järjestysvinkit Archives • Sivu 2 3:stä • Järjestysvinkit

Kodin järjestäminen I Miksi ostamme aina lisää tavaraa?

Kodin järjestäminen on helppoa, kun on vaan se tarpeellinen tavara käytössä.

Mutta tekisikö uusi ja hieno tavara sinusta kuitenkin  paremman ihmisen? Kuinka tarpeellinen ja hyödyllinen se uusi kodintavara sinulle onkaan? Miten se uusi tavara auttaisi sinua arjessa?

Näitä ja monia muita kysymyksiä on syytä pohtia, mikäli mielii uutta tavaraa kotiinsa. Tavara saattaa symbolisoida meille kuvitelmaa helpommasta elämästä. Perusteena ostamiselle voi käyttää, että tämän avulla ehdin levätä enemmän, saan aikaan enemmän lapsien kanssa tai  se uusi tavara edistää muita arjen asioita.

Opittuja tapoja

Totuus huolehdittavista tavaroista kuitenkin on, mitä enemmän sitä on sitä enemmän  meillä on huolehdittavaa. Ajatus ajansäästämisestä kielii jo menneiltä vuosikymmeniltä. Sota-ajan jälkeen, jolloin meillä oli kaikesta puutetta. Tyhjä tila merkitsi ankeutta ja runsaus hyvinvointia. Unelmoitiin, että tavarat helpottavat kotitöitä, tuovat sisältöä elämään. Mutta tavaran mukana tulee ylläpito ja huoltotoimenpiteet. Kuinka paljon sinä olet vamis laittamaan aikaasi tavaroistasi huolehtimiseen? Katso tästä tarkempi selitys, mistä tavara on tullut meille.

Olemme mukavuudenhaluisia

Nythän on kysymys siitä, miksi meille kerääntyy tavaraa. Siitä, miten helppo meidän on selitellä itsellemme tavaroiden tarpeellisuutta. Yleisimpänä perusteluna pidetään : ” just tämmöstä vois joskus tarvita” tai ”tämähän olis tosi kätevä!”  Tai verrataan, kuinka sopiva tuote olisi juuri meidän sängylle tai sohvalle. Mitä siitä, jos siellä on jo vastaavia tuotteita. Uusi on aina uusi. Meitä ohjaa tahto ja halu. Lauran Instagramissa perusteltiin hankintoja:

”Mä vaan haluan sen”

”Tämmösen tavaran pitää löytyä oikeesti joka kodista!”

” Tavara vastaa mun aitoa tarvetta, en missään nimessä voi korvata sitä millään olemassa olevalla”

”Saatan tarvita tätä”

”Tämähän on klassikko ja ajaton. Mä tarvitsen tämän”

”En ole ostanut pitkään aikaan mitään, pakko saada”

”En voi tehdä tätä ja sitä, jos en omista tuota”

Miten onnistua ostamisen kanssa?

Pohdimme näitä asioita Maijun ja Villen kanssa viime maanantaina kirppiskierroksella. Miksi kannattaa ostaa ja miksi ei. Katso, mitä Maiju tuumasi tästä meidän kierroksesta Pinkit korkokengät – blogissa  

Ja mistä syystä  Villen (Suomen palkituimman dragartistin) silmä on harjaantunut keikkavarusteita etsimään?

Listoita ja katso mitä oikeasti omistat!

Harkitsevat ostajat käyttävät listoja ja tekevät ostokset vain sen perusteella mitä listassa lukee. Tällöin hallinnantunne saadaan pysymään. Toiset hankkivat uutta vain, kun vanha on mennyt rikki. Se vaatii jo todella päättäväisyyttä ja keskittymistä.

Tästä videolta saat koko päivän kokemukset kerralla. Mitä tuli ostettua?

 

Tärkeintä:

Loppujen lopuksi mulle tärkeintä on nää ihmiset. Läheiset ja ystävät. Heistä saa voimaa, eikä mikään tavara ole yhtä arvokas kuin yhdessä vietetty aika.

Helpottavaa, kun vois sanoa ettei halua lahjaksi muuta kuin yhteistä aikaa. Unohtaa ne arabian kupposet ja muut tavarat, joista on  joskus sitten niin vaikeaa päästä eroon. ” Luopuminen on vaikeaa, koska selittelemme taas…”Iloa yhdessäoloon

 

toivoo Laura

(katso kaikki vinkit Meilläkotona.fi) 

ja

Instagramiin tästä @laura_holmstrom_

 

Jaa tämä artikkeli

Vinkki, jolla saat lapset siivoamaan ja järjestämään jo tänään

Ihanaa, pääsin Rea Haverisen podcast – sarjaan ”LAPSELLISTA”. Paljastin seuraavanlaiset järjestysvinkit:

” Lapsellista-jaksossa ammattijärjestäjä Laura Holmström kertoo, miten lapsiperheen kodin saa pidettyä järjestyksessä, ja miten siivoamisesta saa tehtyä hauskaa. Holmström vinkkaa esimerkiksi leikistä, jolla lapset saa keräämään lelut jouhevasti pois olohuoneesta. Entä mitä mieltä Holmström on kodeista, joissa lapset eivät saa tuoda leluja oman huoneensa ulkopuolelle? Kuuntele jakso tästä

 

 

”Lapsellista-sarja ei ole sarja vanhemmilta vanhemmille, vaan asiantuntijoilta kaikille vanhemmille ja vanhemmiksi haluaville. Mitä pitää huomioida, kun lapsihaaveet tulevat ajankohtaisiksi? Miten pitää itsestään ja parisuhteestaan huolta raskauden ja vauva-arjen aikana? Entä jos kaikki ei menekään niin kuin olisi toivonut? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saamme parhaiden asiantuntijoiden vastaukset. Sarjan toimittaa uran toimittajana, juontajana ja uutispäällikkönäkin tehnyt Rea Haverinen”. Teksti Radio Play.fi

 

 

Jaa tämä artikkeli

Ammattijärjestäjä ei ole konmarikonsultti. Vastaisku olettamuksille!

 

 

Kuva Janina Huovari

Kuulin, että meitä ammattijärjestäjiä ei osata hakusanoin hakea. Sana ammattijärjestäjä on outo. Mutta niin ikään jo vakiintunut Suomessa. Mutta miksi innostuin kirjoittamaan siitä ja KonMari – teemasta?   Ammattijärjestäjät sekoitetaan yleensä Konmarittajiksi, marittajiksi ja konmarikonsultti -henkilöksi. Toisaalta hyvä niin. Marittaja on henkilö, joka on itsenäisesti lukenut Marie Kondon kirjan ” Siivouksen elämänmullistava taika” ja tehnyt huolellisen operaation alusta loppuun.

Mutta. Ammattijärjestäjä on kodin järjestämisen ammattilainen ja  asiantuntija, joka yhdessä asiakkaan kanssa luo systemaattisesti ja loogisesti järjestystä ja tilaa sekä auttaa asiakasta luopumaan turhasta tavarasta. Ammattijärjestäjät auttavat erityisesti kodin, toimiston ja varastojen järjestämisessä sekä ajankäytön hallinnassa. Työ tehdään yhdessä asiakkaan kanssa luottamuksellisesti ja yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Ammattijärjestäjä auttaa toimittamaan turhat tavarat sekä roskat asianmukaisesti eteenpäin. Mitään ei poisteta ilman asiakkaan lupaa.

Älä sekoita kahta täysin eri sanaa:

KonMarittamisella on paljonkin tekemistä järjestämisen kanssa, mutta ei lainkaan tekemistä ammattijärjestäjä -nimikkeen kanssa. Ensin kerron mitä yhteistä on KonMarittamisella ja ammattijärjestäjän palkkaamisella:

 

Marie Kondo, järjestysguru  japanissa on kehittänyt metodin/ menetelmän/ kirjan, jonka avulla koti raivataan kuntoon. Ammattijärjestäjät on koulutettu ns. kodin personal traineriksi, auttamaan, kuinka sinun tilanteessasi voidaan edetä hyvään ja tasapainoiseen elämään. Ei perus metodilla vaan keskeisintä  on asiakkaan kuuntelu, empatia ja toiveiden toteuttaminen ammattijärjestäjän näkökulmia ja havaintoja käyttäen. Tanja Jussilan (TILAVALTA) kirjoitus ”Ammattijärjestäjä on enemmän kuin konmari”, osui kuin nenä päähän samasta teemasta.

Yhteistä ”konmarittamisen” ja ammattijärjestäjän palkkaamisen jälkeen:

  • Omat arvot ja tavoitteet tulee esille
  • Opit tunnistamaan mistä pidät
  • Onnistuminen tulee yhteen menoon
  • Vaativaa ja edellyttää sitoutumista ja järjellä ajattelua 
  • Elämän muut osa-alueet kirkastuvat
  • Luovu esineistä, älä siirtele niitä
  • Karsi loppuun asti
  • Keskitytään vähentämiseen ensin 
  • Suunnittele säilytyspaikat karsimisen jälkeen
  • Oleellisinta ei ole itse karsintaprosessi, vaan olennaisinta on säilytettävät tavarat
  • Vaatii lujuutta ja keskittymistä
  • Katsotaan kotia ”kriittisesti, epäjärjestystä ja  tavaramääriä”

 

*TUNNE-ESINEET

  • Muistoesineet ilmentävät aina tapahtuma, muistoja ja koettuja hetkiä
  • Niissä asuu pelko, mennyt ja tuleva
  • Kun pitelet tunnetavaraa, kasittelet menneisyyttä
  • ÄLÄ ESTÄ ELÄMÄÄSI TÄSSÄ JA NYT!
  • TUNTEET OVAT PÄÄTÖKSENTEON MITTAPUU!
  • tavaran pois heittäminen ei tarkoita sitä, että luopuisit samalla kokemuksistasi tai omasta identiteetistä
  • Erotat mistä pidät, todella!

Kun KonMaritetaan, tehdään kirjan ja metodin säännöillä. Takeita ei ole tavoitteista, etenemisestä ja lopputuloksesta. Kun palkkaat ammattijärjestäjän saat yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua sinun tarpeitasi ja kokemuksiasi tukemaan. Edistytään tavoitteiden mukaisesti ja saadaan kotiin tilaa ja turhat tavarat pois kierrättämällä oikeisiin kohteisiin.

 

Erot:

Ammattijärjestäjä on kodin järjestämisen ammattilainen ja  asiantuntija, joka yhdessä asiakkaan kanssa luo systemaattisesti ja loogisesti järjestystä ja tilaa sekä auttaa asiakasta luopumaan turhasta tavarasta. Ammattijärjestäjät auttavat erityisesti kodin, toimiston ja varastojen järjestämisessä sekä ajankäytön hallinnassa. Työ tehdään yhdessä asiakkaan kanssa luottamuksellisesti ja yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Ammattijärjestäjä auttaa toimittamaan turhat tavarat sekä roskat asianmukaisesti eteenpäin. Mitään ei poisteta ilman asiakkaan lupaa.

 

KonMari metodi on menetelmä joka toteutetaan kirjan ohjeiden mukaan sääntöjä noudattaen ”SE TUOTTAA ILOA!”:

  • Saman lajin tavarat järjestetään yhteen menoon esim. tuo kaikki asunnon vaatteet yhteen paikkaan
  • Kun näet edessäsi valtavat kasat hahmotat tarkasti kunkin lajin tavaramäärän
  • Metodissa on vain yksi ainoa järjestys:
    • Vaatteet
    • Kirjat
    • Paperit
    • Komono eli sekalaiset
    • Tunne-esineet*
  • KonMari metodissa kaksi sääntöä: ”säilytä tai poista” Ja jos säilytät tavaran muista pitää siitä huolta!
  • Muista kiittää poistettavia esineitä sitä ennen kuin hyvästelet sen. Kun luovut kiitollisin mielin elämässäsi mukana olleista tavaroista, opit arvostamaan jäljelle jääviä esineitä ja pitämään niistä parempaa huolta
kuva Janina Huovari

Ammattijärjestäjä tekee johtopäätökset tutustumiskäynnin jälkeen. Päätetään asiakkaan kanssa, mistä aloitetaan. Jokaisella ihmisellä on omat suuret elämäntilanteiden muutokset. Suurin ongelma eivät ole välttämättä vaatteet vaan ihna perus varasto, jossa on säilytetty tavaraa olettamuksen ja oppien vuoksi. Sota-ajastakin on niin kovin vähän aikaa.

 

Asiakkaan kanssa annetaan ajatukselle aikaa. Luovutaan turhasta. Ei  pääteta tavaran kohtaloa, sen tekee asiakas. Mutta minä (ammattijärjestäjä) ohjaan, tuen, opastan luopumisessa, kerron faktoja, perustelen, tuen asiakkaan
päätöksentekokykyä, jarruttelen, mikäli menee liian nopeaksi poistot. Niinkin on tapahtunut. Me ei taitella sukkia riviin, vaan tehdään elämälle tilaa. Tehdään kodista koti eikä instagrampostaus. Lue lisää tästä mitä on kiiltokuvien takana

 

 

 

Ihmeitä ei tapahdu siunaamalla jokaista tavaraa. Se ei oikein sovi suomalaiseen suuhun. Eikä meidän neljä vuodenaikaa varusteineen ole kuin japanilaisissa yksiöissä. Meillä sentään hiihdettiin ennen kesät talvet eikä vain ihmetellä kirsikkapuiden alla. Me  teemme raivauksen eteen hartiavoimin  työtä, josta kiitos kuuluu asiakkaan suusta, kun ollaan saatu koko homma tehtyä sovitusti alusta loppuun!

Taittele, sanoo Marie. Ajattele ja keskity sanoo Laura.

Tavaran vieminen omalle paikalle vaatii keskittymistä. Mutta niin vaatii esineiden asioiden taittelukin. Kumpaa olet valmis tekemään?

Suora vinkki sulle:

Tavarat voi olla epäjärjestyksessä ja ilman laskoksia, kunhan löydät etsimäsi. Heittämällä perille ja nappaamalla ulos sanoo vanha helsinkiläisen ammattijärjestäjä Lauran sananlasku. Ja laatikoita ei tarvitse täyttää mitkä on saatu raivaamalla tyhjäksi. Raivaaminen saattaa muuten antaa enemmän iloa kuin seksi… oho. Mitäs tuli sanottua, lue tästä.

 

Olipa kyseessä hyvä tai huono järjestäjä, hän voi aina oppia! Ja tästäkin kirjoituksesta opit, mitä tarkoittaa ammattijärjestäjä.

 

Yhdistyksemme Suomen ammattijärjestäjät puolesta kiitollisena omasta ammatista ja niin ylpeänä siitä!

 

Laura, koulutettu ammattijärjestäjä

Ps.Instargramiin pääset tästä, jossa arkea ja vinkkejä!

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Suosittu raivausriennot alkaa taas I Ihana sisustustapahtuma

Raivausriennot alkaa

Kohta raivataan koti kevätkuntoon. Sunnuntaina starttaa kuuluisan ja suositun  #raivausriennot -tapahtuman viikkoversio. Tätä ennen on toteutettu  mm viime vuonna elokuussa  ja alkuvuonna tammikuussa kuukausiraivausta aloittaen yhdestä tavarasta 1. päivä, kaksi tavaraa toisenpäivänä jne.Lähes samaa haastetta, mutta toisinpäin raivattiin ”Perheen joulukalenterin” avulla  aloittaen 24:stä tavarasta ja päätettiin luukkuun 24 luopumalla yhdestä.

Kuvatekstit: Anne te Velde-Luoma,  koulutus -17

Vain viikon tapahtuma, johon osallistuminen kannattaa!

Kuitenkin viikon #raivausriennot -tapahtumassa raivataan systemaattisesti 10 tavaraa joka päivä. Pääset tapahtumaan osallistumaan tästä: VIIKON #raivausriennot 

Tapahtumaa voi soveltaa eri huoneisiin tai vaikka vaan yhteen huoneeseen. Viikossa voi käydä vaikka vaatehuoneen läpi tai sitten valita eri kaappien sisältöjä. Pääasia on, että tämä haaste innostuttaa ajattelemaan kriittisesti kodin tavaroita ja niiden tarpeellisuutta. Tapahtuman tsemppi-ja yhteishenki vie soljuvasti eteenpäin ja huomaat muiden olevan täysin samassa tilanteessa. Jes! Ihanaa kun tulet mukaan!

Mitä ennen raivausrientoja tapahtuu?

Varaat itsellesi tietysti kestokasseja ja jätesäkkejä… mutta…

Ylihuomenna lauantaina ennen raivausrientoja esiinnyn kevään upeassa  ”Ihana koti” – sisustustapahtumassa kauppakeskus Karismassa, Lahdessa. Siellä kanssani sisustamisesta ja kodin järjestämisestä vinkkejä jakaa  Suomen mahtavin  sisustuksen supernainen Miia Salmi Oma Koti Valkoinen -blogista. Lue lisää tapahtumasta tästä. I

Ihanaa, jos tulet kuuntelemaan vinkkejä!

Nähdään Lahden kauppakeskus Karismassa  ja pian sen jälkeen viikon raivausrientojen parissa! 

Iloa aurinkoisiin aamuihin ja iltoihin!

Toivottelee Laura

 

Instagram elämää ja persoonallisuutta löytyy täältä klik klik @laura_holmstrom_

sekä raivauksista ennen ja jälkeen kuvia täältä Klik klik @jarjestysvinkit

 

 

Jaa tämä artikkeli

Millainen järjestäjä olet? Mitä selviää ammattijärjestäjän analyysistä

Olen ammattijärjestäjä ja tiedän, että monelle asiakkaistani on valtavan helpottavaa päästä eroon raskaista säilyttämisen velvoitteista. Epäjärjestys johtaa keskittymisvaikeuksiin ja  riittämättömyyden tunteeseen.
Tavaroiden kerääminen tuo lohtua ja luo turvallisuudentunnetta, mutta hallinnan tunne on tipotiessään. Kun tilanne on ahdistava kotona tarvitaan ratkaisua. Kysymys on lopulta kokonaisvaltaisesta elämän hallinnasta. Ja persoonallisuudestasi. Hallitsetko sinä tavaroita vai tavarat sinua?

Velvoitteita mm.

  • paremmalla ajalla valikoidut lehti- ja kirjakasat
  • tavoitevaatteet
  • perityt asiat ja huonekalut
  • lahjaksi saadut esineet

Lue tästä miksi kannattaa ottaa ammattilainen apuun: Nyt ammattijärjestäjä puhuu suoraan! Viisi vinkkiä kodin järjestämiseen sekä kuvat ennen ja jälkeen

Oletko koskaan miettinyt millainen ihmistyyppi olet järjestäjänä? Testaa mikä osuu kohdallesi:

 

  • Olet impulsiivinen, toimit hetken mielijohteesta. Impulsiivisella käytöksellä tarkoitetaan toistuvia äkillisiä, spontaaneja ja harkitsemattomia tekoja.
  • Käytös voi näkyä esimerkiksi kalliina heräteostoksina
  • Yksittäiset impulsiiviset teot kuuluvat normaaliin elämään. Jos impulsiivinen käytös on toistuvaa, johtaa hankaluuksiin tai aiheuttaa katumuksen tunteita, voi avun hakeminen olla tarpeen.
  • Uskon puute omaa osaamista kohtaan
  • Inho omaa työtänsä ja kädenjälkeään kohtaan

Olet vitkastelija

Vai oletko:

  • Väärän päätöksen pelkääjä
  • Tavallisesti  siirtää ja välttää päätöksentekoa tai toimeen ryhtymistä (järjestämistä)
  • Pelkää tulevaa.
  • Pelkää suoriutuvansa huonosti. Pelkää ettei hallitse toimintansa seurauksia.
  • Pelkää, että antaa itsestään tyhmän tai osaamattoman vaikutelman.
  • Pelkää arvostelua tai itsetuntonsa hapertumista.
  • Jahkailu pitää paikallaan, kuluttaa omaa ja muiden energiaa
  • Turhauttaa ja masentaa
  • Vaatii täten itseltään täydellisyyttä kotona ja töissä

Olet jahkailija

 

Entä:

  • Käytät liikaa aikaa yksityiskohtiin
  • Kulutat suhteettoman paljon aikaa tietyn projektin saavuttamiseksi
  • Et aloita projektia, koska tähtäät liian huipulle
  • Olet kyvytön tuntemaan täydellistä tyytyväisyyttä
  • Et ikinä kykene tekemään mitään tarpeeksi hyvin ansaitakseen tuon tunteen

Olet perfektionisti 

Vai näin:

  • Itsehillinän puute, pakko saada heti toteuttaa halujaan ja mielitekojaan
  • Saatat aloittaa projektin ja säntäillä asioista toiseen, suorittamatta mitään loppuun asti
  • Impulsiivisuus (Kts. ylempänä)
  • Rauhattomuus
  • Huono keskittymiskyky
  • Kokee jatkuvaa kiireen tunnetta; koskaan ei ehdi kunnolla kotiansa laittamaan

Olet myöhästelijä

 

_______________

 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti, oletko tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen?

Omaan persoonallisuuteensa ei voi äkkiseltään vaikuttaa, mutta voi hiljalleen hakea muutosta muuttuakseen. Muutos vaatii energiaa, aikaa ja päätöksentekoa. Tiedosta ja tunnista. Sillä pääset jo pitkälle sekä elämässä että kodin järjestämisessä.

Kohti suhteellisuutta ja oman näköistä elämää toivoen

PERSOONALLISUUSTESTIIN PÄÄSET TÄSTÄ

Laura,

Järjestysvinkit

Instagram @laura_holmstrom_ 

Jaa tämä artikkeli

Kestokassit ja pystyviikkaus pelastivat drag artisti Ville Kekäläisen vaatekaapin

Muutto on aina iso juttu,  jopa kriisi. Silloin joutuu kohtaamaan suuria määriä tavaroita, joita ei ole nähnyt vuosi kausiin. Aikataulut tiukkenee muuttopäivän lähestyessä eikä päätöksenteolle jää aikaa kunnolla. Silloin tulee sullottua sitä sun tätä mukaan uuteen kotiin. Ja roudattua kellarista ne samat laatikot muutosta toiseen.

Harvemmin kukaan selviää muutosta yksin. Ei tarvitse olla niin super, että hoitaa aina kaiken itse. Arvaa olisinko itse tarvinnut apua, kun faija kuoli ja samaan aikaan oli putkiremontti? Kun ensin peittelin tavarat sitten isäni Joo olisin tarvinnut neutraalia näkökulmaa.

Miten muuttoa voisi oikein järkeistää ja hallita?

 

Muutto voi olla myös helppo. Olin Suomen palkituimman drag artistin Ville Kekäläisen  uudessa kodissa järjestämässä hänen vaatekaappinsa käyttökuntoon. Hän  otti yhteyttä, sillä yhteinen  ystävämme  Maiju Kauppila Pinkit korkokengät -blogista oli vinkannut Villelle, että hän voisi hyödyntää ammattijärjestäjää muuton lähestyessä: ”saisitte Lauran kanssa hyvät  systeemit aikaiseksi ja urakka helpottuisi.”

Ville oli tehnyt hyvää raivausta pakkaillessaan vanhassa kodissa, mutta kertoi osittain päätösten olleen vaikeitakin. Vielä oli tehtävä lopullinen karsinta.

Kolme sängynaluslaatikkoa oli täynnä vaatteita, joista oli valittava lempparit. Paraatipaikalle säästettäviksi hyväksyttäisiin vain ne vaatteet, mitä Ville käyttää päivittäin ja syksyn/talven aikana. Teimme samalla kausivaatteille oman laatikon ylähyllylle. Kesälaatikkoon pääsi shortseja ja muutama T-paita.

Mistä aloittaa, kun tavarat tuo mieleen menneet muistot?

 

Yleensä neuvon aloittamaan helpoimmasta kohteesta, mutta Villellä tavoite oli jo selkeä. Aloitimme puvuntakeista ja kauluspaidoista. Poistoihin päätyi yksi kapea takki ja muutama kauluspaita. Niitä ei oltu käytetty muutamiin vuosiin ja kaksi uutta takkia saivat nyt arvoisensa paikan. Henkariin laitettiin ainoastaan käyttövaatteita, ei mitään ylimääräistä.

”On tää paljon helpomampaa, kun sä oot siinä vieressä arvioimassa mun kanssa”

 

 

 

Ville mietti, kuinka kapeaan vaatekaappiin saadaan kaikki mahtumaan. Ja kuinka kauan aikaa kuluu päätösten tekemiseen. Parissa tunnissa tehtiin vaatekaapista selkeä ja Villen arkeen sopiva. Käyttöpaidat järjestettiin käsien ulottuville. Pystyviikkaus ja kestokassit pelastivat kapean ja syvän kaapin jälleen! Jätesäkillinen lähti kierrätykseen, hyvä Ville.

 

”Kestokasseilla  ja pystyviikkauksella saatiin taas ihmeitä aikaan”

 

Eikä siinä kaikki. Ville Kekäläinen on palkittu drag -artisti Linnea Von Kattendam

 

Ville tarvitsee työnsä takia vielä toisenkin vaatekaapin.  Ville on esiintyvä taiteilija  Linnea von Kattendam, mm. vuoden 2018 drag -artisti. Ville lupasi tehdä kotilaksynsä ja  hoitaa tarpeettomat esiintymisvaateet kierrätykseen ja myyntiin. Esiintyjänä Ville tarvitsee runsaasti vaihtovaatteita, iltapukuja, peruukkeja, hattuja ja takkeja. Hän esiintyy lukuisina koti- ja ulkomaisina artisteina

Näe paikan päällä Ravintola Nyyrikissä, miltä Linnean vaatteet näyttää, sillä Kaupungin paras Kabaree etkot vietetään 25.1 ja 2.2. Hanki liput tästä!

 

Kuvat: Nellikuvaa

Viisi järjestysvinkkiä muuton yhteydessä:

  1. Listoita! Muista kirjoittaa pakatessa mitä kaikkea laatikko sisältää, helpotat urakkaa purkuvaiheessa. Huom. Kirjoita aivan kaikki, mitä laatikossa on.
  2. Muista tunteet ja tavarat eivät ole sama asia. Erottele tavarat toisarvoisista.
  3. Mitä hyväksyt uuteen kotiin? Ota mukaan vain tarpeellinen
  4. Mikä kategoria kyseessä? Yritä miettiä käytäntöä ja huomaa laatikoita purkaessa mihin kategoriaan tavarat kuuluu
  5. Miten toimit käytännössä? Valitse esineille  loppusijoituskohteeksi hyvälle tuntuva ja käyttöä palveleva paikka

 

 

Oletko juuri muuttamassa? Millaisia vinkkejä sinä kaipaisit?

 

 

-Laura

Jaa tämä artikkeli

Älä usko silmiäsi! Ammattijärjestäjä kertoo, millaista elämä on täydellisten nettikuvien takana.

Minulta kysytään usein (koska olen ammattijärjestäjä), että onko ihanaa järjestää? Ja ”miksi sulla ei ole niin paljon ennen ja jälkeen kuvia jossa kaikki on tip top”  Todelliset kodit, järjestetyt ruokapöydät, komerot ja laatikot eivät näytä kuvauskohteilta, joita näemme netissä, pinterestissä ja instagramissa. Voisin lähettää kuvia todellisista tiloista, jotka ovat täysin järjestettyjä, mutta eivät näytä yhtä mahtavilta kuin ihmiset odottavat näkevänsä. Ja jos lähetän kuvia täysin järjestetyistä, värikoodatuista hyllyistä, mielikuva  säilyy epärealistisena, jossa kukaan ei voi oikeasti elää. Elämä ei vaan ole sellaista.

Ihmiset eivät asu näyttämöllä!

Painotankin aina, että ei tarvitse yhtäkkiä tulla täydelliseksi; on vain selvitettävä, miten oma käytäntö toimii, mikä on loogista sinulle ja perheellesi. Pääsen ammattijärjestäjänä hyvin lähelle ihmisen arkirealismia ja olen poikkeuksellisen lähellä totuutta asiakkaitteni kotona. Pääsen näkemään ihmisten välisiä suhteita ja rutiineja. Tässä kohtaa painotan aina, miltä oikeasti järjestetty koti näyttää. Se ei ole sisustettu kiiltokuva Marie Kondon opeilla vaan se on tavallisten meikäläisten välikausivaatteiden, lastenhuoneiden ja jokaiselle joskus tärkeiden asioiden kehto.

 Kenenkään  elämä ei suju ongelmitta! Kaikki asiakkaani ovat olleet rohkeita ja ymmärtäneet tarttua apuun. Tässä ovat vain muutamia haasteita, joita näen työssäni ja kikkoja, joita ihmiset käyttävät voittaakseen ne.

 

Henkinen ylikuormitus

Työskentelen ihmisten kanssa, jotka ovat jokseenkin   menettäneet  hallintansa kodilleen lapsilleen ja jopa  omalle elämälleen. Hei kaikki asiakkaani on ihan tavallisia ihmisiä!!! Heillä on kalenteri  täynnä, menojen ja tekemisten määrä  ovat lähes mahdottomia suorittaa jopa ”järjestäytyneimmälle” henkilölle. Puoliso saattaa työskennellä pitkiä aikoja tai matkustaa usein töihin ulkomaille, jolloin kotona olevalla on paljon enemmän velvollisuuksia. Totean usein, että monet ihmiset kamppailevat samojen asioiden  kanssa, eikä kukaan tee asioita  täydellisesti.

Uskothan, että tarpeeksi hyvä on riittävästi. Voit helpottaa päivittäistä ”ruuhkaa” heräämällä 30 minuuttia aikaisemmin, tehdä eväät valmiiksi edellisenä iltana. Rajoittaa sisääntulevaa tavarakuormaa

Kun sinulla on vähemmän tavaraa, on vähemmän siivoamista ja järjestämistä.  Mutta kahden tai useamman hengen taloudessa tavaroiden siisteystasoista saattaa tulla erimielisyyksiä. Ja se voi aiheuttaa paljon stressiä ja kaunaa pariskunnille. Viestintä, vuorovaikutus, ymmärrys  ja kompromissi ovat avainasemassa tässäkin. Yksi hyvä vinkki on yleensä, että keskittyy huolehtimaan omasta reviiristään, järjestää esim pukeutumisen ja vaatekaapit eripuolille huushollia, jotta pukeutuminen ja vaatepinojen erilaisuuden saavat olla omanlaisiaan tyylinsä  ja kunkin siisteystason mukaisesti. Toiselle riittää, kun saa heitettyä vaatteen omalle paikalleen, toinen taas nauttii värijärjestyksestä viikkaustekniikoineen. Kun oma kohde on tarpeeksi kaukana, ei tarvitse vertailla ja ärsyyntyä. Tässäkin suhteessa ainoa yhtälisyys piilee vaatteisen ja tavaran määrissä. Vähempää määrää on helpompi hallita. Toinen yleinen ongelma perheille on, kun yhden henkilön on vaikea jakaa yhden tai useamman kanssa kodin tiloja. Puoliso voi tulla turhautuneeksi, koska sanomalehtiä tai aikakauslehtiä ei heittetä koskaan pois. Tai kun ei ole tarpeeksi tilaa tallentaa kirjoja, kenkiä tai lippiksiä,  vaikka niitä ei kuitenkaan käytetä… Tai toisen harrasteasiat valtaa kaikki nurkat tai tai tai….

 Yksi hyvä vinkki sanomalehtihamsterille on, että saa pitää lehteä viikon ajan, sitten ne on kierrätettävä.  Kompromisseja esimerkiksi kenkien määrästä kaapissa, jos niitä ei ole vuoteen pidetty, ne saa lähteä. Eikä todellakaan kaikkia kenkiä voi säilyttää yhtäaikaa. Jaa vuodenajan mukaan käytettävät eri paikkaan ja vaihda kauden mukaan. Jollekin voi toimia vaikka sängynaluslaatikko.

Elämää eniten horjuttaa isot muutokset, kuten sairaudet, kuolema tai avioeron. Kun olosuhteet horjuvat, tavanomaisien  rutiinien löytyminen uudelleen voi kestää viikkoja tai kuukausia. Ihmiset ymmärrettävästii ylikuormittuu. Laskuja kasaantuu, pesukorit pursuilee ja kaikki pinnat pinotaan asioilla, joita ei ole laitettu pois ja takaisin omille paikoilleen. Voi olla vaikea tietää, miten ja mistä alkaa saada asioita uudelleen järjestykseen,  kun ympäristö on sekava ja aiheuttaa lisää ahdistusta.

On parasta asettaa pieniä, saavutettavissa olevia tavoitteita, jotka auttavat sinua pysymään motivoituneina.

Huomiohäiriöt

Olemme kuulleet paljon lapsista, joilla on huomio, tarkkaavaisuus-  ja hyperaktiivisuushäiriöhaasteita koulussa. Kun  häiriöt seuraan henkilön aikuisuuteen, jokapäiväiset järjestämiseen liittyvät  tehtävät tulevat haasteellisiksi. Jotkut näistä ihmisistä ovat hyviä organisoimaan tiettyjä elämänsä osa-alueita. Ehkä komerot ja keittiö ovat siistit, mutta he eivät pysty  postin ja laskujen maksamiseen.  Tai heidän toimisto tai työpöytä on toimiva, mutta he eivät koskaan löydä tarvitsemaansa keittiössä.

Yksi  asiakaani asettaa ajastimen 10 minuutin ajan jokaisen työpäivän lopussa ja puhdistaa työpöytänsä. Hän arkistoi paperit, järjestää tavaroita pois ja jättää luettelon seuraan  päivän tehtävistä. Toinen asiakas on luonut tarkistuslistan  ADHD -pojalleen. Isoon seinätauluun on merkitty mitä kaikkea pitää olla mukana koluun lähtiessä. Laatikot on merkitty tarkasti, missä vain ja ainoastaan näitä asioita säilyttetään (esim. reppu, vesipullo, koulukirjat ja puhelin). Tällaiset tehtävät toimivat hyvin heillä.

Kenenkään koti, ei minunkaan ole täydellisesti järjestetty!  Todellinen elämä on sotkuista, likaista, epätäydellistä ja muuttuu jatkuvasti. On tärkeää tunnistaa tämä todellisuus ennen kuin yrität järjestää kotiasi ja elämääsi. Älä pyri täydelliseksi, kuin lehden kansikuva. Määritä, mikä toimii sinulle ja tee töitä sen asian saavuttamiseksi. Menestyksen mittarina on se, että  uudet tottumukset ovat helpottaneet elämääsi ja toimivat paremmin sinulle ja perheellesi.

Iloa ja helpotusta elämääsi, Laura

Nähdään  täydellisen epätäydellisessä instagramissa @jarjestysvinkit ja mun henkilökohtaisempi elämä, jota voit seurata täältä @laura_holmstrom_

ps. Vältä tyypillisimmät mokat kodin järjestämisessä,  Minioppaaseen pääset täältä

 

Jaa tämä artikkeli

Älä toista näitä virheitä. Näillä vinkeillä opit elämään omannäköistä elämää.

Haluatko tietää, mitä asioita elämässä kannattaa välttää  ja tehdä toisin? Muiden virheistä voi nimittäin oppia. Kuvittele, kaikki tämä ”elämäkelailu” on tullut todella tutuksi mulle jo tai vasta neljä vuotta sitten. Seuraavassa voit lukea vuoropuhelun itseni kanssa. Kerro mulle, samastutko. Elämän hallinta meinasi luisua rotkoon pahemman kerran…

Laura vuonna 2014:

Mä haluan ensiksi sen putkirempan pois alta.  Saadaan sitten enemmän rahaa, kun myydään tää kämppä. Remontoidussa kodissa ehtii katsomaan tavarat läpi rauhassa.

Mä haluan isomman kodin, koska meillä on liian vähän säilytystilaa. Muillakin alkaa olla sellaista ja tällaista, meillä on vaan tää tämmönen. Minäkin haluan.

Mä haluan sitten myös oman pihan ja lapsille omat huoneet.

Mä haluan kalliita sisustustavaroita, koska työssä käyvä ihminen voi itseään lahjoa vaikka joka päivä. Mä haluan myös edustusauton, kännykän ja kaikki muutkin arvokkaat asiat ympärilleni.

Mä haluan kaiken!

Laura vuonna 2018:

Tiedätkö mitä kävi? Meille tuli se putkiremppa, kamat kasattiin kiireellä olohuoneen lattialle laatikoihin ja muutimme anoppilaan. ”Kyllä ne ehditään  käymään läpi.”  Jep. Siellä ollessamme isäni kuoli ja joudun kahden kodin selvittelijäksi. Mitä opimme tästä? ÄLÄ siirrä päätöksentkoa koskaan. Olisinpa tiennyt ja
nähnyt etukäteen sen itkun määrän tavaroiden keskellä. Olisinpa tiennyt, että kaikki voi muuttua yhdessä yössä. Olisipa joku kertonut, että tavaroista kannattaa tasaisin väliajoin hankkiutua eroon tai OLLA OIKEASTI HANKKIMATTA tunnesyistä sitä tilaavievää rompetta. Olisinpa osannut ajatella, että tavarat ovat toissijaisia apuvälineitä! Tai se, että kaikkea ei tarvitse omistaa, enhän mä jaksa tai pysty olemaan kaikessa täydellinen. Mitä enemmän mä haluan omistaa sitä enemmän mulla kuluu aikaa ja rahaa. Sekin vielä, että ostoksilla kuuluisan dopamiinin hyrrätessä omistushalu pitää huolen siitä, että ostat ja ostat niin kauan, kunnes opit ettei enää ole tilaa säilyttää. Minä olisin halunnut ratkaista ongelman siirtämällä päätöksentekoa, ostamalla sen isomman talon… ehei! Kyllä se vaan nyt on niin, ettei meillä ole ollut 70 neliön kodissamme mitään hätää sen jälkeen, kun oivalsin vähentää tavaraa.

 

Mutta Lue täältä, kun repsahdin taas keväällä.

 

 

Jos haluat kaiken, et saa mitään

Monta kertaa olen miettinyt, etten enää koskaan halua olla tekemisissä uskomusten kanssa. Tarkoitan, että en halua mennä enää siihen, millon joku muu olettaa tai päättää miten elämän ja mun omistamien asioiden kuuluu mennä. Älä sinäkään ota sellaista vinkkiä vastaan, mikä sotii omaa ajatteluasi. Tee itsellesi palvelus ja luovu kaikesta ylimääräisestä, jotka syövät sun energiasi. Voisitko muuttaa kilpailuviettiäsi? Ei sun aina tarvitse olla parempi kuin ystäväsi, ei tarvitse aina rakentaa isompaa ja näyttää, että hyvin menee. Oliskohan helpompaa, jos voisit minimalisoida ostohaluja? Olisiko silloin hieman vähemmän huolta laskuista, vähemmän huolta asioiden huolehtimisesta ja  jäisikö enemmän aikaa perheelle ja läheisille? Ainakin haaveet kodin järjestämisen, ylläpidon, pyykin ja siivoamisen määrää ei voi vähentää muuttamalla isompaan kotiin, vaan luopumalla jostain, että ehtii hoitaa kodin tärkeimmät rutiinit, Vai voitko väittää toisin?

 

Lauran kuusi vinkkiä:

  • lopeta itsesi vertailu muihin tai muiden omistamiin asioihin/esineisiin
  • kiinnitä huomiota mielihyväntunteeseen, mistä muualta sitä voisit saada kuin ostamisesta?
  • mieti, että tavara on elotonta materiaalia – mikään ei ole arvokkaampaa, kuin läheiset ihmiset!
  • kunnioita itseäsi ja arvosta yksinkertaisia asioita
  • älä siirrä päätöksentekoa, luovu sinua rassaavista asioista, esineistä, ihmisistä ja tekemisistä vaikka aluksi se tuntuisikin mahdottomalta
  • lopeta kuvittelu vääränlaisesta  onnellisuudesta; kiinnitä huomiosi _sinulle_ tärkeisiin asioihin, ei naapurisi tai työtoverisi asioihin
  • etene pienin askelin, yhdessä tulee paras lopputulos

 

Kiitos sulle, kun seurailet blogiani ja järjestysvinkkejä. Voisin ilomielin tutustua sinuun vaikka Instagraminkin puolella @laura_holmström_

 

Lisää ennne ja jälkeen kuvia @jarjestysvinkit

-Laura

 

ps.

Näistä samoista aiheista kirjoitti Pekka Juntti eilen kolumnissaan ja painotti luopumisen tärkeyttä: ” Luopukaa kaikesta turhasta eli kertomus keskiluokan pyrkimyksistä kohti itseaiheutettua orjuutta” 

 

Jaa tämä artikkeli

Mukaan matkalle vain käsimatkatavarat? Kuinka siitä selviytyy ammattijärjestäjä?

 

En todellakaan kaipaa matkallani tavaraa ympärilleni. Monelle pelkät käsimatkatavarat ei riitä. Ihmettelen suuresti miksi se olisi mahdotonta! Suurin syy on varmasti  tiukat nesterajoitukset. Siksi pelkät käsimatkatavarat tuntuvat alkeellisilta ja matkaaminen ylivoimaiselta. Hyvällä suunnittelulla ja valmistautumisella käsimatkatavarat riittävät kuitenkin pidemmällekin matkalle. Ja hei, inhoan sitä laukun venailua joka paikassa. Katsotaan miten ammattijärjestäjä tästä selviytyy!

Kätevää on käyttää näytepulloja tai hankkia pieniä purkkeja jotka on näppärä pakata mukaan. Kunhan vaan itse muistaa, mitä missäkin on. Ihana olisi laittaa DYMOLLA tekstit.

Ymmärrä, mihin olet matkalla

Mietin, mitä matkalla tulen mahdollisesti tarvitsemaan ja mitä en todennäköisesti  tule tarvitsemaan. ”Kaiken varalta” pakkaaminen menee samaan kategoriaan, ”kun mä joskus tarviin…” tarkoitan siis sitä, etten tällä kertaa pakkaa mitään kaiken varalle. Mietin, kannattaako esimerkiksi sateenvarjo jättää kotiin, riittääkö jonkintyyppinen päähine vai kannattaisiko ostaa sateenvarjo paikan päällä. Lontoossa sataa ” aina”, mutta uhmaan silti ja päätän määränpäässä sateentullen loikkia märkänä tai sitten hommaan sen varjon.

Miksi postaan tästä juttua?

Haluan päästä helpolla ja kertoa siitä sullekin. Otan mukaan vaatteita, joita voit yhdistellä toisiinsa, minkä avulla saan muutamasta vaatekappaleesta irti mahdollisimman monta asukokonaisuutta. Voisihan sitä myös esimerkiksi valokuvata valmiit asut muistiin itselleni, hyvissä ajoin. Arvaa viitsinkö, haha. Olisi varmaan järkevää. ja hei tottakai raitapaita on numero yksi, vaikka en matkalla raivaakaan. Jos sä aiot shoppailla lomakohteessa, ota  ylimääräinen laukku mukaan. Minä nautin elämyksestä ja käytän rahaa tälläkertaa muuhun kuin shoppailuun, simppeliä!

 

 

Mitä mieltä olet seuraavasta sanonnasta?

 

”Raha on helppo vaihtaa vaatteisiin määränpäässä. Vanha sääntö kuuluu: suunnittele ensin kuinka paljon tavaroita ja rahaa tarvitset. Sen jälkeen puolita tavaroiden määrä ja tuplaa rahamäärä”.

 

 

Sanonta on ihan ok, jos lähdet matkalle rikkinäisissä  ja kuluneissa vaatteissa. Voit ostaa paikanpäältä lisää ja luopua kamalista kulahtaneista, kuitenkin  asianmukaisesti. Älä siis haali tavaraa messiin, luota intuitioon ja joo ehkä rahaa (kortit)  on hyvä olla mukana, mutta myös muuta varten (kuin vain vaatteiden ostoon).

Matkatavaroiden koko ja painorajoitukset

Tämä ei ole niin suuri ongelma kun matkustat junalla, bussilla tai laivalla mutta niissäkin joutuu joskus maksamaan ylimääräistä. Jos  lennät ja sinulla on ”ylipainoa” voit joutua maksamaan lisähintaa; tarkista siis koko- ja painorajoitukset lentoyhtiön verkkosivuilta ennen lähtöä.  Lentoyhtiöiden käsimatkatavaran koko- ja painorajoitukset vaihtelevat yhtiöittäin, mistä syystä matkustajan on syytä tarkistaa sallitun matkatavaran koko ja paino aina ennen lentomatkaa. Yleisesti suurin sallittu koko on 56 cm x 45 cm x 25 cm, mikä on käytössä esimerkiksi Finnairilla. Suomalaisten usein käyttämällä Norwegianilla rajoitukset ovat hieman tiukemmat, sillä norjalaisyhtiön kyydissä suurin sallittu käsimatkatavarakoko on 55 cm x 40 cm x 23 cm.

 

 

Matkalle voi ja kannattaa lähteä todella kevein kantamuksin, Kaikkein oleellisimmat matkatavarat kulkevat  helposti mukana. Mulla on työvälineet mukana, jotta voin tarvittaessa olla asiakkaisiin yhteydessä. Nappaan ennen pakkaamista valokuvat kaikista tärkeistä asiakirjoistasi (ja muutenkin) ja lähetän kuvat omaan sähköpostiisi, jotta pääset tietoihin käsiksi mistä tahansa. Pakkaan arvotavarat ja tärkeät asiakirjat aina käsimatkatavaroihin.

Nämä kaikki pitää nostaa tarkastuksessa esiin, joten päätin yksinkertaistaa käyttämällä käsiveskaa siihen tarkoitukseen. Myös vetolaukun etuosa toimii ainakin läppärille ja piuhoille.
  • Passi
  • Lento-, bussi- ja junaliput
  • Maksu- ja luottokortti
  • Matkavakuutus
  • Matkapuhelin ja laturi
  • Vara-akku
  • Matkalaukku
  • Lista kaikista tärkeistä osoitteista ja puhelinnumeroista

Kissa on innoissaan mun rullailuista…

 

Rulla on valmis aseteltavaksi käsimatkatavaralaukkuun

Matkalaukkuun kannattaa lomakohteesta riippumatta varata kuitenkin ainakin seuraavaa:

  • Siistit ja mukavat kävelykengät
  • Takki
  • Farkut tai muut housut
  • Hame ja/tai mekko
  • Villapusero, neuletakki tai fleece
  • Pitkähihaisia paitoja
  • T-paitoja tai toppeja
  • Alusvaatteet
  • Yövaatteet
  • Sukat
  • Hyvä hattu tai huivi
  • Aurinkolasit

Toilettilaukkuun voi varata esimerkiksi seuraavaa:

  • Desinfioiva käsivoide
  • Harja tai kampa
  • Vanupuikkoja
  • Vanulappuja
  • Hammaslanka
  • Deodorantti
  • Silmälasit tai piilolinssit puhdistustarvikkeineen
  • Hajuvesi
  • Silmälaput
  • Huulivoide
  • Meikkitarvikkeet
  • Meikinpoistoaineet
  • Kosteusvoiteet kasvoille ja vartalolle
  • Shampoo ja hoitoaine
  • Saippua
  • Aurinkovoide ja after sun -voide
  • Hammasharja ja -tahna
  • Kosteuspyyhkeet

Mutta unohda nämä

  • erilaiset nesteet, jotka ovat yli 100 millilitran astioissa
  • työkalut ja terävät esineet
  • tulentekovälineet

Säilytä lista

Lista kannattaa säilyttää seuraavaa matkaa varten. Lisää siihen ne asiat, jotka huomasit tarvitsevasi matkalla ja poista siitä sellaiset asiat, jotka otit mukaan mutta et koskaan käyttänyt. Pakkauslistasta voi myös olla hyötyä, jos aiot hakea korvauksia vakuutusyhtiöstä esimerkiksi laukun kadotessa.

Lapset, mies ja kissa jää kotiin

Eritoten jännittävää tästä tekee se, ettei perhe ole mukana! Silti odotan mielenkiinnolla kaikkea mahtavaa, mitä voi kokea lomalla.Kerro mulle, jos jotain jäi huomiotta. Olen erittäin kiitollinen, jos kerrot minulle kokemuksia käsimatkatavaroiden kanssa lähtemisestä.

Ihanaa kesää

-Laura

 

Suosittua luettavaa:

 10 vinkkiä kotiin

Nyt puhutaan suoraan, ennen ja jälkeen kuvat kodinjärjestämisestä vinkkeineen

Tutustu palveluihini täältä

ja tilaa miniopas veloituksetta ilman sitoumuksia täältä

Jaa tämä artikkeli

Vältä hutiostot – sesongin parhaat lahjavinkit

 

Seuraavassa kartoitus juhlasesongin totutuista tavoista antaa lahjoja ja saada niitä.

Oheistavaraa ja tuotetta riittää. Mitkä on sesongin parhaat lahjavinkit? Ja mitä ihmettä opettajalle annetaan?

 

Voi sitä lahjojen määrää kautta eliniän!

SYNTYMÄPÄIVÄ

Uuden tulokkaan juhliminen alkaa jo ennen syntymää, valmistellaan odottavalle äidille yllätyskemut ”babyshowerit” uuden perheenjäsenen kunniaksi. Ristiäislahjaksi on saatettu alkaa keräämään nimikirjaimilla varustettuja hopeisia aterimia. Ja niitä on kerätty koko lapsuusaika. Jokaisella on risti kannettavana, oli käynyt rippikoulun tai ei. Aina joku tädeistä ne lusikat on siellä sulle hommannut. Eikö niin, kivat sille!

VALMISTUJAISET – OPETTAJAN VINKKEJÄ LAHJAIDEOISTA

 Ja  kaikki päättyy aikanaan, niin kuin myös lukuvuosikin. Huoh! Jossain vaiheessa havahdutaan siihen, (lue liian myöhään aina!) että opettajia täytyy muistaa. Kysymys on säännöllinen, mutta yllättää joka vuosi. Eräs monilapsisen perheen äiti kertoi käytännöllisistä lahjaideoista. Hän on itsekin toiminut opettajanhommissa ja tietää mitä lahjan saaminen ja antaminen tuntuu. Toki miettimistä se vaatii jokaisen kohdalle erikseen. Varsinkin, jos haluaa mukailla opettajan intressejä. Toisaalta lahjakortti on aina luotettava ja ilahduttaa varmasti. Lahjana opettajille on toiminut  lahjakortti lempikahvilaan. Tai voithan rauhassa sääliä opettajaa kauniilla kortilla ”mä taimi olin sun tarhassais” ja heität sen  kaktuksen kylkeen.

Toisille on muodostunut tapoja lievittää tuskaa : ”Anopin pitsiliinat päästetään vain kerran vuodessa pöytään ja toisinaan kankaita tai esineitä sujautetaan äidin mukana taikaisin sinne, mistä ne ovat tulleetkin!”

 

VINKKI PERHEJUHLIIN ! VÄLTÄ HÄTÄOSTOT  JA RANDOM HÄÄLAHJAT

Olet onnekas, jos saat lahjan kuitin kanssa. Senhän pääsee vielä vaihtamaan!   Ilahtuminen on molemminpuolista, mikäli tunteet kohtaa vilpittömästi. ”Luojan kiitos tämän saa vaihtaa!”

Näin ei aina ole. Tunteet voivat olla ristiriitaiset ja syyllisyys nostaa päätään. Varsinkin jos sitä vaihtamisen mahdollisuutta ei ole. Siinä sitten kiemurtelet ! Lahja tai esine ei löydä paikkaa, mutta en vaan voi luopua siitä enkä heittää pois, ”koska lahjan antaja kyttää kyläillessään, missä se lahja on”  -kertoi eräskin äiti isosta posliinisesta pääsiäismunasta. ”Se on perintölahja ja koriste-esine, mutta se ei vaan sovi mihinkään.” Karseeta!

”En tajunnut, miten häämekostakin tulee joskus pelkkä riesa. Tavarat ja esineet vaan kulkee siinä mukana. Ihan kuin olisi joku normi, että se kaikki vaan kuuluu olla mun mukana vaiheesta toiseen”

 

VOIHAN SE HALPA OLLA MUTTA PITÄÄKS SE OLLA NOIN RUMAKIN?

Häälahjatkin ovat monelle pisto sydämeen! Samoin on minulla. Eräs ystäväni teki kauniisiin keittiöpyyhkeisiin meillä häälahjaksi ristipistoin nimemme ja hääpäivämme. Nyt 13-vuotta myöhemmin pyyhkeet ovat edelleen käytössä keittiössä. Sisäinen ääneni huutaa aina: ”heitä helvettiin toi reikäkasa!”  Mutta en vaan voi, koska häät oli ihanat. Symbolisoikohan se pitkää liittoa? Haha…  Koskaan niitä savikuppejakaan tai  kippoja ei olla  käytetty saati pidetty esillä, vain siirrelty hyllyltä edestakaisin. On siinä jumppaamista. Ai kuulostaa tutulta?

”En heitä pois, vaikka Konmari ja sen kaverit sanois mitä!”

 

 HYÖTYKÄYTÄ HÄÄMEKOT KASTEMEKOIKSI, ANNA HYVÄN KIERTÄÄ NIILLE JOTKA OIKEASTI TARVITSEE

Muistaisemmeko me siis niitä jokaista häälähjapyyhettä, jollemme törmäisi niinhin arjessa päivittäin ja joka päivä?

Se miksi näitä esineitä ja lahjoja säästetään, onkin seuraava kysymykseni. (Vinkit niiden järjestämiseen löydät täältä) Niihin tavaroihin liittyy aina elettyä elämää, muistoja jostain, rahaakin arvokkaampaa. Sitä, mitä se tietty tavara tuo mieleen. Mieleemme ei kuitenkaan kerralla mahdu 4-5 asiaa enempää. Emmekä me muistoja unohda, ainakaan niitä ihmisiä, jotka ovat tärkeimpiä elämässämme.

Epäilen ja samalla norkoilen pyyhkeen vierellä ja kirjoitan tätä…voisiko  häämekot kastemekoiksi hyötykäyttää ja tehdä tuplatavaroista lahjoja niitä tarvitseville jatkaen tavaran matkaa hyödyksi toiselle ja pois tieltä omasta elämästä? Mutta älä vältä tai siirrä päätöksentekoa. Sinä voit kantaa vastuun ja lahjoittaa iloa ja onnekkaalle ihmiselle laatuseuraa yhdessätekemisen ohella.

Ai niin se opettajan lahja. Mitä sä löysit?  Sorruitko sittenkin taas kuppiin ja kippoon? Kerätkää ryhmässä yhteinen lahjakortti ja osoittakaa se sellaiseen paikkaan, että sankari voi hankkia vaikka ruokaostokset tarvittaessa tai hyödyntää sen seuraavalle onnekkaalle – ehkä just sulle. Mitä sä itse silloin toivoisit?

 

-Laura

Jaa tämä artikkeli

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.

View more
Cookies settings
Accept
Decline
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Keitä olemme

Verkkosivustomme osoite on: https://xn--jrjestysvinkit-5hb.fi.

Mitä henkilötietoa keräämme ja miksi

Kommentit

Kun sivuston käyttäjät jättävät kommentteja sivustolle, keräämme kommenttilomakkeessa olevat tiedot, sekä käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen versiotiedot roskaviestien tunnistamisen helpottamiseksi. Kun vierailijat jättävät kommentin tälle sivustolle keräämme tiedon, joka on näkyvissä kommentointikentissä, IP-osoitteen sekä selaimen versioon liittyvät tiedot. Sähköpostiosoitteesta luotu anonymisoitu hajautustieto (hash) voidaan lähettää Gravatar-palveluun, jotta tiedetään onko kommentoija palvelun käyttäjä. Gravatar-palvelun tietosuojaseloste löytyy osoitteesta https://automattic.com/privacy/.

Media

Mikäli lataat kuvia tälle sivustolle, sinun tulee välttää sellaisten kuvien lataamista, joissa on tallennettu paikkatieto (EXIF GPS). Sivuston vierailijat voivat ladata ja katsoa paikkatietoa kuvista, joita sivustolla on.

Yhteydenottolomakkeet

Evästeet

Jos jätät kommentin sivustolle, voit valita nimen, sähköpostiosoitteen ja url-osoitteen tallennuksen evästeeseen. Tämä toiminto lisää käyttömukavuutta, koska lomaketta ei tarvitse täyttää jokaisella kerralla uudelleen kommenttia lisätessä. Evästetieto poistetaan selaimesta vuoden kuluttua. Mikäli sinulla on tili ja kirjaudut sivustolle asetamme väliaikaisen evästeen, joka päättelee tukeeko selaimesi evästeitä vai ei. Tämä eväste ei sisällä henkilötietoa ja se poistetaan kun selainikkuna suljetaan. Kun kirjaudut sisään asetamme useita evästeitä, jotka tallentavat kirjautumis- sekä näyttöasetuksesi. Kirjautumisevästeet poistetaan kahden vuorokauden kuluessa, näyttöasetuksiin liittyvät evästeet poistuvat vuoden päästä. Mikäli valitset “Muista minut” kirjautumisen yhteydessä, kirjautumistietojasi säilytetään kahden viikon ajan. Mikäli kirjaudut ulos, kirjautumiseen liittyvät evästeet poistetaan samassa yhteydessä. Mikäli julkaiset artikkelin tai muokkaat olemassa olevaa tallennamme selaimeen evästeen, joka sisältää muokattavan artikkelin ID:n. Eväste vanhenee yhdessä vuorokaudessa.

Muilta sivustoilta upotettu sisältö

Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.

Analytiikka

Kenelle jaamme tietosi

Kuinka kauan säilytämme tietoa

Mikäli jätät kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa. Tallennamme rekisteröityneiden käyttäjien (jos sellaisia on) käyttäjäprofiilien tiedot. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus nähdä, muokata ja poistaa omia henkilötietojaan milloin vain. Ainoastaan käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Verkkosivuston ylläpitäjät voivat nähdä ja muokata käyttäjäprofiilien tietoja.

Mitä oikeuksia sinulla on omaan tietoosi

Mikäli sinulla on käyttäjätili tälle sivustolle tai olet jättänyt kommentteja, voit pyytää koostetiedostoa omista henkilötiedoistasi, sisältäen kaiken henkilötiedon, jonka olet meille antanut. Voit myös pyytää henkilötietojesi poistoa. Oikeus omien tietojen poistoon ei koske sellaista henkilötietoa, joka meidän on säilytettävä ylläpidollisista, juridisista tai tietoturvaan liittyvistä syistä.

Minne lähetämme tietosi

Vierailijoiden kommentteja saatetaan tarkistaa automatisoidun roskapostiestopalvelun kautta.

Omat yhteystietosi

Lisätiedot

Kuinka suojelemme henkilötietojasi

Miten toimimme tietomurron tapahtuessa

Kolmannet osapuolet, joilta saamme henkilötietoa

Henkilötietoon liittyvä automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Toimialaan liittyvä lainsäädäntö

Save settings
Cookies settings