häpeätavarat Archives • Järjestysvinkit

Älä toista samoja virheitä vuodesta toiseen

Jos haluan onnistua johdattelemaan jonkun ihmisen tiettyyn päämäärään, minun on ymmärrettävä hänen tämänhetkinen tilansa ja aloitettava juuri siitä. Jos en sitä osaa, petän itseäni uskoessani pystyväni auttamaan häntä.

Auttaakseni jotakuta, minun on toki ymmärrettävä asiasta enemmän kuin hän, mutta ennen kaikkea minun on ymmärrettävä, mitä hän ymmärtää. Jos en siihen pysty, ei auta, että osaan ja tiedän enemmän kuin hän.

Jos kuitenkin haluan osoittaa oman taitavuuteni, se johtuu turhamaisuudestani ja ylimielisyydestäni. Ja etsin oikeastaan hänen ihailuaan auttamisen sijaan. Kaikki auttaminen alkaa nöyryydellä autettavan edessä. Siksi minun tulee ymmärtää, ettei auttaminen ole hallitsemista vaan palvelemista.

 

– Søren Kierkegaard, tanskalainen teologi ja filosofi

 

Olen tässä työssäni ammattijärjestäjänä päässyt niin monenlaisiin koteihin. Jokainen viikko astun uuteen ympäristöön. Jokainen kerta on ainutlaatuinen. Joskus asiakas avaa oven kyynel silmässä, toinen taas naurua pidätellen. Harvemmin ketään enää hävettää siinä vaiheessa. Ollaanhan me jo niin tuttuja täältä sosiaalisesta mediasta ja netin ihmemaasta.

Saan kohdata elämäntarinoita, joita en koskaan olisi voinut itse keksiä. Saan auttaa ihmisiä rotkon reunalla, kriisin keskellä. Nähdä haavoittuneita unelmia, iloisia perhetapahtumia dokumentoituna. Jakaa kokemuksia menetetyista läheisistä ja kuulla iloisista käänteistä yhteisen järjestämisprojektin jälkeen.

Elämä on enemmän kuin tavarat

Saan kertoa, ettei ole mitään hätää. Kaikesta selvitään. Tavarat ovat vain väline, joka sitouttaa meitä tai vapauttaa meidät. Tavarat on tehty apuvälineiksi.

On täysin normaalia, että tavaraa kerääntyy. On täysin normaalia, että ne tavarat ahdistaa. Raivaaminen ja luopuminen edistyy yhdessä, kunhan pystyy erottaamaan menneisyyden tästä hetkestä. Ei mikään muu ole yhtä arvokas kuin tämä hetki. Ei mikään tavara korvaa menneitä kokemuksia tai menetettyjä ihmisiä. Ei mikään tavara auta palauttamaan sitä mikä on mennyt. Siihen auttaa, että kuuntelet voimavarojasi tällä hetkellä. Motivoidut vahvistamaan minäkuvaasi. Lopetat vastustamisen ja menneessä haikailun.

Älä soita samaa levyä vuodesta toiseen

Jos tavarat ovat tuoneet sinulle tähän asti turvallisuuden tunnetta, kertaa ajatus siitä että aivomme ovat evoluutiopsykologien mukaan erityisesti erikoistuneet ennakoimaan uhkaa. Tämä selittää sen, miksi pelkäämme tarvitsevamme tavaraa, jos siitä päästää irti. Meillä on omistushalu, joka pitää kiinni tavarassa. Ja se omistushalu tulee ensimmmäisen kerran kaupassa, kun on pakko saada…

Lue tästä lisää kodin järjestysvinkkejä

 

 

Hyväksy, tiedosta ja muutu “kodin personaltrainerin” avulla

Kun hyväksyt ja tiedostat, tilanne muuttuu.

Mun tapa on kohdata ihminen ihmisenä. On täysin saman tekevää miltä  kotisi näyttää, kun mä tulen käymään. Yhdessä sun kanssa me löydetään sulle paras järjestys ja suhteelisuus sun arkea ja parasta ajatellen.

Aloitetaan yhteinen matka sun kanssa nyt. Koska tänään on loppuelämän paras päivä.

-Laura

Kaaoksen kesyttäjät
Kuva Numi nummelin

 

Instagramista @laura_holmstrom_  elämää ja inspiraatiota

Ps.Tässä postauksessa on kuvat otettu asiakkaisen luvalla. En koskaan ota kuvia ilman lupaa enkä jaa niitä ilman lupaa.

Jaa tämä artikkeli

Kolme syytä miksi vaatekaappi ei pysy järjestyksessä

Vaatekaappi on epäjärjestyksessä eikä sieltä löydä mitään

Onko vaatekaappisi siisti ja löydät sieltä joka aamu tarvitsemasi ilman vaatekriisejä?
Jos vastasit ei, tässä muutama syy, miksi vaatekaappisi ei pysy järjestyksessä.
Nyt on hyvä aika pohtia, mitä omaan vaatekaappiinsa haluaa hyväksyä.

Eikä tästäkään tarvitse selvitä yksin.

Tarkastellaan vielä ensin niitä syitä, sillä lupasin auttaa vaatekaappien järjestämisessä somen puolella:

1. Oma tyyli on epäselvä.  Usko tai älä oma tyyli voi olla loppujen lopuksi todella vaikeaa hahmottaa, ellei ole pysähtynyt miettimään, millaisista vaatteista pitää ja millainen tyyli kiinnostaa. Oman tyylin terävöittäminen auttaa vaatekaapin ylläpidossa, kun tiedät mitä omistat ja mitä haluat.

2. Et uskalla luopua, jos kuitenkin joskus tarvitset…
Todella monia ohjaa uskomukset elämässä. Vääränlaiset tavoitteet (liian pienet farkut, tavoitevaatteet) muistuttavat entisistä ajoista ja vaatekaapilla käynti masentaa.

3. Yrität hallita liian isoa kokonaisuutta. Viikkaat, henkaroit, peset ja laskostat, mutta tila ei vaan riitä isojen määrien kanssa. Et löydä valtavien kasojen keskeltä mitään päällesi.

PIENI HARJOITUS: Annan sulle pienen tehtävän. Kirjoita paperille muutama fiilis siitä, miltä siisti vaatekaappi näyttäisi ja tuntuisi.  Kuvaile vaikka tunnelmia, miltä tuntuisi löytää sopivaa päällepantavaa, miltä visualinen ilme näyttäisi, millainen kokemus olisi pyykkihuollonnäkökulmasta, kun kaikki vaatteet mitä omistat olisikin käytössä.

VAATEKAAPIT KUNTOON: Marraskuussa  on mahdollisuus tarttua vaatekaappien järjestämiseen johdollani. Tästä lisää uutiskirjeessäni. Uutiskirjeen tilaajat saavat maksuttoman minioppaan kodin järjestämiseen:>> tästä mukaan <<

VANHA KUNNON Kodin  järjestämispalvelut on edelleen suosittu. Viimeviikot on tehty työhuoneita asiakkaiden kotona kuntoon, raivattu kotia myyntiä varten ja järjestetty lapsiperheessä kodin tärkeimpiä tiloja: keittiötä, kodinhoitohuonetta ja vaatehuonetta. Jos tarvitset ratkaisua kiireen keskellä ja avaimet käteen periaatteella vinkkejä, laitahan viestiä. Palveluistani saa -40% kotitalousvähennystä. Laitathan yhteydenoton lomakkeella

Itsenäisille tekijöille edullinen vaihtoehto avuksi tästä 

Yhteystiedot

 

Inspiraatioksi päivitän asukuvia Instagramiin. Jos kuva ei näy, kurkkaa se täältä. 
Upeaa syksyä,

Laura

järjestysvinkit.fi

SUOSITUINTA NYT:

Ennen ja jälkeen kuvia kolmen asiakkaan vaatekaapista + viisi nopeaa järjestysvinkkiä

Lue lisää

 LASTENVAATTEET I Lapseni tulee toimeen 13 vaatekappaleella.

Irtipäästäminen vanhasta vahvistaa tätä hetkeä I Ammattijärjestäjä kertoo miksi luopuminen on vaikeaa

Selviytymispaketti kodin järjestämiseen sekä muistilista aloittamiseen

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Painetta sietävä ihminen on järjestelmällinen – kohtaatko elämän potentiaalina vai pettymyksenä?

 

Haluaisinkin nyt avata  tätä mun yrittäjyyden ja etenkin tämän nykyisen yritykseni alkutaipaletta. Aihetta on toivottu ja samalla hieman valotan miten “resilientti” ihminen on järjestelmällisempi. Eli kuinka paineensietokyvykkäämpi ihminen  vapauttaa omat aivonsa uhkakuvasta ja jatkaa toimintaa. Hän kiinnittää huomiota myönteisiin ja positiivisiin asioihin. Tärkeintä on katsoa ratkaisua ongelman sijaan!

Enkä todellakaan ole aina ollut itse paineensietokykyinen. Kokemuksistani oppineena ja niitä ponnahduslautana käyttämällä olen saanut käännettyä vastoinkäymiset voitoksi ja etenkin tehnyt niistä menneistä tapahtumista kiinnostavia. Itselle ja muille saadakseni vastakaikua työlleni. Tehdäkseni ihmisistä paineensietokykyisempiä. Opettaakseni, että onni on muokattavissa, kunhan kärsivällisuus pysyy voimissaan.

 

Itse en usko sattumaan

Olen sitäkin saanut kuulla, “kuinka olen sattumalta osunut hyvään saumaan.” EI. Sattumahan on ennustamatonta, hyvää ja huonoa. On kuitenkin olemassa kahta tyyppiä: Onnekkaita ja epäonnekkaita. Onnekkaat ovat heitä, jotka uskovat omaan juttuunsa, tekevät onnekkaita päätöksiä, koska ne kytkeytyvät omaan kokemuskenttään. Intuitiolla. Intuition avulla rohkeita päätöksiä. Ratkaisumalleja, joita suhun on kerääntynyt. Jatkat sun omaa tekemistä vaikka ympärillä hoetaan “lopeta jo” koska intuitiivisesti sun omat käsitykset vie eteenpäin. Onnekkuus on sitä, että valmistautuu vastaanottamaan elämältä tulevia mahiksia.

Mä toteutin omasta tarpeesta Järjestysvinkit yhteisön Facebookiin kahteen ryhmään Lastenhuoneen- ja Lapsiperheen kodin ryhmät. Siitä sitten perustin yrityksen ja verkkosivut, kun sain ammattijärjestäjän pätevyyden.  Olen instagramissa saanut ihmiset “karenteenikalenterin ja raivausrientojen “pyörteisiin uskomalla omaan juttuun. Tämä kaikki on tehty rakkaudesta ihmisiin sekä kunnioituksella elämää kohtaan. Ilmaistyön vastapainona on upeat kokemukset, joista olen saanut itselleni ammennettua kokemuksia sekä nyttemmin liikevaihtoa. Olen kolmessa vuodessa oppinut luottamaan omaan tekemiseen ja varsinkin silloin, kun näen asiakaskäynneillä onnistumisia välittömästi ja koen että olen voinut kääntää ihmisen ajatusmaailmaa. Saan paljon ihanaa viestiä Instagramissa ja koen,että apua tarvitaan enemmän ja enemmän.

Resilientit henkilöt ovat elämänsä aikana kohdanneet sellaisia asioita ja ihmisiä, jotka ovat tukeneet heidän kykyään kehittää paineensietokykyään.

 

Olet joko oppimasi vankina tai koulussa. Otatko elämäsi ponnahduslaudan potentiaaliksi vai jäätkö menneisyyden vangiksi?

Ja sitten heihin epäonnekkaisiin, onnettomiin, jotka puolestaan ovat puutuneita ja pettyneitä elämäänsä jo valmiiksi. Tai kautta ajan. Aina. Mieli ummessa ja tukossa. Tarmo ja energia poissa. Mutta onneton saattaa pyrkiä onnekkuuteen pakottamalla ilman intuitiota, puskemalla, väsyttämälllä, suorittamalla,  jotta  pysyisi pinnalla. Mutta mitä enemmän yrität väkisin vielä huonommaksi tilanne menee. Älä missään nimessä yritä liikaa.

 

Painetta sietävä ihminen on järjestelmällinen

Myös sisäisen kokemus- ja tunnemaailman käsittelytaidot liittyvät keskeisesti paineensietokykyyn. Hyvin stressiä sietävä ihminen kykenee keskittymään olennaiseen. Liittyykö tämä vahvasti elämänhallintaan? Kyllä!

Jos muuten haluat olla ensimmäisenä kuulemassa ajan- ja elämänhallintaan liittyvästä ilmaisesta webinaarista hyppää listalle mukaan tästä. Saat samalla minioppaan käyttöösi kodin järjestämisestä. Lupaan ilmoitella webinaarista sinulle elokuun aikana. Tulehan siis mukaan.

Aivojen vapauttamiseen stressitilanteessa auttaa:

  • positiiviseen ja olennaiseen keskittyminen
  • joustavuus
  • sosiaaliset taidot
  • järjestelmällisyys
  • aktiivisuus

Keskeinen asia tuhansia vuosia sitten oli se, että (stressitilanteessa) ihmisen aivotoiminta kaventuu, joten keskitymme hengissä säilymiseen. Se auttoi meitä silloin, mutta tämän päivän ristiriitatilanteessa se vaikeuttaa toimintaa. Uhat eivät usein enää ole fyysisiä. Ihmistä vaanivat lähinnä sisäisen kokemusmaailman ristiriidat.

Jatketaan siis resielintin ominaisuudesta tai oikeastaan  valinnasta miten kiinnittyä siihen, mikä on tärkeää.Se, mikä tekee hommasta haastavaa, on, että pitää kuitenkin olla joustava. Ajattelua täytyy osata käyttää joustavasti, täytyy kyetä ajattelemaan myös uusilla tavoilla samaan aikaan hahmottellessaan kokonaisuuksia.

 

Tietyillä persoonallisuuspiirteillä varustetut ihmiset ovat luontaisesti kykenevämpiä olemaan resilienttejä kuin toiset. Persoonallisuuspiirre, joka tuo mukanaan aika paljon vahvuuksia resilienssin suhteen, on reagointiherkkyys. Jos on luontaisesti hyvin tyyni ja suhtautuu tyynesti asioihin, osaa ottaa tyynesti.

Reagointiherkkyyden toisessa päässä ovat hyvin herkät ihmiset, joilla sisäinen kokemusmaailma ja tunteet ovat hyvin voimakkaita. He saattavat paineenalaisessa tilanteessa olla enemmän vaikeuksissa kuin luontaisesti tyynet ihmiset.

 

 

 

 

Resilientin ihmisen ominaisuus on järjestelmällisyys: painetta sietävä ihminen tekee suunnitelman ja noudattaa sitä.

Resilientti tukee aivojen toimintaa monimutkaisessa ja haastavassa tilanteessa suunnittelemalla ja olemalla järjestelmällinen.

Ja jo nyt viimeistään ymmärrät, että haluamme ehdottomasti lieventää päänsisäistä stressiä ja kuormitusta kodin järjestämisellä ja elämänhallinnalla.

Järjestäminen tukee paineensietokykyä eli lisää hallinnantunnetta elämässä.

Ole proaktiivinen: tartu toimeen! Älä vain istu alas, laita käsiä ristiin ja rukoile, että asiat hoituisivat itsekseen. Lähde toteuttamaan ja tekemään.

Lue tästä mihin kokemus- ja tunnemaailmani perustuu tai kuinka menetys oli iso käänne elämässäni. Mutta käänsin sen vahvuudeksi. Tein mustasta aukosta itselleni työn. Tekemällä.

 

Tästä voit vaikka päästä alkuun

Muistathan: unelmat ei toimi, ellei ihminen toimi.

Sua varten teen tätä työtä.

Laura

laura@jarjestysvinkit.fi

 

Jaa tämä artikkeli

Poltin päiväkirjat

Minä annoin viimeisen tuomion “tärkeälle” laatikolle, joka oli seurannut muutosta toiseen. Se sisälsi muunmuassa päiväkirjani. En halunnut kenenkään lukevan niitä, en halunnut edes itse palata niihin, vaikka vähän oli pakko… Siksi, että ne sisälsivät inhottavaa negatiivista pulauttelua teini-iän syövereistä, painokelpaamatonta tekstiä ja kuvitusta elämän vittumaisuudesta ja pienistä onnenhetkistä epävarmuuden ajovaloissa. Se oli kuumottavan kammottavaa! Haluatko kuulla lisää, suruadressit lähti myös. Palankohan itse kohta helvetissä?

Kerroinko jo kaninkarvasta? Siitä jonka säilöin vuonna 1995 pieneen pahviseen rasiaan. Niin tietysti mulla pitää sitä olla, enhän mä muuten voisi muistella mun lemminkkiäni.  R.I.P Pupu 1993-2002.

 

Miten sinä hyödynnät varaston?

Asiakkaillani, ainakin heillä, joiden varastosta järjestän tulee vastaan vanhoja kirjeitä entisiltä kumppaneilta, muistokirjoja sun muuta mikä ehkä vähän nolottaa. En missään nimessä kehoita ketään polttamaan omia muistojaan. Päiväkirjat oli vaan se mun painajainen, joka tuli ensimmäisenä mieleen ja se kauhistutti.

Mulla on varastoja kaksikin kappaletta. Iloitsen siitä, että ne ovat hyötykäytössä vuodenaikojen mukaan. Sinne vaan kaikki lämpimät kuteet sun muuta, helteen keskellä. Ongelma astuu esiin siinä vaiheessa, kun varasto on täynnä roskaa… tai turhakkeita tai käyttökelvottomia esineitä Jopa pahimmillaanse on  iloinen kaatopaikka!

 

Asiakas halusi varaston järjestykseen

Autoin viime maanantaina varaston järjestämisessä. Aikaa saimme kulumaan viisi (5) tuntia. Voitteko kuvitella, kuinka helteessä hommaan saadaan jännittävä tvisti? Niin, mutta tavoitteeseen päästiin. Kiinnostuitko?

 

 

Lisää ennen ja jälkeen kuvia @jarjestysvinkit

Kauheaa, päiväkirjat on osa elämää!

Jos et halua polttaa päiväkirjojasi niin, mitä muuta voisit siellä varastossa järjestää? No älä ainakaan haudo sun iänikuisia oppimateriaaleja vuosikymmenten takaa. Jos et ole tähän päivään mennessä niitä tarvinnut, et tule palaamaan niihin vastaisuudessakaan. Vie hyväkuntoiset oppikirjat kirjastoon (huom uudet painokset otetaan ilomielin vastaan, ei niitä vanhoja). Irrota menneestä ja ala miettiä tämän hetken helpottumista. Muutosta toiseen seilaavat laatikot ovat viho viimeisiä.

Voisit järjestää vaikka joululaatikot teemoittain, kausivaatteille ja harrastuksille omat paikkansa. Vuodenaikaktegoriat kunniaan! Et välttämättä tarvitse mökillä sitä kaikkea, mitä ajattelet… Se on vain päätöksenteon siirtämistä. Ei ne risaiset vaatteet siellä mökillä paremmalta tunnu, sitä paitsi miksi aina pitää selitellä käyttötarkoitusta viimeiseen asti? Perimä ohjaa ajattelemaan “jos mä tarviin.” Ja miksi sinne mokille pitää viedä kaikki romut tai pikkuisen rikkinäiset?

Mitä paremmin osaat tehdä valintoja nykyisyyttä palvelemaan, sitä paremmaksi varastosi käytettävyys tulee. Okei okei, mä myönnän! Mullakin on muutama vhs-kasetti omia nauhoituksia, mutta dvd:t ja cd:t kannattaa antaa eteenpäin suosiolla, ei ne siellä laatikossa soi itsekseen.

Hyödynnä tilasi viisaasti, tunnet kyllä itsesi, mikä tuottaa fiilistä ja mikä ei. Vähitellen opit tuntemaan kaikki tavarasi. Häpeämättä. Kiitos myös pupulle, joka olit tärkeä. Karvoihisi en enää katso, kuviasi kylläkin.

Nuoruus oli seikkailu, thanks God it is over! Tuli muuten hyvä hiillos päiväkirjojen tuhkasta makkaralle 🙂

Miltä sun varastossa näyttää?

-Laura

Hei tuliko sulle jo miniopas? Tästä pääset sen pariin  

Jaa tämä artikkeli

Ammattijärjestäjä kehottaa unohtamaan häpeätavarat ja keskittymään olennaiseen.

Mitä tarkoitetaan kodin häpeätavaroilla? Miten ne on päätyneet meidän rakkaaseen kotiimme? Lisääntyykö ne tavarat ja lelut keskenään huomaamattamme? Kuinka niihin tulisi suhtautua?

Asiakkaani toteavat usein : “ihanaa Laura, kun minun ei tarvinnutkaan hävetä mitään täällä omassa kodissani. Nyt  ymmärsin, että tämä on täysin normaalia, että jokaisella on kodissaan paljonkin ylimääräistä tavaraa. Kiitos, että kerroit vielä minne niitä voi kuljettaa”.

Eihän mulla ole aikaa syynätä kaikkea läpi

 

Häpeätavara ei lisäänny yhdessä yössä, eikä niitä yksin selvitetä yhdessä yössä!

Nimitys häpeätavaralle syntyi, kun loin tapahtuman “tammikuun #raivausriennot facebookryhmässämme.” Tarkoituksena raivata paivämäärän osoittaman luvun mukaan tavaroita pois kotoa. Ensimmäisenä päivänä yksi, toisena kaksi jne. Aivan ihania oivalluksia ja varsinkin ymmärrystä/vertaistukea kodin järjestämiseen. Ja etenkin uskoa siihen, että ei tarvitse hävetä omia tavarakasoja. Elämäntilanteista riippuen purnukoita, esineitä, kippoa, vaatetta, paperia, kirjoja ja kuppia voi olla kasapäin ja nurkat täynnä. Eikä todellakaan ole aikaa syynätä kaikkea läpi.

Useimmiten asiakkaat ponnistelevat viimeiseen asti, että kyllä minä tästä yksin selviän. Niinhän se menee, teenhän minnäkin ruokaa itse, mutta kun haluan alusta loppuun sujuvan kokonaisuuden, menen ravintolaan ja maksan siitä. Tai osaahan moni katkaista hiukset saksilla. Lyheneehän se tukka, mutta maksan mieluiten ammattilaiselle siitä, että kokonaisuudesta tulee oikeasti hyvä. Eikä silloin tarvitse hävetä likaista tukkaa tai ravintolaan mennessä selitellä “no kun en mä itse osaa tai jaksa laittaa ruokaa niin mä tulin tänne.” Kun on dilemma, siihen on vinkit ja apu saatavilla. Tai kodin putsaaminen pölyistä ja liasta – aivan. Siivoojan palkkaaminen. Siitäkin saa kotitalousvähennyksen niin kuin minunkin palveluista kurkkaa vaikka tästä. jopa 50%

 

Olet onnistunut, kun oivallat!

Kehotan ihmisiä usein kääntymään ammattilaisen puoleen, vaikka meillä täällä vallitsee “minä itse kyllä hoidan omat asiani”  -kulttuuri. Ja oikeasti miksi meidän pitää hävetä niin montaa juttua? Mä tiedän. Sulla tulee mieleen niin kuin mullakin sellaista, mitä ei voisi kertoa kaikille.  Asiat on asioita, mutta tavarat vain tavaroita. Elottomat esineet (apuvälineet) ovat tarkoitettu joskus helpottamaan meidän elämää. Kuinka ollakaan, mikään ei ole ikuista. Ei se häpeäkään. Luitko jo muuten jutun siitä, ketä oikeasti kiinnostaa mitä omistat?    Siinä mä vähän valotan omia oivalluksia ja ymmärrystä omasta itsestä ja suhteesta omistamiseen ja elämän suuriin suunnitelmiin.

 

Suhteellisuutta ystävät!

Asiakkaan tavaroita käyty läpi. Eteinen vie n. 3-4 tuntia, riipuen päätöksentekokyvystä.

Sellaiseen tasapainoon haluamme jokainen, ettei tarvitsisi ahdistua ja hävetä omassa kodissaan. Mutta vain rajoja ja omia ajatuksia rikkomalla päästään tuloksiin. Mites jos vain unohdat, mitä voisit hävetä ja keskittyisit siihen mitä sulla kuitenkin on ihan valtavan paljon. Sulla on se oma hyvä persoona, joka reagoi epäkohtiin. Kroppa toimii ja viestii sulle kuitekin niistä tyydyttämättömistä asioista. Ihan samalla tavalla, kuin nälkään.

Jokaisella on tarve tehdä elämästä selkeä ja omannäköinen. Olisikohan häpeän vastakohta ylpeys? Voit olla ylpeä omista pienistä suorituksista ja siitä, että ymmärrät hakeutua ammattilaisten pariin, jos sakset on tylsät tai huomaat “häpeatavaroiden” ohjaavan sua eikä toisinpäin.

 

 

 

 

 

Mikä on sun elämässä olennaisinta tällähetkellä? Mihin haluat antaa energiasi? Kuuntele itseäsi ja lausu se ääneen, missä olennaisessa olet onnnistunut.

Ihanaa onnistumisen tunnetta toivottaen

 

Laura

 

ps. Miniopas kodin järjestämiseen on saatavilla tästä 

Vältä yleisimmät mokat järjestämisessä.
Jaa tämä artikkeli