ammattijärjestäjä Archives • Sivu 4 4:stä • Järjestysvinkit

Neljä kirjainta: IKEA

Huomaat kuvassa IKEA kalusteita. ”Saahan ne halvat olla, mutta että noin rumatkin”…  Neljä kirjainta: IKEA. Miksi meillä on 1000 syytä rakastaa ja vihata  kyseistä lafkaa? …

Mun työ on lähtenyt  liikkeelle sydämestä, omista sekä ”hieman” muidenkin tarpeista. Mulla on kaksi Facebook ryhmää; Lastenhuoneen järjestysvinkit ja Lapsiperheen kodin sisustus- ja järjestysvinkit. Itseasiassa Järjestysvinkit alkoi ensin mainitusta ryhmästä  ja omista ongelmista, mitä ainainen lastenhuoneen kaaos saa aikaan. Se fiilis kun astut Legojen päälle tuontuosta ja pehmolelut pursuilee sängysssä, lattialla ja milloin missäkin. Voi sitä tavaran määrää… No en ole ainut joka kokee samoin. Lisäksi saatan vain innostua pyörittämään lasten huonekaluja fiiliksen mukaan ja hakemalla hakea aina vaan parempia ratkaisuja. Kyllä. Sama tapahtuu myös muualla kodissa. Enkä tässäkään ole ainut, vai mitä?

Kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää

 

Myönnän, että meillä on kotona uutta ja vanhaa huonekalua sekaisin. On perittyjä, ostettuja ja lahjaksi saatuja. Myös ruotsalaisen huonekaluliikkeen huonekaluja, IKEA:n huonekaluja. Tiedän, että suurin osa hankkii huonekalunsa Ikeasta, sen olen nähnyt Facebook ryhmien myötä (nykyään 27 000 upeaa jäsentä Lastenhuoneen hyvänmielen ryhmässä). Ikean huonekaluja saa lähes puoli-ilmaiseksi roskalavaryhmistä ja kirppareilta. Meidän sohvat ja nojatuolitkin ovat esiintyneet mun Instagramissa (@organizeroflife). Eikä niitä aina ole kehuttu. ”Tyylikkyys kaukana” -tyyppisten kommenttien saattelemana en niistä luovu, en todellakaan. Netissä on vaan helppo heittää kommenttia vastuuttomasti.

Päämäärät ihan muualla

Itseasiassa miksi lähdin puhumaan IKEA:n huonekaluista on se, että ensinnäkin teen selväksi nyt, etten missään nimessä ole Ikea kätyri, agentti tai mikään muukaan. Ja JOS OLISIN laittaisin jokaiseen postaukseen ja sääntöön, että tässä olisi kysymyksessä kaupallinen yhteistyö. Haha, jos olisin Ikealla duunissa, miten ehtisin tehdä  ammattijärjestäjän työtä? Mulla on päämäärät ja intohimo muualla kuin tämän kyseisen firman sanansaattajana. Okei tulihan se nyt ilmaistua voimakkaasta, mutta selkeästi.  Katso tästä mitä teen… 

Lähde https://www.ikeahackers.net/2013/09/learning-tower-with-bekvam-stool.html

#Thekärry sun muuta

Selvästi tämä monopoliasemassa oleva huonekalukauppa  nostattaa verisuonet pintaan, lisätäänpäs vähän vettä myllyyn.  Jengi rakastaa vinkkejä.

Okei. Myös näitä Ikeahack -juttuja. En nyt puhu Ikea Malm -lipastosta, johon iskostuu vinkki ”tulee kiinnittää seinään, jottei sinne alle kuole” tyyppistä lausetta  (oikeasti vaarallinen juttu, en siitä laske leikkiä) vaan esim tästä Learning Tower BEKVÄM” – jakkaratyyppisestä ratkaisusta, jonka tarkoituksena on ottaa lapset mukaan kotiaskareisiin.

Keikutaan miten sattuu

Mielestäni nämä ovat ihastuttavinta antia, mitä netin ihmemaa voi meille antaa. Eri asia on se, kuka näitä lähtee oikeasti toteuttamaan. Samoin se, kuinka herkästi tällaista lähdetään arvostelemaan… Mun näkökulmani on se, että jos joku näkee niin paljon vaivaa ja tekee lapselleen jakkaratornin, hän varmasti tuntee lapsensa, eikä anna lapsen polttaa/keikkua/kaatua/pelleillä tai mitään muutakaan keittiössä, niin kuin en minäkään antaisi tavallisen jakkaran tai tuolin päällä keikkua ja toheltaa huolimattomasti.

Minusta on tärkeää, että erotetaan hyvät vinkit ja kasvatus toisistaan. Jokainen on varmasta paras vanhempi lapsilleen (tai näin ainakin toivon).

 

Jokainen päättäköön, mikä on oikein ja paras.

Sitä en voi kuitenkaan hyväksyä, että toisten tuotoksia arvioidaan ja moititaan kysymättä, aiheenvierestä vain siksi että halutaan tuottaa pahaa mieltä. Ryhmissä , julkisesti tai missä vaan ylipäätään.

Meillä lapset ovat tiskanneet keittäneet ja kauhoneet kastikkeita hellan äärellä alle 2-vuotiaasta. Miksi? No siksi, etten voinut vahtia lapsen puuhia ruokaa laittaessa. Siinä ovat olleet valvotusti silmän alla ja kokkailussa mukana innokkaana.

 

Lastehuoneessa on ihana vanha liinavaatekaappi. Tämä kuva on myös ryhmäni profiilikuvana, Lastenhuoneen järjestysvinkeissä.

Raivokkaat tunnekokemukset

Tietysti tämä kuvaa yhtä aikakautta, hankimme lisää huonekaluja, säilytystarvikkeita hallitaksemme kaikkea. Mutta hyvän elämän saavuttaakseen tarpeet voivat olla kovinkin vähäiset. Ja ne saattaa olla just kumuloituneena Ikeasta ostettuun jakkaraan tai lipastoon, joka on innokkaana bongattu kirppikseltä, tuunattu uuteen uskoon ja hyvilllä mielin  jaettu ryhmiin vinkiksi. That’s the point! Jaetaan niitä hyviä vinkkejä! Ei mielipiteitä niistä vinkeistä, niiden alkuperästä, kasvatuksesta tai muustakaan henkilökohtaisesta.

 

Olisiko sulla joku mielipide kuvaamaan tätä aikakautta, jossa saamme raivokkaita tunnekokemuksia muutaman euron tuunailuista järjestysvinkkien ihmemaassa?

Kerro mulle, miksi meillä on niin monta syytä rakastaa ja vihata samaan aikaan?

 

 

-Laura

 

ps. #thekärry  ja #thekassit on ryhmämme yhteistä kieltä. Jos et vielä tiedä, toinen niistä on Ikeasta ja toinen jostain muusta.  Tästä kärryyn ja  Tästä kasseille  

Jaa tämä artikkeli

Tavallisen lastenhuoneen tarpeet ja hyödyt

Lelukaaos, kaikki on hujan hajan eikä mitään järjestystä. Sen sijaan, että hankimme lisää säilytystilaa voisimme käydä lelut systemaattisesti läpi. – ” EI EI EIIIIIIII, äiti sä oot ihan tyhmä kun sä haluat vaan koko ajan järjestää”  7-vuotias kuopus lausuu kovaan ääneen kertoessani aikeista.

Jokainen tuntee varmasti suhteellisuuden siihen, mikä on omasta mielestä siistiä ja mikä taas ei. Viimeistään siinä vaiheessa soi aikuisten kellot, kun huoneensiivous -ja järjestäminen tuottaa kammoa, tuskaa ja pahaa mieltä kaikilla.

Mutta miksi mun lapsillani on vaikeuksia luopua? Vai onkohan se sittenkään niin?

 

Aikamatkalla menneeseen

Aihe on niin mielenkiintoinen. Ihan rauhassa minä voin vaikka aluksi katsoa peiliin. Olenhan syntynyt 1982. Juuri silloin Suomi eli ja kukoisti hyvinvoinnissaan. Vauraus näkyi jopa lastenhuoneessa lelumääränä, sillä eihän me mitään muuta osattu toivoa lahjaksi, kuin leluja. Ostimme jopa siskon kanssa toisilleme barbit syntymäpäivä lahjoiksi. Ha-ha.

 

 

On tärkeää lähteä aikamatkalle taaksepäin. Mistä minä olisin voinut unelmoida, kuin ihanista leluista ja prinsessamaailmoista. Unelmat on meidän ydin. Ajattelin lapsena kuopuksen ikäisenä 7-vuotiaana, että Presidentti Koiviston lapsella on varmasti unelmien leikkihuone täynnä Barbeja. Sillä silloin ne nuket ja paljous symbolisoivat minulle vaurautta, onnea ja hyvää elämää sekä kaiken kattavaa ostomahdollisuutta. ”Tietysti niillä oli ihania leluja ja linna”, mietin.

Tutkiskeltuani historianlehdyköitä, ei tarvitse mennä kovinkaan kauas siitä ajasta, joilloin Suomessa tavarasta ja oikeastaan kaikesta oli puute. Ei ollut ylimääräistä.

”Ne käpylehmät.” Nyt on päin vastoin. Elämme yltäkylläisyydessä. Kaikkea saa kaikkea on mahdollista hankkia, jopa puoli-ilmaiseksi pienellä vaivalla. Kierrätys on upea juttu, mutta miten opetan lapsilleni, etttei kaikkea näkemäänsä tarvitse omistaa? Miten suljen pois mainonnan ja sen tuomat viestit? Kuinka keskittyisimme olennaiseen ja huolehtisimme siitä mitä on.

Sitten päästääkin kysymykseen, mikä on lapsuudessa kohtuullista ja mikä ei. Mitä arvostamme ja mihin annamme aikaa.  Mielestäni meillä on kaikkea liikaa, mutta kuinka kierre katkaistaan? Tarkoitus olisi kuitenkin oppia, että minä aikuisena jo ihan alunpitäen olisin pitänyt huolen, ettei sankareille hankita niin paljon. Pato olisi pitänyt rakentaa, ennen kuin  olisi liian myöhäistä. Jos lapsilta kysyy, mitään ei heitetä pois, koska kaikkiin asioihin liittyy muisto ja tunne. Nonni! Hyvä meininki (peukku). Mutta mistä minä olisin voinut eväitä saada, koska omat kokemukset oli, kuten kirjoitin.

 

Lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään

Asia kerrallaan.  Oman ja lastensa ympäristön sekä ilmapiirin luominen alkaa perusasioista. Toisinaan asioilta voidaan sulkea silmät lastenhuoneen ovea apuna käyttäen. Ja koska on kysymyksessä lapsesi tavarat, voi olla hankalaa kesken kaiken hyökätä sisään järjestämään. Toisaalta tähän järjestämiseen, jota vastaan kuopus haroo voi olla yksinkertainen neuvo tai vinkki, jonka varmasti moni onkin jo sisäistänyt. Harjoittelun avulla saatu lopputulos. Sillä tavoin kaiken maailman virvon-varvon tilpehööreistä sekä paljouden aiheuttamasta sekasorrosta teemme selvää.

”Mutta kun lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään, mutta silti haluan scootin ja uuden pyörän ja ja ja ”… Kuitenkin uusia asioita halutessa muistutan lapsiani jatkuvasti vanhoista leluista ja jutuista niin, että  yritän viedä ajatukset tekemisen tasolle. Pitkän ja sinnikkään työn tuloksena pienet roolivaatteet ovat saaneet poistua huoneesta sekä muutamat muut asiat, joilla  ei ole enää leikitty.

Nyt jo huomaamme, kuinka lastenhuoneeseen on tullut lisää tilaa. Ihan kuin ne lelut, joita vielä tarvitaan olisivat nousseet entistäkin arvokkaimmiksi. Lasten on helppo löytää tavarat omille paikoilleen ja huoneessa viihdytään.  Viihtyvyys on ollut lääkettä luopumiseen tilapaiseen tuskaan. Ja ilo sekä mielikuvitus on tullut ei vain tilapäisesti vaan jäädäkseen, lue tästä mitä virheitä ei kannata toistaa vuodesta toiseen

Mitä tarvitaan?

Se mitä yritän opettaa jälkipolvelle, on harkinta  ja päätöksentekeminen paljouden keskellä. Se että oppii erottamaan suhteellisuuden omassa elämässä niin, ettei selvittelyyn kulu energiaa (sotku) ja harkinta, ettei osta sitä mitä hetkessä tekee mieli vaan pysähtyy ja miettii asioiden tarvetta (selkeys). Tarpeita luodaan ja hyötyjä selitellään. Mutta oikeastaan kumpaakaan ei tarvita, ei nyt tai huomenna.

 

 

 

Lämpimin terveisin Laura, Järjestysvinkit

Mitä Laura puuhailee päivittäin? Sen näet Instagramista @laura_holmstrom_

Jaa tämä artikkeli

Ketä oikeasti kiinnostaa, mitä omistat ?

Uskottelemmeko itsellemme liikaa hyviä asioita tapahtuvaksi tulevaisuudessa? Toivotetaan kaikkea hyvää, luvataan olla itsellemme armollisempia ja kuitenkaan mikään ei toteudu, koska pinnan alla vaanii pelko, riittämättömyys. Suuria suunnitelmia vuodelle, tulevaisuusdelle, sitten kun on aikaa. ”Sitten kun mä, jos mä, kun mä… ”

Haluan jakaa teille muutamia ”uskomuksiani” menneisyydestä ja väittää niiden olevan vain teennäistä p*skaa. Ainakin ne asiat mitä jokus olen halunnut sokeasti. Oikeesti. Sä tiedät, jos olet menettänyt rakkaan ihmisen, sä tunnet miten syvälle se voi viedä ja imaista mukana. Sä ymmärrät kuitenkin, että sitä ihmistä ei saa takaisin. Sitä muuttuu isojen tapahtumien jälkeen. Mitään ei nää enää samalla tavalla. Alat sittenkin kerrata, ainakin hetken, mitä hyvää elämässäsi on parhaillaan -toivottavasti. Sitten sitä hakee omaa paikkaansa, suututtaa lähimmäiset kun on niin hajalla, kun ei vaan kortit pysyny kasassa.

Ketä kiinnostaa?

Koska haluan, että tarinani ymmärretään jaan sitä niin kauan, että ehkä itsekin tulen ymmärtämään miksi kaikki on voinut mennä niin kuin meni… Kyllä sen tietää, että eteemme tulee väistämättä aina jotain yllättävää. Isoja muutoksia. Näin puhuu myös HS:n tulevaisuuskirjeenvaihtaja Heikki Aittokoski uusimmassa blogissaan. Hän kertoo, että varautuminen yllätyksiin kannattaa, sillä mikään elämässä ei mene suunnitelmien mukaan (hän vertaa esim.  Länsimetroon, hyvä vertaus sanoisin).

En kuitenkaan alleviivaa, että elämää pitäisi elää puolivaloilla peläten tulevaa – ei missään nimessä. Vaan ajatus siitä, että tiedostamme sen, että mitä tahansa voi tapahtua ja pikemminkin elää täysillä ja kohdata tulevat suuret mullistavat tapahtumat.  Sillä elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Korkeintaan lähes.

Kun on kokemusta, pystyy päättelemään  miltä jokin tuntuu, pystyy eläytymään. Helppo se on nyt jälkeenpäin oppia ja manata tässä. Mun elämäni hankalin kohta oli nöyrtyä, kun  ”The suunnitelma” mureni. Kun tavoittelee elämässään vääränlaisia asioita ja pohja putoaa yllättäen pois huomaakin seisovansa kuilunpohjalla ahtaassa, koska on keikkunut pilvireunustetulla ajatuksella. Sitä niin kuin kuvittelee, ennustaa ja toteaa ettei tästä tulekaan mitään. Uskoin, että mulle kuuluu samat asiat kuin muillakin ja samassa järjestyksessä. Mutta miksi minä olen ollut niin sokea ja vääränlailla päämäärätietoinen… Ei mun suunnitelmat toteutunut. Ei tullut paritaloa, kissoja, koiria ja pihavajaa. Ei tullut puutarhaa. Tuli pahamieli – aluksi. Mut sekin oli vain tunne.

Mutta ketä muuta muka  tää oikeasti kiinnostaa? Niinpä.

Ketä varten me ostamme, täytämme kotimme, rakennamme uusia taloja, ihailemme jotain? Ketä varten oikeasti? Ja miksi edes verrata itseään muihin? Miksi mun ajatukset on ollu vinoutuneita? Ja mitä mä nyt tässä jauhan siitä? Siksi, että et tekisi samoja suunnitelmia kultareunustetulla saippuakuplalla.

Ymmärrä oma tarinasi, mutta älä ripustaudu

Arvostan suuresti kaikkea kaunista ja kovalla työllä saatua tulosta. Niinhän minäkin olisin halunnut. Täydellisen elämän. Se mitä pidin ennen täydellisenä oli vain feikkiä. Olen oikeesti ollut ravistelun tarpeessa. Huomaan, että olet oppimassa läksyni. Osaan reflektoida mennyttä, ymmärrän miksi suuret suunnitelmani oli tehty hukattaviksi. Ei täysin, sillä olen saanut siitä aineksia jatkaa tätä elämää paremmin omia arvoja kunnioittaen. Eikä ihminen tietysti voi kaikenlaista oppia miellyttävin seurauksin. Tulee säröjä ja kuiluja, jotka pakottaa ajattelemaan. Löytääkseen itsensä.

Ja vaikka ei kliseistä elämää tullut taloineen, mulle tuli jotain paljon arvokkaampaa ja se on se minkä voit vain itse löytää ajattelemalla ja ehkä jopa hieman poksauttamalla sitä kuplaa ympärillä. Koska en voinut saada lisää tilaa ympärilleni, aloin tehdä luopumista ja tarkkailin reaktioitani. Eihän mikään suurten menetysten jälkeen voi enää tuntua niin isolta.

Tallenna muistoja, älä tavaraa

Pysäyttävintä tässä on se, ettemme elä ikuisesti. Jos meillä on mielen päällä turhia asioita, emme pysty kukoistamaan. Jos vaadimme tilaa ympärillemme, raivaamme sitä. Tai sitten hankimme sitä tilaa paneutumatta sen suuremmin perimmäiseen tunteeseen, että miksi.

Kukoistaminen ei tarkoita, että on jotain mitä muille näyttää (hyvinvointivaltion suuri ongelma) vaan se, miltä itsestään tuntuu. Se on se juttu. Sä kukoistat, luot ympärillesi turvallisen ja upean ilmapiirin ilman sen kummenpaa. Sinä riität.

Mikä minä olen niitä henkilökohtaisia ”kukoistuksia” määrittelemään, mutta sen mä vaan sanon minkä huomaan joka kerta asiakkaan luona ammattijärjestäjänä kotikäyntejä tehdessäni, että ihminen muuttuu silmissäni energiseksi, silmät kirkastuvat ja se juttu löytyy. Se elämässä kiinni olemisen riemu. Sellainen on paras hetki, mitä voi tehdä tässä ja nyt. Sellainen, ettei mikään eloton sido sinua mihinkään. Ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

 

Parhaimmissa elämän valinnoissasi mukana,

Laura

 

Ps. Muista myös miniopas kodinjärjestämiseen tästä ja vältät yleisimmät mokat järjestämisessä!

Jaa tämä artikkeli