anoppi Archives • Järjestysvinkit

Älä toista näitä virheitä. Näillä vinkeillä opit elämään omannäköistä elämää.

Haluatko tietää, mitä asioita elämässä kannattaa välttää  ja tehdä toisin? Muiden virheistä voi nimittäin oppia. Kuvittele, kaikki tämä “elämäkelailu” on tullut todella tutuksi mulle jo tai vasta neljä vuotta sitten. Seuraavassa voit lukea vuoropuhelun itseni kanssa. Kerro mulle, samastutko. Elämän hallinta meinasi luisua rotkoon pahemman kerran…

Laura vuonna 2014:

Mä haluan ensiksi sen putkirempan pois alta.  Saadaan sitten enemmän rahaa, kun myydään tää kämppä. Remontoidussa kodissa ehtii katsomaan tavarat läpi rauhassa.

Mä haluan isomman kodin, koska meillä on liian vähän säilytystilaa. Muillakin alkaa olla sellaista ja tällaista, meillä on vaan tää tämmönen. Minäkin haluan.

Mä haluan sitten myös oman pihan ja lapsille omat huoneet.

Mä haluan kalliita sisustustavaroita, koska työssä käyvä ihminen voi itseään lahjoa vaikka joka päivä. Mä haluan myös edustusauton, kännykän ja kaikki muutkin arvokkaat asiat ympärilleni.

Mä haluan kaiken!

Laura vuonna 2018:

Tiedätkö mitä kävi? Meille tuli se putkiremppa, kamat kasattiin kiireellä olohuoneen lattialle laatikoihin ja muutimme anoppilaan. “Kyllä ne ehditään  käymään läpi.”  Jep. Siellä ollessamme isäni kuoli ja joudun kahden kodin selvittelijäksi. Mitä opimme tästä? ÄLÄ siirrä päätöksentkoa koskaan. Olisinpa tiennyt ja
nähnyt etukäteen sen itkun määrän tavaroiden keskellä. Olisinpa tiennyt, että kaikki voi muuttua yhdessä yössä. Olisipa joku kertonut, että tavaroista kannattaa tasaisin väliajoin hankkiutua eroon tai OLLA OIKEASTI HANKKIMATTA tunnesyistä sitä tilaavievää rompetta. Olisinpa osannut ajatella, että tavarat ovat toissijaisia apuvälineitä! Tai se, että kaikkea ei tarvitse omistaa, enhän mä jaksa tai pysty olemaan kaikessa täydellinen. Mitä enemmän mä haluan omistaa sitä enemmän mulla kuluu aikaa ja rahaa. Sekin vielä, että ostoksilla kuuluisan dopamiinin hyrrätessä omistushalu pitää huolen siitä, että ostat ja ostat niin kauan, kunnes opit ettei enää ole tilaa säilyttää. Minä olisin halunnut ratkaista ongelman siirtämällä päätöksentekoa, ostamalla sen isomman talon… ehei! Kyllä se vaan nyt on niin, ettei meillä ole ollut 70 neliön kodissamme mitään hätää sen jälkeen, kun oivalsin vähentää tavaraa.

 

Mutta Lue täältä, kun repsahdin taas keväällä.

 

 

Jos haluat kaiken, et saa mitään

Monta kertaa olen miettinyt, etten enää koskaan halua olla tekemisissä uskomusten kanssa. Tarkoitan, että en halua mennä enää siihen, millon joku muu olettaa tai päättää miten elämän ja mun omistamien asioiden kuuluu mennä. Älä sinäkään ota sellaista vinkkiä vastaan, mikä sotii omaa ajatteluasi. Tee itsellesi palvelus ja luovu kaikesta ylimääräisestä, jotka syövät sun energiasi. Voisitko muuttaa kilpailuviettiäsi? Ei sun aina tarvitse olla parempi kuin ystäväsi, ei tarvitse aina rakentaa isompaa ja näyttää, että hyvin menee. Oliskohan helpompaa, jos voisit minimalisoida ostohaluja? Olisiko silloin hieman vähemmän huolta laskuista, vähemmän huolta asioiden huolehtimisesta ja  jäisikö enemmän aikaa perheelle ja läheisille? Ainakin haaveet kodin järjestämisen, ylläpidon, pyykin ja siivoamisen määrää ei voi vähentää muuttamalla isompaan kotiin, vaan luopumalla jostain, että ehtii hoitaa kodin tärkeimmät rutiinit, Vai voitko väittää toisin?

 

Lauran kuusi vinkkiä:

  • lopeta itsesi vertailu muihin tai muiden omistamiin asioihin/esineisiin
  • kiinnitä huomiota mielihyväntunteeseen, mistä muualta sitä voisit saada kuin ostamisesta?
  • mieti, että tavara on elotonta materiaalia – mikään ei ole arvokkaampaa, kuin läheiset ihmiset!
  • kunnioita itseäsi ja arvosta yksinkertaisia asioita
  • älä siirrä päätöksentekoa, luovu sinua rassaavista asioista, esineistä, ihmisistä ja tekemisistä vaikka aluksi se tuntuisikin mahdottomalta
  • lopeta kuvittelu vääränlaisesta  onnellisuudesta; kiinnitä huomiosi _sinulle_ tärkeisiin asioihin, ei naapurisi tai työtoverisi asioihin
  • etene pienin askelin, yhdessä tulee paras lopputulos

 

Kiitos sulle, kun seurailet blogiani ja järjestysvinkkejä. Voisin ilomielin tutustua sinuun vaikka Instagraminkin puolella @laura_holmström_

 

Lisää ennne ja jälkeen kuvia @jarjestysvinkit

-Laura

 

ps.

Näistä samoista aiheista kirjoitti Pekka Juntti eilen kolumnissaan ja painotti luopumisen tärkeyttä: “ Luopukaa kaikesta turhasta eli kertomus keskiluokan pyrkimyksistä kohti itseaiheutettua orjuutta” 

 

Jaa tämä artikkeli

Joulu oli täysin epäjärjestetty!

Me vietettiin joulua, joka oli täysin epäjärjestetty.

Tänä jouluna vietimme juhlaa ainostaan perheen kesken, joten teimme jotain poikkeuksellista!

Oletko koskaan hullutellut juhlapyhien kustannuksella? Me rikottiin tällä kertaa “järjestystä.” Joulu oli tällä kertaa täysin epäjärjestetty. Aloitimme valmistelut, kysymällä toisiltamme, mikä olisi kaikista parasta joulussa. Esikoinen huudahti ensimmäiseksi “graavilohi”. Ihanaa, se ei ollut vain ne lahjat joita heti mietin.  Joten meillä tarjoiltiin äidin ja isin (minun ja mieheni) herkkuja mätiä ja perunoita lisukkeineen kera graavikalojen. Kuopus puolestaan liputti perinteisen kalkkunan ja kinkun perään. Ei siinä mitään epätavallista olekaan.

Äiti koska syödään iltaruoka, äiti enää kolme tuntia, äiti äiti äiti

Yllätykseksi joululahjat oli jo ilmestyneet yöllä kuusen alle. Aamulla hypistely yritysten sijaan kehotin lapsia avaamaan lahjat. Ja siitäkös riemu repesi. Ei enää tuskaisia tuntien odottelua, ei piinaavia kysymyksiä, ei helmassa roikkuvia sormia, ei äänenkäyttöä (lue ei Lauran huutavia kommentteja) vaan iloa ja riemua sekä yhdessä oloa heti aamusta asti. Suosittelen. Se, että olemme 10-vuotta avanneet lahjat vasta illansuussa on osoittautunut lähes katastrofaaliseksi (joo, perinteet on perinteitä, mutta kun kukaan ei ollut näkemässä – ha ha)!

“Äiti koska syödään iltaruoka, äiti enää kolme tuntia, äiti äiti äiti! Mä en haluu syödä enää! Äiti kauan sä vielä syöt? Mä en jaksais enää istua tässä ruokapöydässä, mulla on kuuma, haluun jo jälkiruokaa…”

Muistatko sinä lapsuudestasi ne piinalliset hetket? Oletko sinäkin ollut se odottava pieni lapsi, jonka vatsaa nipisteli joulun tuoma jännitys, piinallisen pitkä illallinen ja kamala huoli siitä, tuleeko se joulupukki?

Perinne, jota emme ole koskaan ennen kokeneet

Mulla tapahtui joku oivallus, et miksi mä jatkan tätä samaa perinnettä mun lapsille? Miksi minun pitäisi sietää jännitystä tai ottaa paineita jouluaaton rutiineista?

Kaikkein parasta oli, kun saatoimme lähteä vielä jouluaattona kävelylle. Ennen päivällistä oli lapsistakin mukavaa lähteä viemään heidän vaarinsa haudalle kynttilä (perinne, jota emme ole koskaan ennen kokeneet).

 

Parasta on toimia itselleen parhaalla tavalla. Joulupäivänä anoppi ja appiukko tulivat syömään. Siitäkään en ottanut stressiä (enpä). “Onhan glögi tarpeeksi lämmintä? Mitä saisi olla alkupalan kanssa? Onko kaikki hyvin? Jos keskustelun ylläpito tuottaa tuskaa, älä masennu! Aina voi puhua omanlaisesta, perinteittömästä epäjärjestyksestä, joita eivät vanhemmat ihmiset saata ymmärtää… Tai kiinnostavista uusista haasteista, jotka ei kyllä natsaa yhtään verrattuna “entisiin koviin aikoihin”…

-Kaikki voidaan säästää, tavat, rutiinit kuin tavaratkin… mut olisko aika heittää lippu salkoon voiton merkiksi ja tehdä uudesta vuodesta erilainen?

Mä muuten nukuin joulupäivänä päiväunet! AH! Miten olinkaan rauhallinen jouluna… Miten suhtautumiseni laukaisi mitä parhaimman ilmapiirin? Miten olen ennen halunnut luoda jotain sellaista vanhanaikaista, joka ei oikeastaan toimi tippaakkaan?

Tänään tehdään jouluruuan jämistä lohipastaa ja palautellaan aikuisia arjenkeskelle. Ihanaa loppuvuotta ja palataan ensi vuonna taas järjestelyjen pariin.

 

-Laura

 

 

 

Jaa tämä artikkeli