäänny yhdessä yössä, eikä niitä yksin selvitetä yhdessä yössä!

Nimitys häpeätavaralle syntyi, kun loin tapahtuman “tammikuun #raivausriennot facebookryhmässämme.” Tarkoituksena raivata paivämäärän osoittaman luvun mukaan tavaroita pois kotoa. Ensimmäisenä päivänä yksi, toisena kaksi jne. Aivan ihania oivalluksia ja varsinkin ymmärrystä/vertaistukea kodin järjestämiseen. Ja etenkin uskoa siihen, että ei tarvitse hävetä omia tavarakasoja. Elämäntilanteista riippuen purnukoita, esineitä, kippoa, vaatetta, paperia, kirjoja ja kuppia voi olla kasapäin ja nurkat täynnä. Eikä todellakaan ole aikaa syynätä kaikkea läpi.

Useimmiten asiakkaat ponnistelevat viimeiseen asti, että kyllä minä tästä yksin selviän. Niinhän se menee, teenhän minnäkin ruokaa itse, mutta kun haluan alusta loppuun sujuvan kokonaisuuden, menen ravintolaan ja maksan siitä. Tai osaahan moni katkaista hiukset saksilla. Lyheneehän se tukka, mutta maksan mieluiten ammattilaiselle siitä, että kokonaisuudesta tulee oikeasti hyvä. Eikä silloin tarvitse hävetä likaista tukkaa tai ravintolaan mennessä selitellä “no kun en mä itse osaa tai jaksa laittaa ruokaa niin mä tulin tänne.” Kun on dilemma, siihen on vinkit ja apu saatavilla. Tai kodin putsaaminen pölyistä ja liasta – aivan. Siivoojan palkkaaminen. Siitäkin saa kotitalousvähennyksen niin kuin minunkin palveluista kurkkaa vaikka tästä. jopa 50%

 

Olet onnistunut, kun oivallat!

Kehotan ihmisiä usein kääntymään ammattilaisen puoleen, vaikka meillä täällä vallitsee “minä itse kyllä hoidan omat asiani”  -kulttuuri. Ja oikeasti miksi meidän pitää hävetä niin montaa juttua? Mä tiedän. Sulla tulee mieleen niin kuin mullakin sellaista, mitä ei voisi kertoa kaikille.  Asiat on asioita, mutta tavarat vain tavaroita. Elottomat esineet (apuvälineet) ovat tarkoitettu joskus helpottamaan meidän elämää. Kuinka ollakaan, mikään ei ole ikuista. Ei se häpeäkään. Luitko jo muuten jutun siitä, ketä oikeasti kiinnostaa mitä omistat?    Siinä mä vähän valotan omia oivalluksia ja ymmärrystä omasta itsestä ja suhteesta omistamiseen ja elämän suuriin suunnitelmiin.

 

Suhteellisuutta ystävät!

Asiakkaan tavaroita käyty läpi. Eteinen vie n. 3-4 tuntia, riipuen päätöksentekokyvystä.

Sellaiseen tasapainoon haluamme jokainen, ettei tarvitsisi ahdistua ja hävetä omassa kodissaan. Mutta vain rajoja ja omia ajatuksia rikkomalla päästään tuloksiin. Mites jos vain unohdat, mitä voisit hävetä ja keskittyisit siihen mitä sulla kuitenkin on ihan valtavan paljon. Sulla on se oma hyvä persoona, joka reagoi epäkohtiin. Kroppa toimii ja viestii sulle kuitekin niistä tyydyttämättömistä asioista. Ihan samalla tavalla, kuin nälkään.

Jokaisella on tarve tehdä elämästä selkeä ja omannäköinen. Olisikohan häpeän vastakohta ylpeys? Voit olla ylpeä omista pienistä suorituksista ja siitä, että ymmärrät hakeutua ammattilaisten pariin, jos sakset on tylsät tai huomaat “häpeatavaroiden” ohjaavan sua eikä toisinpäin.

 

 

 

 

 

Mikä on sun elämässä olennaisinta tällähetkellä? Mihin haluat antaa energiasi? Kuuntele itseäsi ja lausu se ääneen, missä olennaisessa olet onnnistunut.

Ihanaa onnistumisen tunnetta toivottaen

 

Laura

 

ps. Miniopas kodin järjestämiseen on saatavilla tästä 

Vältä yleisimmät mokat järjestämisessä.
Jaa tämä artikkeli

Ketä oikeasti kiinnostaa, mitä omistat ?

Uskottelemmeko itsellemme liikaa hyviä asioita tapahtuvaksi tulevaisuudessa? Toivotetaan kaikkea hyvää, luvataan olla itsellemme armollisempia ja kuitenkaan mikään ei toteudu, koska pinnan alla vaanii pelko, riittämättömyys. Suuria suunnitelmia vuodelle, tulevaisuusdelle, sitten kun on aikaa. “Sitten kun mä, jos mä, kun mä… ”

Haluan jakaa teille muutamia “uskomuksiani” menneisyydestä ja väittää niiden olevan vain teennäistä p*skaa. Ainakin ne asiat mitä jokus olen halunnut sokeasti. Oikeesti. Sä tiedät, jos olet menettänyt rakkaan ihmisen, sä tunnet miten syvälle se voi viedä ja imaista mukana. Sä ymmärrät kuitenkin, että sitä ihmistä ei saa takaisin. Sitä muuttuu isojen tapahtumien jälkeen. Mitään ei nää enää samalla tavalla. Alat sittenkin kerrata, ainakin hetken, mitä hyvää elämässäsi on parhaillaan -toivottavasti. Sitten sitä hakee omaa paikkaansa, suututtaa lähimmäiset kun on niin hajalla, kun ei vaan kortit pysyny kasassa.

Ketä kiinnostaa?

Koska haluan, että tarinani ymmärretään jaan sitä niin kauan, että ehkä itsekin tulen ymmärtämään miksi kaikki on voinut mennä niin kuin meni… Kyllä sen tietää, että eteemme tulee väistämättä aina jotain yllättävää. Isoja muutoksia. Näin puhuu myös HS:n tulevaisuuskirjeenvaihtaja Heikki Aittokoski uusimmassa blogissaan. Hän kertoo, että varautuminen yllätyksiin kannattaa, sillä mikään elämässä ei mene suunnitelmien mukaan (hän vertaa esim.  Länsimetroon, hyvä vertaus sanoisin).

En kuitenkaan alleviivaa, että elämää pitäisi elää puolivaloilla peläten tulevaa – ei missään nimessä. Vaan ajatus siitä, että tiedostamme sen, että mitä tahansa voi tapahtua ja pikemminkin elää täysillä ja kohdata tulevat suuret mullistavat tapahtumat.  Sillä elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Korkeintaan lähes.

Kun on kokemusta, pystyy päättelemään  miltä jokin tuntuu, pystyy eläytymään. Helppo se on nyt jälkeenpäin oppia ja manata tässä. Mun elämäni hankalin kohta oli nöyrtyä, kun  “The suunnitelma” mureni. Kun tavoittelee elämässään vääränlaisia asioita ja pohja putoaa yllättäen pois huomaakin seisovansa kuilunpohjalla ahtaassa, koska on keikkunut pilvireunustetulla ajatuksella. Sitä niin kuin kuvittelee, ennustaa ja toteaa ettei tästä tulekaan mitään. Uskoin, että mulle kuuluu samat asiat kuin muillakin ja samassa järjestyksessä. Mutta miksi minä olen ollut niin sokea ja vääränlailla päämäärätietoinen… Ei mun suunnitelmat toteutunut. Ei tullut paritaloa, kissoja, koiria ja pihavajaa. Ei tullut puutarhaa. Tuli pahamieli – aluksi. Mut sekin oli vain tunne.

Mutta ketä muuta muka  tää oikeasti kiinnostaa? Niinpä.

Ketä varten me ostamme, täytämme kotimme, rakennamme uusia taloja, ihailemme jotain? Ketä varten oikeasti? Ja miksi edes verrata itseään muihin? Miksi mun ajatukset on ollu vinoutuneita? Ja mitä mä nyt tässä jauhan siitä? Siksi, että et tekisi samoja suunnitelmia kultareunustetulla saippuakuplalla.

Ymmärrä oma tarinasi, mutta älä ripustaudu

Arvostan suuresti kaikkea kaunista ja kovalla työllä saatua tulosta. Niinhän minäkin olisin halunnut. Täydellisen elämän. Se mitä pidin ennen täydellisenä oli vain feikkiä. Olen oikeesti ollut ravistelun tarpeessa. Huomaan, että olet oppimassa läksyni. Osaan reflektoida mennyttä, ymmärrän miksi suuret suunnitelmani oli tehty hukattaviksi. Ei täysin, sillä olen saanut siitä aineksia jatkaa tätä elämää paremmin omia arvoja kunnioittaen. Eikä ihminen tietysti voi kaikenlaista oppia miellyttävin seurauksin. Tulee säröjä ja kuiluja, jotka pakottaa ajattelemaan. Löytääkseen itsensä.

Ja vaikka ei kliseistä elämää tullut taloineen, mulle tuli jotain paljon arvokkaampaa ja se on se minkä voit vain itse löytää ajattelemalla ja ehkä jopa hieman poksauttamalla sitä kuplaa ympärillä. Koska en voinut saada lisää tilaa ympärilleni, aloin tehdä luopumista ja tarkkailin reaktioitani. Eihän mikään suurten menetysten jälkeen voi enää tuntua niin isolta.

Tallenna muistoja, älä tavaraa

Pysäyttävintä tässä on se, ettemme elä ikuisesti. Jos meillä on mielen päällä turhia asioita, emme pysty kukoistamaan. Jos vaadimme tilaa ympärillemme, raivaamme sitä. Tai sitten hankimme sitä tilaa paneutumatta sen suuremmin perimmäiseen tunteeseen, että miksi.

Kukoistaminen ei tarkoita, että on jotain mitä muille näyttää (hyvinvointivaltion suuri ongelma) vaan se, miltä itsestään tuntuu. Se on se juttu. Sä kukoistat, luot ympärillesi turvallisen ja upean ilmapiirin ilman sen kummenpaa. Sinä riität.

Mikä minä olen niitä henkilökohtaisia “kukoistuksia” määrittelemään, mutta sen mä vaan sanon minkä huomaan joka kerta asiakkaan luona ammattijärjestäjänä kotikäyntejä tehdessäni, että ihminen muuttuu silmissäni energiseksi, silmät kirkastuvat ja se juttu löytyy. Se elämässä kiinni olemisen riemu. Sellainen on paras hetki, mitä voi tehdä tässä ja nyt. Sellainen, ettei mikään eloton sido sinua mihinkään. Ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

 

Parhaimmissa elämän valinnoissasi mukana,

Laura

 

Ps. Muista myös miniopas kodinjärjestämiseen tästä ja vältät yleisimmät mokat järjestämisessä!

Jaa tämä artikkeli

Kun meitä kusetetaan?

Vierailin eilen  ELMA messuilla. Messutunnelma vaatii asennoitumista, kylmiä hermoja ja paljon aikaa… Vaikka aihe olisi kuinka läheinen, mielenkiintoinen etc.

Esikoistani kiinnosti lemmikkiosasto, sillä siellä oli aivan hurmaavia kissoja (meillä on se kissa-ajatus edelleen mielessä). Tämä tapahtuma päästi meidät lähelle näitä suloisia ja pehmoisia kavereita. Ihana kokemus kaikinpuolin.

Ihanaa oli myös bongata tuttuja siellä. Siivousalan superammattilainen ja Home care tuotteiden jälleenmyyjä Maarit (ArjenAvuxi) oli siellä heti lemmikkiosastolle astuttaessa; Wau mikä kohtaaminen. Olemme tutustuneet keväällä ryhmieni kautta (Lastenhuoneen järjestysvinkit ja Lapsiperheenkodin sisustus ja järjestysvinkit)  ja kohtaaminen yllätti täysin meidät  ja niin supermahtavasti. Ihmiset on parasta.

 

Taivas vai helvetti?

Kiertelimme lemmikit, maatilaneläimet, hevoset, kengittäjät, käsityöläiset, traktorit ja metsäaiheet. Kaikenkaikkiaan messuilla vierähti _5 tuntia_!!! Lopuksi käväisimme “kipupisteeni” luona eli Messukeskuksen -Outlet osastolla. Sinne astuessaan voi kuluttaja kokea jotain, mikä kuulostaa ja näyttää palvelevalta. Onko se sitä?

Jos katsotaan ajassa taaksepäin 1950-luvulla jälleenrakennettiin Suomea. Sota ajan jälkeen olimme köyhia ja kaikesta oli pulaa. Siihen aikaan haaveiltiin tavarasta, vaatteista ja ihan mistä vaan. Tavarataivas siinsi kuitenkin lähempänä kuin uskoimmekaan. Suomessa ihka ensimmäinen tv-lähetys tuli ulos 1957  ja se mullisti suomalaisten maailmaa. Siihen aikaan valtaosalla väestöstä ei ollut varaa televisioon ja kokoonnuttiin sinne missä vastaanottimet oli.

Mainokset toivat silmiimme erilaisia apuvälineitä, jolloin arki tuntuisi kevyemmältä. Toisinsanoen koko erilainen maailma astui olohuoneeseen.  Mainittakoon toki, että aluksi pyykinpesukone ja erilaiset sähkölaitteet olivatkin kotiäidin tai emännän pelastuksia, mutta vaatiihan se uudenlaista orjentoitumista tavaroiden huoltoon ja ylläpitoon. Mummonikin sanoi 1980-luvulla, että “kohta maailma pyörii nappia painamalla ja muovirahalla”… ja siinä me nyt ollaan.

Niin muuten tuo kultainen 1980-luku oli paratiisimaisen onnellista aikaa lapsuudessani. En tiennyt , mitä oli köyhyys ja ankeus. Ei siitä puhuttu, ei tunteista ainakaan, sillä sota-ajan traumat on edelleenkin sukupolviemme ylisiirtyviä kokemuksia ja syystäkin… emme vain tiedosta vaikutuksia tarpeeksi hyvin.

Ennen tyhjä tila merkitsi  ankeutta… Hyvinvointi oli uskomusten mukaan tavarassa ja sitähän 80-luvun  nousukaudella sitten olikin riittämiin. Lama muutti asennoitumista. Ei se tavara kuitenkaan loppunut. Itsepalvelukirpputorit alkoi kukoistaa 1990-luvulla. Halpa hinta mahdollisti edelleen “keräilijä-kansamme” poimimaan tuotteet pilkkahintaan tulevaisuuden pelossa.

Suoritin ihmiskokeen

 

Ja missä seistään nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen? Ennenkokemattomassa tilanteessa, kun vaatteita ja tavaraa tarjoillaan meille messujenkin outletissa hintalappuilla näin: 60  €   30 €   10€!!! Meille nimittäin hinnanhalpuus merkitsee todella paljon edelleenkin. Kävi mullakin mielessä siinä vaiheessa, väsyneenä, että “nytpä ostan kun halvalla sais kerrankin”… Enpä ostanut. Olen nimittäin tehnyt nyt kaksi vuotta itsetutkiskelua, koska myönnän olleeni ennen alennusmyyntien orja. En osta enää nostattaakseni tunteita negatiivisesta positiiviseen tavaroilla, sillä tällainen väliaikainen tunneaukkojen täyttäminen ei aiheuta muuta kuin riippuvuutta aivoissamme…

Kaiken lisäksi outlet osastolla kuului taitavaa puhetta ostamisesta.  Mä meinasin kyllä pyörtyä siihen paikkaan kun kuulin lauseen:” Osta viisi kappaletta tähän halpaan hintaan ja päätä vasta kotona mitä käytät…” Kusettamista? Manipulaatiota? Herkänpaikan edessä? Väsyneenä messujen jäljiltä, jolloin päätösten tekeminen on riskialtista! Todellakin.

Siinä tilanteessa karvani nousivat pystyyn. “Mitä harhaanjohtamista!!!!!” Tarkastelin jengin ostokäyttäytymistä. Kuhina oli nimittäin siihen malliin vilkasta. Onko niin, että jos ihminen muistaa kaikki tavaransa, mitä omistaa on helpompi olla ostamatta? Eli jos et muista, mitä omista saatat ostaa, koska jos sitä sittenkin tarvitaan? Ymmärrän hyvin, jos tarpeeseen ostetaan, mutta pointtini on se, ettei ikinä pidä ostaa a) halvan hinnan vuoksi b) harkitsematta c) tunneaukkojen täyttämiseen d) väsyneenä e) jos ei tiedä mitä omistaa….

Aakkoset voi loppua kesken, jos mä tässä oikein mietin eri syitä, miksi ei kannata ostaa. Energiaa siihenkin miettimiseen kuluu. Joten on helpompi (ainakin mulle) vältellä näitä paikkoja (esim.Hullut Päivät, Tax freet sun muut tehtaanmyymälät…)

Tavoitteena selkeä elämä

 

Yksi mihin aijon syvemmin keskittyä on  huomenna alkava (13.11) _ilmainen _ työpaja “vaatekaappi kuntoon”.  Koska “rättien” (anteeksi) ostaminen on tehty helpoksi on vaikea erottaa omaa selkeää tyyliään, koska halvalla saa.

Kyllä, voin tunnustaa. Osaan kyllä järjestää vaatekaappia, osaan ohjata asiakasta valinnoissa, mutta saadakseni siistin ja oman tyylisen vaatekaapin onkin mun henkilökohtainen rasti. Tästä muuten jatkoa tulossa seuraavassa blogissa lisää, miten workshoppi vaikutti minuun. Sillä Järjestysvinkit ja Caps Look tekevät marraskuussa yhteistyötä. Ole mukana tässä matkassa ja pysy lähettyvillä, jos vaatekaappi tai vaatehuone on se sun ikuisuus projekti!

Tavoitteena on saada sulle selkeä elämä. En tuputa kenellekään minimalismia tai pakota väkisin eroon tavarasta. Haluan, että ymmärrät kuka sun elämästä päättäää isojen muutosten edessä.

Jos mun rinnalla  menneisyydessä olisi ollut ammattijärjestäjä, joka tukee päätöstenteossa niin olisin säästynyt  monelta  epätoivon hetkeltä… Silloin, kun itse koin suurimmat elämänmuutokset, isän kuoleman, putkiremontin… Niissäkin tilanteissa olisin tarvinnut ammattiapua. Koska ymmärsin tilanteen vakavuuden ( ja globaalin ongelman ) valitsin tämän elämäntapayrittäjyyden, sun henkilökohtaisena tukijana ja ymmärtäjänä.

Toivon, ettet jää yksin. Mä olen sua varten.

Kissamaisen tyyneellä otteella isänpäivää kohti toivotan iloista isänpäivää niin tuolla kuin täällä. …Ai hemmetti, nyt muuten haisee palanut pulla… miksi se uuninhälytys ei pelaa… nappia kyllä painoin … lol

Kiitollisena ja iloisena sua tervehtien

(palaneen) pullan tuoksuinen Laura

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kuinka luot aikaa ja tilaa elämääsi

“Ahdistaa, ahdistaa, voi P*#%#*E! Kauhee hedari en mä jaksais…”

Kiireiset päivät, ajankäyttö, suunnitelmat, toteutukset, remontit, muutot, syntymäpäivät, neuvolat, lääkärit, kodin siivous ja järjestäminen, vanhempainillat, harrrastukset, kahvinkeitto myyjäisissä, liikunta, ruoanlaitto, pyykit, hyväolo, sairastumiset, muutokset, laskut, raha…… KIIIIRE joka paikkaan!!! Siitä seuraa voimattomuus, väsymys, haluttomuus, epämiellyttävät tunteet, riittämättömyyttä, ahdistusta, pelkoa, tunteita, joita sanotaan yleisesti negatiiviseksi.

Elämä varsinkin pienten lasten vanhemmilla tuottaa paljon repeämistä paikasta toiseen ja miettimistä, kuinka ehtii ja miten ehtii.

Ajankäyttöön pitää ja voi itse vaikuttaa!

Kuuntelin Anna Perhon haastattelua  Suplasta, (se on äppi , jossa podcasteja ja  kaikki ohjelmat on kivasti kuunneltavissa). Anna Perholla on hyviä ajatuksia ajankäytöstä ( ja myös uusi kirja Antisäätäjä, Otava 2017, fiksun ajankäytön opas).

Hän listasi muutamia asioita mm _suunnittelemattomuus_ ja _puuhastelu_

Suunnittelemattomuutta ilmeni suomalaisten työviikossa paljon. Tehdään asioita, muttei valmistella viikkoa pidemmälle. Hän lisäsi myös, että lauantai on yleensä ihmisillä stressaavin päivä viikosta, sillä siihen kohdistuu valtavat paineet. Pitäisi saada nähdä ystäviä, urheilla, käydä kaupoilla, kierrellä huonekaluliikkeessä, viimeistellä remontit ja viettää kolmen lapsen synttäri-ja rippijuhlat eli kaikki siihen samaan päivään.

Puuhastelulla hän puolestaan tarkoitti sitä, että tehdään sitä sun tätä, mutta ilman päämäärää. Töissä ja kotona. Jopa keskittymisen puutetta? Puuhastelu on kiva harrastelumuoto, mutta jos on näppinsä joka pelissä, ei tuu hyvä ollenkaan…

Allekirjoitan suunnittelemattomuuden ja puuhastelun.

Ajankäyttö liittyykin järjestämiseen. Pitäisi muistaa pilkkoa asiat tärkeysjärjestyksen mukaan ja pienempiin eriin. Poimia itselleen ne tärkeimmät. Ja suhteellisuutta mukaan. First things first.

Me ei voida olla miellyttämässä kaikkia yhtäaikaa, joten siinäkin mielessä täytyy osata ja oppia kieltäytymään. Liika on liikaa. Liikaa joka suuntaan on aina huono. Mutta kuinka sitä kieltäytymistä voi sitten opetella?

Askel kerrallaan. Anna Perholla oli myös hyvä vinkki siihen, ettei aina heti tarvitse vastata. Se että “ostaa” tavallaan toiselta aikaa itselleen, pohtii ja nukkuu yön päälle. Toisaalta, jos olet opettanut muille aina suostuvasi, menee muutokseen jokin tovi. Mutta se tapahtuu, mikäli alat itse toistaa asiaa, niin että mietit.  Ja keskityt omaksi parhaaksesi.

Syy sille, että suostumme ja vastaamme aina” kyllä” voi johtua myös omista ajattelutavoista. Ajatus siitä, “mitä toinen minusta ajattelee” tai “mitäköhän se nyt sitte, suuttuukohan se kun en mä taaskaan voi mennä” ajaa meidät ihan vääriin minäkuviin. Koska jos olet aina menemässä toistenmenojen mukaan , väsyt ja unohdat itsesi.

Luopuminen ja valintojenteko on kaksi tämänpäivän paljouteen liittyvää termiä.

On siis osattava luopua jostain, myös niistä kivoista jutuista… Jos on perhettä, ei valitettavasti voi elää sinkkuelämää… Jos on yksi vapaa, ei voi suunnitella koko päivää täyteen menoa. Jos viikon hoidat kokolailla työasioita tai hoidat kokopäiväisesti lapsia, voit vain kuvitella, millaista viikonlopun palutumisesta seuraa… Taatusti olet väsyneempi maanantaina kuin perjantaina, jos vielä posotat täyttä päätä paikasta toiseen …

Vähennä siis jostain, luovu jostain vähemmän tärkeästä. Toisaalta jos tietää väsyvänsä, kannattaa ehdottomasti kuunnella itseään ja miettiä mistä jään paitsi, jos nyt jostain syystä ei pääsekään osallistumaan tapahtumiin tai juhliin, minne on lupautunut.  Opit kunnioittamaan itseäsi.

Täytyy myös muistaa, että on energiaa ja iloa tuottavia menoja sekä päinvastoin. Opettele siis kohtaamaan asia kerrallaan, järjestä ne tärkeysjärjestykseen ja pohdi, mitä ihanaa minulla kuitenkin on, vaikka en nyt säntää joka paikkaan päättömästi. Se oman ajan ottaminen ei tarvitse olla myöskään sen ihmeellisempää. Aina ei tarvita suuria eleitä, pienikin riittää. Ja siitä on kysymys, hoida se pieni tärkeä asia alusta loppuun. Jolloin saat innostusta, motivaatiota jatkaa eteenpäin.

Asioita voi kuin voikin järjestää. Se ei aina ole konkretiaa, mutta liittyy kovasti paljouteen ja sen tuomiin haasteisiin. Täytyy harjoittaa luopumislihasta ja pystyä päättämään. Sitä oppii kun harjoittelee. Palkintona enemmän aikaa oikeasti!

Sain kunnian vierailla Radio Aallon iltapäivässä itsekin Joonas Vuorelan haastateltavana. Kerroin siellä työstäni ammattijärjestäjänä. Pääset kuuntelemaan koko jutun >> tästä. Ammatissani on yksi tärkeimmistä järjestää asiakkaalle yhdessä aikaa ja tilaa elämään.

Elämä on todellakin järjestämisen arvoista tämän runsauden keskellä. Ja mä siinä sua tukemassa, se on konkretiaa! Yksin ei tarvitse jäädä…

-Laura

Jaa tämä artikkeli

Suomalainen tarvitsee positiivista ammattijärjestäjää ihan järjettömästi.

 

”Millaista teillä on kotona?”  Tutkija sosiologi Jenni Berlin analysoi tulokset, mitä liki 13 400 vastasi HS:n lukijoille teettämään kyselyyn. Vastausten perusteella Berlin kertoo suomalaisten arvostavan järjestystä, mutta vihaavan sotkua. (HS 30.7.2017)

“…ahdistuksen tunteesta, peloista joita on vaikeaa kohdata omassa sotkuisessa kodissa.”

Noin 80% kyselyyn vastanneista asia “sotku ja epäjärjestys” tuli ensimmäisenä esiin. Koska suurin osa ihmisistä koki negatiivisia tunteita. Kuitenkin tutkija Berliniä ihmetytti vastanneiden voimakkaat tunnereaktiot kodin epäjärjestyksen aiheuttajina. Niin kuin eräs suomalainen oli kirjoittanut ahdistuksen tunteesta, peloista joita on vaikeaa kohdata omassa sotkuisessa kodissa. Berlin kuvasi niitä tunteita jopa ylitsevuotaviksi. Hän totesi, että jopa kirjan voisi kirjoittaa, joka kertoo ihmisten suhteesta likaan, sotkuun ja epäjärjestykseen. Berlin teki myös päätelmän siitä, miten järjetön tarve on kotisiivouspalveluille.

 Ammattijärjestäjä ei ylläty mistään

Tottahan se on, että suomalaiset  syyttävät, syyllistyvät, haukkuvat ja soimaavat itseään sekä toisiaan tekemättömistä töistä ja nimenomaan kotona. Laiskuushan on ”perisynti”. Negatiiviset tunteet ja tyytymättömyys syö voimaa eikä kotimme ilmapiiri kerro tällöin sitä parasta.
Olen samaa mieltä siitä, että sotku aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita.  Huolestuttavaa on, jos ei ymmärrä että tavaroita on yksinkertaisesti liikaa tai se, ettei ymmärrä pyytää apua. Tavaroiden siirtely paikasta toiseen ei kuitenkaan pelkästään auta, eikä edes pelkkä siivoojan palkkaaminen.

 

Sotku aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita. Elämme yltäkylläisyydessä, jonka hallitseminen ei ole kellekään enää helppoa. Ei ainkaan yksin.

 

Huolestuttavaa on, jos ei ymmärrä että tavaroita on yksinkertaisesti liikaa, koska tavaroiden järjestäminen ja siirtely paikasta toiseen ei kuitenkaan pelkästään auta, eikä edes pelkkä siivoojan palkkaaminen.

Kirjojakin on jo kirjoitettu epäjärjestyksestä, kodista ja järjestämisestä; muutamia kollegojen teoksia mainitakseni: Anne te Velde Luoma, Kaaoksen kesyttäjä (2010), Elina Alasentie, Joka kodin raivausopas (2015) sekä Ilana Aalto, Paikka kaikelle (2017).

 

Kaikille on kaikkea tarjolla ja halvalla

Ne tunnereaktiot, kuten mainittu ”siivousviha” johtuu kuitenkin liika tavaran aiheuttamasta sekamelskasta. Lue lisää tästä, miten onnistut pitämään kodin kunnossa. Tavaraa on kertynyt kotitalouksiin kulutusyhteiskunnan myötä sekä ylisukupolvien ” joskus tarvitaan” perinteillä. Kaikille on kaikkea tarjolla ja halvalla. Olemme tavaroiden ympäröimänä, myös puhelimet ja muu somettamisen mahdollistavat laitteet kuuluvat tähän kategoriaan. Ennen kaikkea niin kuin kyselyn lopputuleman mukaan elämässä tärkeintä on elää tässä hetkessä, osoittaa tyytyväisyyttä, että on koti. Eläminen menneessä ja tavaroiden muistuttaessa milloin mistäkin, unohdamme itsemme. Elämänsä järjestäminen aloittaen kotinurkista avaisi silmät jopa sitä ikkunamaisemaa kauemmas. 

Eikö silloin kyselyyn vastanneiden perusteella Suomessa olekin ihan järjetön tarve ammattijärjestäjäpalveluille? Silloin saisi suomalainen tietää, millaista olisi kotona, jossa vallitsisi arvostettava suhteellisuutta ja helppoutta noudattava järjestys.

—-Tässä siis tulkintaani Hesarin jutusta ja etenkin päätelmiää lukijoiden koostetuista kommenteista. HS:n juttuun pääset tästä

Mitä tämä sinussa herättää?  Millaista teillä on kotona?

-Laura

Jaa tämä artikkeli