Muistan lapsuudesta seuraavanlaisen ajatuksen; “en taida ansaita joulua.”  Osasin jo lapsena kelailla itsesyytösasioita. Koin huonoa mieltä, jos olin laiminlyönyt koulutehtäviä, en ollut ottanut siskoa mukaan leikkeihin tai tuottanut muuten vain pahaa mieltä vanhemmille (omasta mielestä). Puhutaan noin 10-12 vuotiaasta tytöstä, joka kovasti painiskeli omien ajatusten ja elämänsä muutoksien keskellä.  Ja vähintäänkin kaikki negatiiviset ajatukset jylläsivät ennen joulua.

Epäonnistumisia peräjälkeen

Jo lapsena saatamme aloittaa paineiden keräämisen ja suorittamisen. Jos jostain syystä joku asia menee mönkään, epäonnistuu tai ei suju, se harmittaa. Tottakai. Lapsella on myös oma hyväksytyksi tulemisen mittapuu. En tarkoita, että se on jokaisella sama. Puhun tietysti vain omista kokemuksista.  Se on sellainen, että haluaa monella tavalla olla mieliksi omille vanhemmilleen ja ympäristölleen. Pyrkiä olemaan täysi kymppi, kultainen ja hyväkäytöksinen. Lisäksi lapsella paineet kasaantuu vaikka joulukonsertissa esiintymisestä, matematiikankokeesta siis niistä asioista, joissa pelkäämme epäonnistumista.

Ja se jatkuu aikuisiällä. Hyväksytyksituleminen. Epäonnistumisen sietokyky. Se miten itse asetamme sen riman eteemme, haalimme liian kovat tavoitteet työssä ja vapaa-ajalla. Sokeudumme oman mielemme tehtävälistoihin, piiskaamme viimeiseen asti. Eikä auta, kun naapurilla näkyy menevän kaikki putkeen ja paremmin. Siitä se rima vasta huipulle nouseekin. Viimeistään somekuvista lyödään viimeinen naula arkkuun. Minäkin haluan onnistua täydellisesti! Sehän se mulla oli jo lapsena …Se neiti täydellisyyteen pyrkijä, se pieni  ja onneton – ainoana mittarina   minä itse.

Ja nyt juuri joulua ennen kasaantuu kaikki tehtävät, listat, siivoamiset, järjestämiset & joululahjahankinnat. Pitää ehtiä aikataulun mukaisesti toteuttaa suunnitelmat. Pitää imellyttää ja paketoida. Siivota ja silittää. Tampata ja ehtiä. KIIRE!

Hei älä yritä olla täydellinen!

Keräämme itsellemme paljon asioita, joita kuvittelemme ehtivämme vielä ennen vuodenvaihdetta. Vasta suoritettuamme ison määrän tehtäviä, sallimme joulun lepohetken. Hankalinta tässä on se, että todellisuudessa kilpailemme itsemme ja oman mielemme kanssa. Voi kunpa olisin jo lapsena tajunnut oppia tekemään asiat silloin riittävän hyvin. Tai olisin ollut tyytyväinen riittävän hyvään suoritukseen ! (Olisko toi reppu kaatuneiden joguttien kanssa riittävän hyvä suoritus kiireen alla… Ei hyvä! En säästä aikaa käymällä kiireellä kaupassa, kun lopputulos on tämä. Siihen ne eväät sitten levähti…)

Muutama vuosi sitten minulta katkesi selkä. Kun piti edetä “muiden” odotusten mukaan. Piti tehdä ja suorittaa. Itse sain maksaa kiireen ja sen tuomat ahdistukset.

Pidä hetken kirjaa, mitä olet tehnyt

Kiire on taas alkanut hiipiä kuin varkain. Sehän se on, kun kaikilla on sama vuorokausi, samat tunnit. Mieti hetken ja pysähdy. Mikä on ensisijaista? 

Kun korkealle kasattu torni hajoaa, se pitää koota uudelleen kestävämmäksi. Omaa ajankäyttöä voi hyvin tarkastella niin, että pitää kirjaa ihan alkukantaisesti kaikesta tekemisistämme. Niin olen minäkin tehnyt. Käytä aikaasi edes yksi päivä ja huomaa oikeasti kuinka tehokas olet. Ja muista myös aikasyöpöt, mihin turhaan saatamme kuluttaa päivästämme tunteja?

Kuuntele minicast aiheesta (kesto 1min 30s) tästä 

Itselleni oli kaikkein tärkeintä huomata, että levänneenä asiat toimii paremmin ja se mitä kaikkea yritän päivääni mahduttaa väsyneenä kostautuu väistämättä ja palikat levähtää. Digimaailmassa on pakko valmistella asioita ennakkoon ja suunnitella. Se on myös ajankäytön hallintaa, että muistaa rajoittaa tekemisensä sopivaksi. Huomaa kuitenkin, että tehokkuus ei ole aina vakio, eikä pidäkään olla.

Mieti, että olet tärkeä tällaisena kuin olet, riität kyllä! Se mitä ympärilläsi on, tarkoitettu olemaan sillä hetkellä. Emme voi kuluttaa itseämme loppuun kelailemalla vain täydellisyyteen pyrkimistä. Mihin perusasioihin voisit olla tyytyväinen.

Olen erottanut tärkeimmäksi (ja niin kliseiseksi) oman perheeni. Ehkäpä se joskus niin itsestään selvä anoppilassa vierailu onkin vuoden tärkein hetki, sillä se ei tule välttämättä toistumaan. Tämä on se ydin, mitä yritän itselleni muistuttaa hetken ainutlaatuisuudesta.

Mieti, mitkä ovat omat parhaat toimintatapasi? Kun olet listannut muutamien päivien tekemisiäsi, huomaat omat voimavarasi. Tapasi toimia voi olla nopeaa tai hidasta. Sillä ei ole väliä, kunhan pystyt suhteuttamaan ne tärkeimmät asiat. Jokaisen päivään kuuluu toistuvia asioita, rutiineja. Tee valintoja, jotka palvelevat omaa jaksamistasi. Ulkoilu voi tehdä hyvää sillä hetkellä, kun murehdit mistä pitää aloittaa.

Tiedäthän sinäkin sen tunteen, kun pitäisi alkaa hoitaa itselleen tärkeää asiaa, mutta on vaikeaa motivoitua? Saatat alkaa järjestää vaatekaappia tai laatikoita välttääksesi ryhtymistä sen “The jutun” aloittamisessa. Pakon edessä paras, vai kuinka se menikään? Mulla yksinkertaisesti  kävellessä ja juostessa tulee monta kertaa ongelmiin ratkaisut. Ei sillä, että laskut ja juoksevat asiat hoituu itsestään, vaan niin että tulee aloittaneeksi tuulettunein ajatuksin.

Mitään ei voi mitata …

 

Muista, ettet ole sen arvokkaampi mitä enemmän suoritat. Et ole sen arvottomampi, jos et tee niin kuin muut. Olet kaikkein arvokkain, kun arvostat itseäsi. Pyydät myös apua, mikäli tarvitset. Sillä sinä itse alat tunnistaa omia rajojasi vähitellen, kun kiinnität  huomiota mitä teet ja miten.

 

Miten sinä  ratkaiset kiireen ja sen myötä kasautuvat tehtävät, tunteet ja väsymyksen? Oletko jo toteuttanut edellämainittuja teemoja? Mikä on sinun avaimesi kiireettömyyteen?

Toivon, että postauksestani on ollut sinulle iloa ja hyötyä arjen keskellä. Nauti ympärilläolevasta. Opitaan itsestämme ja siitä, että joulumme toisi mukanaan sen oikeanlaisen tunnelman. Sen, mikä riittää.

Iloa ja rauhaa sinun jouluusi <3

-Laura

 

 

ps. Tervetuloa tilaamaan  Järjestysvinkit Miniopas  tästä