laura holmström Archives • Sivu 2 2:stä • Järjestysvinkit

Ammattijärjestäjä Laura kertoo, kuinka meinasi hukuttaa tunteensa ostamalla

Tänään se ihmeellinen asia tapahtui. Henkilöhaastatteluni julkaistiin Kotivinkki -lehdessä 12/2019 ”Kokemuksen kautta”

Tästä pääset lukemaan nettiversion KLIKKAA TÄTÄ

Ammattijärjestäjä Laura Holmström: ”Olen entinen shoppailuaddikti”

 

Mä olen nyt täällä viisi vuotta sitten rempatun kodin keittiössä kirjoittamassa tätä ja katselen ikkunasta kirkasta taivasta ja mietin:  ”Kun luovut jostain, saat tilalle jotain”. Olen saanut tilalle niin paljon. Myös  helpotusta tuovan  ajattelutavan,  jolloin voin vertailla tavarasta luopumista luopumiseen vieläkin suuremmasta. Voin harjoittaa harkintakykyäni ja tehdä itse päätöksiä. Voin käyttää ammatissani keinoja ja perusteluita, miksi kannattaa elää elämäänsä vähän kevyemmin.

Olen miettinyt hyvin paljon kysymyksiä, kuka minä olen? Mitä minä haluan?

Kuinka paljon meitä onkaan, jotka painivat samojen kysymysten äärellä?

Vaikuttaako siihen menneisyys, ettemme pääse ytimeemme kiinni?

Vaikuttaako siihen tulevaisuus? Tämä hetki?

Koska psykologian mukaan pyrimme luonnollisesti itse määräämään omaa toimintaamme saammeko pidettyä kosketuspinnan  tiedostaen tai tiedostamatta, omaan identiteettiin niissä rooleissa, missä nyt olemme?

 

Ymmärrämmehän varmasti, että mahdollisia vaihtoehtoja ja todellisuuksia on paljon, jopa loputon määrä. Tehtäväksemme jää päättää itse, mikä on meille oikein ja paras.

Kun nyt olen jatkanut tätä mielen tutkiskelua ja oman elämän analysointia tajuan, että on todella vapauttavaa toteuttaa sellaista elämää, mistä itse nauttii. No onhan se nyt ollut jo aikakin. Vastoinkäymisistä huolimatta (-> lue sieltä lehdestä) kaikki järjestyi. En olisi 5 vuotta sitten uskonut kertovani tarinaani. Sitä koettua tuskaa, josta lopulta olen saanut valtavasti voimaa toteuttaaa nykyistä ammattijärjestäjän työtä.

 

 

 

Eikö niin, että päätetään järjestää elämä siihen kuntoon, että tiesdostamme mahdollisuuttemme tähän hetkeen. Annamme anteeksi menneisyydelle sekä analysoimme unelmiamme niin, että katsomme niitä, kuin sisintämme. Mistä me oikeastaan unelmoimme? Mitä haluamme?

Jälkeenpäin olen kiitollinen kaikesta kokemastani, sillä jos ei itse koe tilanteita, ei tiedä oikeastaan, mitä se voi olla. Mutta oivallus voi tapahtua aikaisemmin, kuin pakon edessä. Harjoittelulla. Siitä olen näin  jälkeenpäin miettien aivan varma. Ja mä pystyn tukemaan jatkossa empatialla ja elämänkokemuksella. Lohdullista.

”Kokemuksen kautta”

TOIVON, ETTÄ SAAT LEHTIJUTUSTA YMMÄRRYSTÄ JA LOHTUA SIIHEN, ETTÄ KAIKKI JÄRJESTYY. TAVALLA TAI TOISELLA. Miten kannattaa harjoitella luopumista ”vähän” kevyemmistä asioista ja esineistä. Vapautua ja kokea tunnesuhde muuhun kuin tavaraan. Itseensä ja niihin tärkeimpiin ihmisiin.

Muista, että:

”Maailman kauneimpia asioita ei voi nähdä, ne on tunnettava sydämellä”

Helen Keller

Nähdään ja kuullaan lisää -> _INSTAGRAMISSA klik klik 

Ihanaa kesän alkua  ja otathan yhteyttä:

Laura, ammattijärjestäjä

Yhteystiedot

Jaa tämä artikkeli

Suosittu raivausriennot alkaa taas I Ihana sisustustapahtuma

Raivausriennot alkaa

Kohta raivataan koti kevätkuntoon. Sunnuntaina starttaa kuuluisan ja suositun  #raivausriennot -tapahtuman viikkoversio. Tätä ennen on toteutettu  mm viime vuonna elokuussa  ja alkuvuonna tammikuussa kuukausiraivausta aloittaen yhdestä tavarasta 1. päivä, kaksi tavaraa toisenpäivänä jne.Lähes samaa haastetta, mutta toisinpäin raivattiin ”Perheen joulukalenterin” avulla  aloittaen 24:stä tavarasta ja päätettiin luukkuun 24 luopumalla yhdestä.

Kuvatekstit: Anne te Velde-Luoma,  koulutus -17

Vain viikon tapahtuma, johon osallistuminen kannattaa!

Kuitenkin viikon #raivausriennot -tapahtumassa raivataan systemaattisesti 10 tavaraa joka päivä. Pääset tapahtumaan osallistumaan tästä: VIIKON #raivausriennot 

Tapahtumaa voi soveltaa eri huoneisiin tai vaikka vaan yhteen huoneeseen. Viikossa voi käydä vaikka vaatehuoneen läpi tai sitten valita eri kaappien sisältöjä. Pääasia on, että tämä haaste innostuttaa ajattelemaan kriittisesti kodin tavaroita ja niiden tarpeellisuutta. Tapahtuman tsemppi-ja yhteishenki vie soljuvasti eteenpäin ja huomaat muiden olevan täysin samassa tilanteessa. Jes! Ihanaa kun tulet mukaan!

Mitä ennen raivausrientoja tapahtuu?

Varaat itsellesi tietysti kestokasseja ja jätesäkkejä… mutta…

Ylihuomenna lauantaina ennen raivausrientoja esiinnyn kevään upeassa  ”Ihana koti” – sisustustapahtumassa kauppakeskus Karismassa, Lahdessa. Siellä kanssani sisustamisesta ja kodin järjestämisestä vinkkejä jakaa  Suomen mahtavin  sisustuksen supernainen Miia Salmi Oma Koti Valkoinen -blogista. Lue lisää tapahtumasta tästä. I

Ihanaa, jos tulet kuuntelemaan vinkkejä!

Nähdään Lahden kauppakeskus Karismassa  ja pian sen jälkeen viikon raivausrientojen parissa! 

Iloa aurinkoisiin aamuihin ja iltoihin!

Toivottelee Laura

 

Instagram elämää ja persoonallisuutta löytyy täältä klik klik @laura_holmstrom_

sekä raivauksista ennen ja jälkeen kuvia täältä Klik klik @jarjestysvinkit

 

 

Jaa tämä artikkeli

Tavallisen lastenhuoneen tarpeet ja hyödyt

Lelukaaos, kaikki on hujan hajan eikä mitään järjestystä. Sen sijaan, että hankimme lisää säilytystilaa voisimme käydä lelut systemaattisesti läpi. – ” EI EI EIIIIIIII, äiti sä oot ihan tyhmä kun sä haluat vaan koko ajan järjestää”  7-vuotias kuopus lausuu kovaan ääneen kertoessani aikeista.

Jokainen tuntee varmasti suhteellisuuden siihen, mikä on omasta mielestä siistiä ja mikä taas ei. Viimeistään siinä vaiheessa soi aikuisten kellot, kun huoneensiivous -ja järjestäminen tuottaa kammoa, tuskaa ja pahaa mieltä kaikilla.

Mutta miksi mun lapsillani on vaikeuksia luopua? Vai onkohan se sittenkään niin?

 

Aikamatkalla menneeseen

Aihe on niin mielenkiintoinen. Ihan rauhassa minä voin vaikka aluksi katsoa peiliin. Olenhan syntynyt 1982. Juuri silloin Suomi eli ja kukoisti hyvinvoinnissaan. Vauraus näkyi jopa lastenhuoneessa lelumääränä, sillä eihän me mitään muuta osattu toivoa lahjaksi, kuin leluja. Ostimme jopa siskon kanssa toisilleme barbit syntymäpäivä lahjoiksi. Ha-ha.

 

 

On tärkeää lähteä aikamatkalle taaksepäin. Mistä minä olisin voinut unelmoida, kuin ihanista leluista ja prinsessamaailmoista. Unelmat on meidän ydin. Ajattelin lapsena kuopuksen ikäisenä 7-vuotiaana, että Presidentti Koiviston lapsella on varmasti unelmien leikkihuone täynnä Barbeja. Sillä silloin ne nuket ja paljous symbolisoivat minulle vaurautta, onnea ja hyvää elämää sekä kaiken kattavaa ostomahdollisuutta. ”Tietysti niillä oli ihania leluja ja linna”, mietin.

Tutkiskeltuani historianlehdyköitä, ei tarvitse mennä kovinkaan kauas siitä ajasta, joilloin Suomessa tavarasta ja oikeastaan kaikesta oli puute. Ei ollut ylimääräistä.

”Ne käpylehmät.” Nyt on päin vastoin. Elämme yltäkylläisyydessä. Kaikkea saa kaikkea on mahdollista hankkia, jopa puoli-ilmaiseksi pienellä vaivalla. Kierrätys on upea juttu, mutta miten opetan lapsilleni, etttei kaikkea näkemäänsä tarvitse omistaa? Miten suljen pois mainonnan ja sen tuomat viestit? Kuinka keskittyisimme olennaiseen ja huolehtisimme siitä mitä on.

Sitten päästääkin kysymykseen, mikä on lapsuudessa kohtuullista ja mikä ei. Mitä arvostamme ja mihin annamme aikaa.  Mielestäni meillä on kaikkea liikaa, mutta kuinka kierre katkaistaan? Tarkoitus olisi kuitenkin oppia, että minä aikuisena jo ihan alunpitäen olisin pitänyt huolen, ettei sankareille hankita niin paljon. Pato olisi pitänyt rakentaa, ennen kuin  olisi liian myöhäistä. Jos lapsilta kysyy, mitään ei heitetä pois, koska kaikkiin asioihin liittyy muisto ja tunne. Nonni! Hyvä meininki (peukku). Mutta mistä minä olisin voinut eväitä saada, koska omat kokemukset oli, kuten kirjoitin.

 

Lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään

Asia kerrallaan.  Oman ja lastensa ympäristön sekä ilmapiirin luominen alkaa perusasioista. Toisinaan asioilta voidaan sulkea silmät lastenhuoneen ovea apuna käyttäen. Ja koska on kysymyksessä lapsesi tavarat, voi olla hankalaa kesken kaiken hyökätä sisään järjestämään. Toisaalta tähän järjestämiseen, jota vastaan kuopus haroo voi olla yksinkertainen neuvo tai vinkki, jonka varmasti moni onkin jo sisäistänyt. Harjoittelun avulla saatu lopputulos. Sillä tavoin kaiken maailman virvon-varvon tilpehööreistä sekä paljouden aiheuttamasta sekasorrosta teemme selvää.

”Mutta kun lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään, mutta silti haluan scootin ja uuden pyörän ja ja ja ”… Kuitenkin uusia asioita halutessa muistutan lapsiani jatkuvasti vanhoista leluista ja jutuista niin, että  yritän viedä ajatukset tekemisen tasolle. Pitkän ja sinnikkään työn tuloksena pienet roolivaatteet ovat saaneet poistua huoneesta sekä muutamat muut asiat, joilla  ei ole enää leikitty.

Nyt jo huomaamme, kuinka lastenhuoneeseen on tullut lisää tilaa. Ihan kuin ne lelut, joita vielä tarvitaan olisivat nousseet entistäkin arvokkaimmiksi. Lasten on helppo löytää tavarat omille paikoilleen ja huoneessa viihdytään.  Viihtyvyys on ollut lääkettä luopumiseen tilapaiseen tuskaan. Ja ilo sekä mielikuvitus on tullut ei vain tilapäisesti vaan jäädäkseen, lue tästä mitä virheitä ei kannata toistaa vuodesta toiseen

Mitä tarvitaan?

Se mitä yritän opettaa jälkipolvelle, on harkinta  ja päätöksentekeminen paljouden keskellä. Se että oppii erottamaan suhteellisuuden omassa elämässä niin, ettei selvittelyyn kulu energiaa (sotku) ja harkinta, ettei osta sitä mitä hetkessä tekee mieli vaan pysähtyy ja miettii asioiden tarvetta (selkeys). Tarpeita luodaan ja hyötyjä selitellään. Mutta oikeastaan kumpaakaan ei tarvita, ei nyt tai huomenna.

 

 

 

Lämpimin terveisin Laura, Järjestysvinkit

Mitä Laura puuhailee päivittäin? Sen näet Instagramista @laura_holmstrom_

Jaa tämä artikkeli

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.

View more
Cookies settings
Accept
Decline
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Keitä olemme

Verkkosivustomme osoite on: https://xn--jrjestysvinkit-5hb.fi.

Mitä henkilötietoa keräämme ja miksi

Kommentit

Kun sivuston käyttäjät jättävät kommentteja sivustolle, keräämme kommenttilomakkeessa olevat tiedot, sekä käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen versiotiedot roskaviestien tunnistamisen helpottamiseksi. Kun vierailijat jättävät kommentin tälle sivustolle keräämme tiedon, joka on näkyvissä kommentointikentissä, IP-osoitteen sekä selaimen versioon liittyvät tiedot. Sähköpostiosoitteesta luotu anonymisoitu hajautustieto (hash) voidaan lähettää Gravatar-palveluun, jotta tiedetään onko kommentoija palvelun käyttäjä. Gravatar-palvelun tietosuojaseloste löytyy osoitteesta https://automattic.com/privacy/.

Media

Mikäli lataat kuvia tälle sivustolle, sinun tulee välttää sellaisten kuvien lataamista, joissa on tallennettu paikkatieto (EXIF GPS). Sivuston vierailijat voivat ladata ja katsoa paikkatietoa kuvista, joita sivustolla on.

Yhteydenottolomakkeet

Evästeet

Jos jätät kommentin sivustolle, voit valita nimen, sähköpostiosoitteen ja url-osoitteen tallennuksen evästeeseen. Tämä toiminto lisää käyttömukavuutta, koska lomaketta ei tarvitse täyttää jokaisella kerralla uudelleen kommenttia lisätessä. Evästetieto poistetaan selaimesta vuoden kuluttua. Mikäli sinulla on tili ja kirjaudut sivustolle asetamme väliaikaisen evästeen, joka päättelee tukeeko selaimesi evästeitä vai ei. Tämä eväste ei sisällä henkilötietoa ja se poistetaan kun selainikkuna suljetaan. Kun kirjaudut sisään asetamme useita evästeitä, jotka tallentavat kirjautumis- sekä näyttöasetuksesi. Kirjautumisevästeet poistetaan kahden vuorokauden kuluessa, näyttöasetuksiin liittyvät evästeet poistuvat vuoden päästä. Mikäli valitset “Muista minut” kirjautumisen yhteydessä, kirjautumistietojasi säilytetään kahden viikon ajan. Mikäli kirjaudut ulos, kirjautumiseen liittyvät evästeet poistetaan samassa yhteydessä. Mikäli julkaiset artikkelin tai muokkaat olemassa olevaa tallennamme selaimeen evästeen, joka sisältää muokattavan artikkelin ID:n. Eväste vanhenee yhdessä vuorokaudessa.

Muilta sivustoilta upotettu sisältö

Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.

Analytiikka

Kenelle jaamme tietosi

Kuinka kauan säilytämme tietoa

Mikäli jätät kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa. Tallennamme rekisteröityneiden käyttäjien (jos sellaisia on) käyttäjäprofiilien tiedot. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus nähdä, muokata ja poistaa omia henkilötietojaan milloin vain. Ainoastaan käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Verkkosivuston ylläpitäjät voivat nähdä ja muokata käyttäjäprofiilien tietoja.

Mitä oikeuksia sinulla on omaan tietoosi

Mikäli sinulla on käyttäjätili tälle sivustolle tai olet jättänyt kommentteja, voit pyytää koostetiedostoa omista henkilötiedoistasi, sisältäen kaiken henkilötiedon, jonka olet meille antanut. Voit myös pyytää henkilötietojesi poistoa. Oikeus omien tietojen poistoon ei koske sellaista henkilötietoa, joka meidän on säilytettävä ylläpidollisista, juridisista tai tietoturvaan liittyvistä syistä.

Minne lähetämme tietosi

Vierailijoiden kommentteja saatetaan tarkistaa automatisoidun roskapostiestopalvelun kautta.

Omat yhteystietosi

Lisätiedot

Kuinka suojelemme henkilötietojasi

Miten toimimme tietomurron tapahtuessa

Kolmannet osapuolet, joilta saamme henkilötietoa

Henkilötietoon liittyvä automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Toimialaan liittyvä lainsäädäntö

Save settings
Cookies settings