tavarat Archives • Järjestysvinkit
Kaaoksen kesyttäjät

Aloita tästä – ammattijärjestäjäpalvelut yhdessä paikassa

Ammattijärjestäjä auttaa saamaan aikaa ja tilaa elämään. Tilaa syntyy, kun saat apua kodin järjestämispulmiin matalalla kynnyksellä ja erinomaista tukea aloittamiseen. Mahdollisuuksia on niin itsenäiseen työskentelyyn, etävalmennukseen kuin paikan päällä yhdessä tehtävään kodin raivaukseen. Tiesithän, että palveluistani on saatavilla 60% kotitalousvähennys.

Elämme paljouden keskellä, missä nykyihmisen on vaikeaa erottaa oikeita ja parhaita asioita. Paljous haittaa arkea, syö rahaa ja kuluttaa ympäristöä. Meille on opetettu pitämään kaikesta saavutetusta kiinni ja silti pitäisi osata tehdä hyviä päätöksiä työssä ja vapaa-ajalla. Tavarapaljous, mainonta ja kulutusyhteiskunnan luomat rutiinit ostamisen kulttuurissa ei tue hyvinvointia.

Tunteiden järjestäminen, elämän priorisointi ja päätöksentekotaito on opeteltavissa. Luopumislihasta voi harjoittaa käytännöllisillä ajatuksilla, joilla kirkastetaan kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Jokainen voi löytää oman elämänsä järjestyksen, kunhan on valmis päästämään irti.

Tässä vaihtoehtoja, jonka avulla pääset eteenpäin. Kokosin suosituimmat palvelut yhteen paikkaan.

Mitä tehdä, jos kodin tavaroihin ei saakaan otetta?

 

 

Ota yhteyttä niin katsotaan tilanteesi   pääset lomakkeeseen tästä

Pääse nopeasti alkuun ja klikkaa tästä ajanvaraukseen

 

Yhteystiedot

 

 

Ammattijärjestäjä Laura Holmström

 

Ihanaa, nähdään pian ja tehdään haaveestasi totta! On ihana ammattijärjestäjäna auttaa kotisi kuntoon ja järjestykseen.

 

Ystävällisesti

Ammattijärjestäjä Laura

 

 

Lue suosituimmat postaukset:

Näitä asioita sinulla ei tule ikävä! Yli 100 asiaa ja vinkkiä, mistä voit luopua

Top 5 laatikot ja säilytysvinkit kaappien järjestämiseen

Kaaoksen kesyttäjät Tv-ohjelma

Sisältää 10 järjestysvinkkiä kotiin! Näillä pääset pitkälle!

Kuulutko jo sisäpiiriin? Liity tästä ja saat ilmaisen MINIOPPAAN

Seuraa Instagramissa @laura_holmstrom_

 

 

Jaa tämä artikkeli

Sisältää 10 järjestysvinkkiä kotiin! Näillä pääset pitkälle!

Olisipa aikaa, tilaa ja rahaa enemmän! Nämä järjestysvinkit onnistuu ilman rahankäyttöä:

 

 

  • Ota joka huoneesta yksi kiintopiste ja ylläpidä järjestystä sen kanssa. Luontevinta on aloittaa heti aamulla makuuhuoneesta. Petaa esimerkiksi sänky. Keittiössä se voi olla vaikka ruoka- tai tiskipöydän ylläpito. Näin edistät hallinnantunnetta, eikä maailma kaadu ihan heti! Kiintopisteellä tarkoitetaan kohdetta, johon silmä osuu astuessa huoneeseen.

 

  • Minimoi laskutilat. Älä hanki lisää laskutilaa, johon saat tiputeltua tavaroita käsistäsi. Mitä enemmän sinulla on mahdollisuus kerätä tasoille tavaraa, sitä hankalampaa todellisuudessa on löytää kaiken keskeltä mitään. Sama juttu säilytystilan kanssa…

 

  • Unohda erilaiset siivouksen hilavitkuttimet. Lopeta vaatteiden alentaminen räteiksi. Hyviä siivousvälineitä tarvitaan, muttei määräänsä enempää. Madalla kynnystä ryhtymiseen!

 

  • Älä odota pyykkipäivää. Laita kone pyörimään ja pese lavuaari tai wc odotellessasi. Vaikka joka päivä!

 

  • Tee pieniä edistäviä siirtoja päivittäin. Kiinnitä huomiota, mikä esine ja asia on käytössäsi kulloinkin ja noudata järjestystä. Totuttelu vaatii toistoa, mutta osaathan harjata hampaasikin ja palauttaa harjan paikoilleen.

 

 

  • Muuttoleikki! Onko ahdasta ja HALUAISIT lisää tilaa. Mieti, mihin uutta tilaa käyttäisit? Mitä veisit mukanasi uuteen tilaan? Veikkaan, että iso osa vanhoista tavaroista komerossa saisi lähtöpassit!

 

  • Kirjaa paperille pääsi sisältä kaikki puolitiehen jääneet ja keskeneräiset työt ja aloita karsimalla niistä! Onko tarpeellista edes loppuunsaattaa niitä? Voisitko vain päästää irti?

 

  • Aikasyöpöt? Vähennä älypuhelimen käyttöä 15min ja katso mitä saat siinä ajassa tehtyä. Laita vaikka munakello soimaan.

 

  • Jos tykkäät lajitella paperit, metallit, muovit jne. Vie säännöllisesti jotain pois! Älä haudo, pöydän alle, tasoille, lattioille tai tiskikaappiin taitavasti litistettyjä kartonkeja ja tölkkejä. Pääkaupunkiseudulla huonokuntoiset vaatteet ja rätit saa laittaa sekajätteeseen hyvällä omallatunnolla. Ne palaa kaikki! Ai niin, minimoi mainostulva lisäämällä kyltti ”ei mainoksia!”

 

  • Nauti elämästä. Lopeta selittely ”minun täytyy saada koko koti kerralla himosiivottua.”  Kuinka on? Saatko ”himosiivottua” koskaan, kun aina on jokin joka keskeyttää. Ja millä tavalla määrittelet, mikä on tärkeintä elämässä? Lopeta suuruuden hulluus, laske rimaa ja nauti elämästä! Kaikki on suhteellista.

 

Klikkaa listan luetuimpiin juttuihin:

 

Näitä asioita sinulla ei tule ikävä! Yli 100 asiaa ja vinkkiä, mistä voit luopua

Ennen ja jälkeen kuvia kolmen asiakkaan vaatekaapista + viisi nopeaa järjestysvinkkiä

Nyt ammattijärjestäjä puhuu suoraan! Viisi vinkkiä kodin järjestämiseen sekä kuvat ennen ja jälkeen

Sijoitatko tavarasi väärin? 8 vinkkiä, jota ammattijärjestäjä suosittelee

Muutos vie aina aikaa ja vaatii toistoja

 

 

Miten sinä saat arkesi hallintaa? Kerro ja kommentoi!

-Laura-

Mikäli haluat, voit saada lisää vinkkejä tästä Järjestysvinkit minioppaasta

 

Jaa tämä artikkeli

Älä toista samoja virheitä vuodesta toiseen

Jos haluan onnistua johdattelemaan jonkun ihmisen tiettyyn päämäärään, minun on ymmärrettävä hänen tämänhetkinen tilansa ja aloitettava juuri siitä. Jos en sitä osaa, petän itseäni uskoessani pystyväni auttamaan häntä.

Auttaakseni jotakuta, minun on toki ymmärrettävä asiasta enemmän kuin hän, mutta ennen kaikkea minun on ymmärrettävä, mitä hän ymmärtää. Jos en siihen pysty, ei auta, että osaan ja tiedän enemmän kuin hän.

Jos kuitenkin haluan osoittaa oman taitavuuteni, se johtuu turhamaisuudestani ja ylimielisyydestäni. Ja etsin oikeastaan hänen ihailuaan auttamisen sijaan. Kaikki auttaminen alkaa nöyryydellä autettavan edessä. Siksi minun tulee ymmärtää, ettei auttaminen ole hallitsemista vaan palvelemista.

 

– Søren Kierkegaard, tanskalainen teologi ja filosofi

 

Olen tässä työssäni ammattijärjestäjänä päässyt niin monenlaisiin koteihin. Jokainen viikko astun uuteen ympäristöön. Jokainen kerta on ainutlaatuinen. Joskus asiakas avaa oven kyynel silmässä, toinen taas naurua pidätellen. Harvemmin ketään enää hävettää siinä vaiheessa. Ollaanhan me jo niin tuttuja täältä sosiaalisesta mediasta ja netin ihmemaasta.

Saan kohdata elämäntarinoita, joita en koskaan olisi voinut itse keksiä. Saan auttaa ihmisiä rotkon reunalla, kriisin keskellä. Nähdä haavoittuneita unelmia, iloisia perhetapahtumia dokumentoituna. Jakaa kokemuksia menetetyista läheisistä ja kuulla iloisista käänteistä yhteisen järjestämisprojektin jälkeen.

Elämä on enemmän kuin tavarat

Saan kertoa, ettei ole mitään hätää. Kaikesta selvitään. Tavarat ovat vain väline, joka sitouttaa meitä tai vapauttaa meidät. Tavarat on tehty apuvälineiksi.

On täysin normaalia, että tavaraa kerääntyy. On täysin normaalia, että ne tavarat ahdistaa. Raivaaminen ja luopuminen edistyy yhdessä, kunhan pystyy erottaamaan menneisyyden tästä hetkestä. Ei mikään muu ole yhtä arvokas kuin tämä hetki. Ei mikään tavara korvaa menneitä kokemuksia tai menetettyjä ihmisiä. Ei mikään tavara auta palauttamaan sitä mikä on mennyt. Siihen auttaa, että kuuntelet voimavarojasi tällä hetkellä. Motivoidut vahvistamaan minäkuvaasi. Lopetat vastustamisen ja menneessä haikailun.

Älä soita samaa levyä vuodesta toiseen

Jos tavarat ovat tuoneet sinulle tähän asti turvallisuuden tunnetta, kertaa ajatus siitä että aivomme ovat evoluutiopsykologien mukaan erityisesti erikoistuneet ennakoimaan uhkaa. Tämä selittää sen, miksi pelkäämme tarvitsevamme tavaraa, jos siitä päästää irti. Meillä on omistushalu, joka pitää kiinni tavarassa. Ja se omistushalu tulee ensimmmäisen kerran kaupassa, kun on pakko saada…

Lue tästä lisää kodin järjestysvinkkejä

 

 

Hyväksy, tiedosta ja muutu ”kodin personaltrainerin” avulla

Kun hyväksyt ja tiedostat, tilanne muuttuu.

Mun tapa on kohdata ihminen ihmisenä. On täysin saman tekevää miltä  kotisi näyttää, kun mä tulen käymään. Yhdessä sun kanssa me löydetään sulle paras järjestys ja suhteelisuus sun arkea ja parasta ajatellen.

Aloitetaan yhteinen matka sun kanssa nyt. Koska tänään on loppuelämän paras päivä.

-Laura

Kaaoksen kesyttäjät
Kuva Numi nummelin

 

Instagramista @laura_holmstrom_  elämää ja inspiraatiota

Ps.Tässä postauksessa on kuvat otettu asiakkaisen luvalla. En koskaan ota kuvia ilman lupaa enkä jaa niitä ilman lupaa.

Jaa tämä artikkeli
säilytyslaatikko

Top 5 laatikot ja säilytysvinkit kaappien järjestämiseen

 

Sotkuinen ja epäjärjestyksessä oleva koti tarvitsee raivaamista turhista tavaroista. Ensin ei lähdetä ostamaan lisää säilytyslaatikoita ja järjestelmiä. Yleinen harhaluulo on siis käsiteltävä ennen kuin lähdetään katsomaan top 5 ruokamarket laatikoita. Jos tarvitse kodin järjestysvinkkejä päivittäin, >>  katso ja klikkaa tästä. Kalenteriapu on vain hetken saatavilla!  << 

Kun olet sinut tavaramäärän kanssa (autan sua siinä, jos et ole) tarvitset pienen tuumaustauon. Mieti, mitkä ovat päivittäisiä askareita ja tapahtumia, mihin tavarat liittyy. Kun olet selvittänyt tavarasi ja  päivärytmisi, 0n tavaroille helpompaa ja luonnollisempaa lähteä etsimään paikkoja ja laatikoita.

Aina ei tarvitse ostaa uutta!

Järjestettyäsi kodin kohteita, huomaat ohimennen laatikoiden jäävän tyhjiksi. Ennen kuin alat hillota tyhjiä laatikoita päätä haluatko nähdä niistä mitään kotonasi. Pääasia on, että laatikot joita käytät on ehjiä ja siistejä.

 

Top 5 säilytyslaatikot

Halusin näyttää muutamat hyväksi havaitut laatikot, joilla saat perusilmettä ja muutoksia kotiisi näppärästi. Jos tavarakategorioissa on sulla haastetta lukaise tämä.

1. PIENTÄ JA SÖPÖÄ KAAPPEIHIN

 

Näissä Smartstoren laatikoissa on monia kokovaihtoehtoja jokaisen tarpeissiin. Meidän perheessä näitä on vähän jokapuolelle:

  • sukkalaatikkona
  • voileipätarvikelaatikkona jääkaapissa
  • lapsen urheiluväline laatikkona, uimalasit, syndit, nappikset, mitä ikinä keksii. Kokoa voi sen mukaan säätää miten säilytys antaa myöten.
  • Säilytän meikkini näissä

2. MONITOIMIKORIT KANNELLA JA ILMAN

Jos pitäisi valita suosikkini olisivat nämä. Viikkaa pystyyn T-paidat ja hupparit.

Säilytän itse eteisen hyllyllä näissä:

  • pyörätarvikkeita, pallopumppua jne
  • omia hiusrautoja ja fööniä (vievät tilaa pienessä kylppärissä)
  • kenkienhuoltovälineitä
  • pienet käsilaukut
  • eteistavaraa
  • lasten hanskat, pipot, huivit omissa nimetyissä laatikoissa lankakoreissa
  • matkailuun liittyvää hammasharjakoteloa ja pussukkaa, jotka pyörisivät kylppärissä tiellä hyllyillä ja peilikaapeissa. Siellä on myös aurinkovoiteet
  • t-paidat ja aluspaidat on helppo pystyynviikata

 

3. KEVYTTÄ JA ILMAVAA

Wc-tilat ovat rajalliset. Käytä pikkuruisia koreja ja lajittele eri tarkoitukseen laatikot. Ylähyllyllä hiustenhoito. Alapuolella muuta käyttötavaraa ja lapsen seuraavaksi käyttöön otettava shampoo.

Pieniä koreja voi käyttää lukuisiin eri tarkoituksiin. Pienimmät on kevyitä nostaa myös perheen pienimmille. Tässä koululaisten kouluun otettavia välipaloja pidempiin päiviin.

 

 

4. KEKSELIÄISYYTTÄ

Hyllynaluskori ei paljon esittelyjä kaipaa. Näitä on käytetty kerrosängynlaidalle pystyasennossa mm kirjoille ja pehmoeläimille. Sopii myös vanhoihin syviin kaappeihin jakamaan tilaa. Kuivaa vaikka hanskat 🙂

 

5. LIPUTAN AINA SÄNGYNALUSLAATIKKOA PIENIIN TILOIHIN JA LASTENHUONEISIIN

.

Kerää helposti legot, roolivaatteet ja tärkeimmät päivittäin käytetyt leikkikalut sängynaluslaatikoihin. Lelut siirtyvät niihin ”heittämällä.” Lasten kanssa on hauskaa ottaa aikuisen ja lapsen välillä pieni kilpa siitä, kuka saa kerättyä lelut nopeammin. Sisarusten välille en suosittele kilpaa, mutta aikuinen saattaa olla hitaampi ja positiivinen palaute opettaa siivoamista leikin lomassa.

Suosittelen aikuisillekin leikkimielistä suhtautumista tavarakarsintaan. Jos tilanne on se, että pöydille on kerääntynyt tavaroita kerää auluksi samaa kategoriaa olevat tavarat vaikka yhteen koriin ja mieti sitten, missä teillä tällaista tavaraa säilytetään. Onko tavara liian hankalasti palautettavissa kun se jää lojumaan tasoille? Mitä tasojen vieressä on? Onko laatikkoihin jäänyt paljon käyttökevotonta ja turhaa tavaraa?

 

laura holmström kalenteri

Unohda siis tavaroiden siirtely, pikasiivous  ja piilottelu. “Kasat ja romuläjät” on kohta historiaa. Rakasta ja karsi sen sijaan kotiasi! Nyt tehdään elämänlaatua parantavaa siistimistä ja järjestetään koti kategoria sekä kohde kerrallaan säntäilemättä edestakaisin. Jos kaiken lisäksi kodin tehtävälistat, suunnittelu ja ajankäytön hallinta on hankalaa saat siihenkin avun tästä kalenterista. Muistutan nyt, että tammikuun loppuun asti pääset lataamaan tämän kalenterin itsellesi tästä >> Järjestämisen vuosikalenteri –  LOPPUUNMYYNTI  <<Saatavilla enää vain hetken!

 

Iloista järjestämisaikaa!

Laura

 

Nähdään Instagramissa ja toivottavasti myös livenä! Tulen mielelläni apuun!

Yhteystiedot

 

 

 

 

 

ps. Olen aikoinani kirjoittanut myös ainakin viisi vinkkiä kodin järjestämiseen IKEA tuotteilla

Jaa tämä artikkeli

Pienet kodit siivotaan ja järjestetään helposti – Olohuoneen jatko on kaupunki!

 

Onko pienissä kodeissa on tavaraa on vähemmän, kun kaikki on näköpiirissä?  Onnistuuko siivoaminen, ja karsiminen, kun kotia on helpompaa hallita.

Kysyin Instagramin puolella, mitä etuja lukijat on poimineet pienissä kodeissa aasuessaan ja näin he vastasivat, tiivistys ole hyvä:

 

Makuuhuoneemme tunnelmaa

RAHA! Ei mene kaikki sentit lainanlyhennykseen

Rahasta puhuttiin paljon, vähemmän kuluja ja on paljon muuta mihin voi rahansa käyttää. Toisaalta voi tienata vähemmän ja nauttia myös enemmän vapaa-ajasta. Velattomuus houkuttelee. ”Kustannukset ja ekologisuus tottakai! Ja kun on rajallisesti tilaa- rajallisesti myös tavaraa!”

Lämmityskustannukset toistuivat vastauksissa usein: ” pienen omakotitalon lämmittäminen on edullisempaa.”Sijainnista mainittiin myös; mahdollisuus vaikuttaa paremmin asumisympäristöön, meri ja palvelut on lähellä.

Perheenjäsenet pysyy lähellä

 

Nyt jo isommassa kodissa asujat muistelivat pienen asunnon kodikkuutta ja lämpöä ilolla. Hyviksi puoliksi listattiin myös perheen pysymistä tiiviinpänä: ”ollaan kaikki näköetäisyydellä ja meidän pieni koti oli niin ihana.”

Puhumme siis n alle 80 neliön asunnoista. Suhteutetan neliöt ja kodit myös perhekoon mukaan. Neljä henkilöä 70 neliössä on pieni verrattuna 200 neliöön. Mutta he jotka asuvat 52 neliössä, 70 neliöltä tuntuu jo suuremmalta. Kaikessa on muistettava suhteellisuus.

Meillä syödään nykyään ison ikkunan alla olohuoneessa.

 Kuutioita ja hallinnantunnetta neliöiden sijaan

”Kuutioiden hyödyntäminen on kovassa huudossa. Ei niinkään neliöiden! Luovuus saa kukkia.” Koristelu oli myös katsottu helpoksi   -Teemoja on helppo vaihdella, joulu, syksy ja kesä eikä krääsää voi ostaa loputtomasti!Hallinnantunne ohjaa monia valitsemaan kompaktia asumista. Tavaroiden sijainti ja sijoittelu on helpompaa. ”Mihin sitä lisää tilaa tarvitaan? Loppujen lopuksi tavaroiden karsinta on se a ja o!”

Pieni asunto motivoi tavarankarsinnassa – aina ei tarvita lisää tilaa vain tavaran takia!

Siivoaminen, karsiminen ja ylläpito on nopeaa – toistui vastauksissa kymmeniä kertoja. Tämä pitää paikkansa, jos tavaramäärä on sopusoinnussa käyttöön ja säilytykseen nähden. Joskus pienessä kodissa pitää osata käyttää luovuutta. Keittiötä ei tarvitse täyttää keittiötavaroilla ja eteisessä voi olla kauneudenhoitoon liittyviä asioita. Siivouskomero voidaan hyödyntää paremmin lisäämällä hyllyjä ja ottamalla käyttöön muutama ekologinen siivousaine. Siivousaineet eivät tarvitse omaa kaappia, niitähän voi säilyttää keittiössä ja wc:ssä (siellä missä niitä käytetään.)

Sattumalta olen viimeisen kk aikana ollut kolmessa erilaisessa yksiössä järjestämässä. Yksiöön mahtuminen on vaivatonta, mikäli osaa hyödyntää tilan ja minimoida tavaramäärän. Samalla kun järjestämisurakka on tehty kategorisoidaan oikeastaan seinät. Toisaalta on hyvä katsoa ne tavarat läpi aina ennen uusien säilytysratkaisuiden tieltä.

Kysymykset auttaa, esimerkiksi: missä yleensä maksat laskuja? Tai mitä toimintoja hoidat tässä kohtaa?

Jos se ei ole ruokapöydällä mietitään mikä muu paikka läppärille, mahdolliselle paperitarvikkeelle ym on. Paperisotkua ei pääse syntymään ruokapöydälle, kun odottavat paperit ja laskut ohjelmoidaan suoraan muualle.

Olisikin hyvä olla aina lehtikotelot tai muu vastaava hoidettaville asioille:

  • Heti hoidettavat
  • Tällä viikolla hoidettavat
  • Kuukauden sisällä hoidettavat
  • Vuoden sisään hoidettavat
  • Muistathan, ettei maksettuja laskuja tarvitse kukaan. Parempi keskittyä 5 sekuntia laskuun /paperiin sillä hetkellä kun se tulee, kun siirtää päätöksentekoa

Toteutin meille remontin tässä kevään aikana. Lopputulokset voit nähdä tästä 

Olemme asuneet 14 vuotta samassa kodissa, kohta on laina maksettu!

 

Aina ei ole tarvetta saada lisää tilaa. Voi olla hyvinkin riittävää se, että osaa päästää irti menneestä ja antautua tähän hetkeen. Se mitä meidän kotimme on tarjonnut (70 neliötä 4 henkilöä) on, että olemme voineet suunnata kohti omia unelmia. Toteuttaa haaveita. Mieheltä tulee runoteos elokuussa ulos (Tammi). Itselläni on puolestaan yrityksen rakentaminen ja vapaat ajat houkuttaneet. Olen voinut keväästä 2016 lähtien olla lasten kanssa enemmän. Voinut tukea läksyissä. Myönnän, että näissä asioissa mulla painaa vaakakupissa ajatus: jos jätän nyt tekemättä, kadun. Voin siis olla rehellisesti iloinen siitä, että ollaan voitu olla enemmän yhdessä lasten kanssa. Tätä meille on merkinnyt valinta elää yhdessä tässä turvasatamassa.

 

 

Vaihtelula saimme, kun tästä kolmesta huoneesta tuli neljä. Toteutin meille remontin tässä kevään aikana. >>Lopputulokset voit nähdä tästä <<

 

Instassa kohokohdissa näkyy kaikki meidän kodin pohjat sekä suunnitelmat remonttihöpötyksineen. Kuvassa pöytä on vielä tapettiseinän edessä. Niin kuin artikkelissakin.

Muistathan, että tämäkin prosessi alkoi meidän kodin tavararoiden läpikäynnillä, listoilla, mikä poikien yhteisestä huoneesta päätyi jatkoon, mikä puolestaan myytiin ja lahjoitettiin.

 

Onkohan se sittenkin niin, että pienen kodin asujat haaveilevat tällöin isommasta, mutta hihkuvat kuitenkin onnesta uudestaan ja uudestaan joka kerta, kun  koti on niin helppo siivota ja ylläpitää: ”tää vasta onkin sitä arjen luksusta jää aikaa elämälle!!”

Ihan vaan mieleeni juolahti ajatus hotellihuoneesta. Tavanomaisimmissa on vain se pöytä ja sänky peseytymistiloineen. Rauhallisuus ja harmonia käsikädessä.

 

 

Iloista kesää meidän pikku parvekkeelta. Uutta ovat vain kesäkukat.

Parveke toimii lisähuoneena, käynti aikuisten makkarin kautta

 

Laura

 

Ps.Näitä luetaan nyt:

>>>365 järjestysvinkkiä lähes maksutta<<<

>>>Tilanjakaja muutti kolmen huoneen kodin neljäksi huoneeksi

>>>Pienen parvekkeen muutos yhdessä päivässä I Ammattijärjestäjän häpeänurkka näkee päivänvalon

>>>Näin säästimme 100t. euroa

 

 

Jaa tämä artikkeli

Mainos Smartstore™ kanssa – Kestävä säilytysratkaisu kotiin

I Mainos  Smartstore™ kanssa I

Eikö olisi ihanaa,  jos kierrätys ja  lajittelusysteemi kotona olisi vaivaton, siisti ja selkeä? Erittäin tärkeää viihtyvyyden kannalta olisi, että lajitteluratkaisu vieläpä sopisi kodin sisustukseen.

Tiedän, että kodeissa erilaisten  jätteiden lajittelu on iso kompastuskivi tilanpuutteen vuoksi. Tai sitten ei olla löydetty kauniita ja käytännölliisä ratkaisuja helpottamaan kodin siisteyttä kunnioittamalla ympäristöä.

Suomalaista muotoilua edustava konsepti on suunniteltu helpottamaan lajittelua ja kierrätystä nykyajan kodeissa. Saatavilla myös mustana.

 

 

Haluan näyttää, mikä on kotiisi paras ratkaisu täydelliseen pakkausjätteen lajitteluun sekä säilytykseen ja että se sopii monenlaisiiin jätteisiin.  Lajitttelupiste on valmistettu pohjoismaissa kierrätysmuovista:

-bio

-paperi

-kartonki

-metalli

-muovipakkaukset

-lasi

-energiajae

-sekajäte

-jne

 

Vaadin kestäviä tuotteita ja helppoja ratkaisuja meidän perheeseen:

 

Jätteiden että kierrätysmateriaalien kuljettaminen pitäisi olla helppoa kodin ja jätekatoksen välillä. Lapsetkin saadaan osallistumaan lajitteluun ja poisvientiin.

Meillä toimii lasi, metalli ja paperi bambukantisessa Smart Store Collecton 76L  (LINKKI), joka sisältää kolme kpl 13 litran lajitteluastiat + kannet. Ratkaisu on helppo kuljettaa, käyttää, puhdistaa ja on ennen kaikkea kaunis! Valkoisen lisäksi saatavana mustana. Katso lisää yksityiskohtia tuotteesta

Muoviosat on täysin kierrätetystä muovista ja tämä ihanuus on pohjoismaissa valmistettu

Kauniin muotoilun ansiosta meillä tämä toimii keittiössä kuin eteisessä, koska on huomaamaton  ja sulautuu nätisti kuin sisustuselementtinä pieneen tilaan. Lisäksi pakkausjätteiden kierrätyslakiin on tulossa  muutoksia. Suomessa jätteiden, muovi-, lasi- ja pahvipakkausten keräyspiste tulisi olla kaikissa niissä kiinteistöissä, joissa on  vähintään 5 huoneistoa (tammikuu 2021).

 

 

 

Toimii myös istuimena

Tukeva bambukansi mahdollistaa roskakorin käytön lisäistuimena ja on huomaamaton pienessä tilassa:

  • Valmistettu kierrätetystä muovista, valmistusmaa Ruotsi
  • Kestävä
  • Helppo pitää puhtaana
  • Kahvat helpottavat kantamista ja jätepussin pitämistä siististi paikallaan

 

 

 

 

 

Käytännöllinen neliön muoto, joka täyttää kulmat ja alueet, jotka muuten saattavat jäädä käyttämättä

 

Täydellinen pyykinhallintaan:

 

  • Lajittele ja säilytä likainen pyykki tyylikkäästi – paikasta riippumatta (Katso lisää videolta alapuolella)
  • Auttaa piilottamaan isot pakkausjätteet, esim. pahvi, muovi sekä kartonkikeräys 

 

Uusi lajittelu- ja varastointiratkaisu, joka täyttää kuluttajien tarpeet katso videolta, miten tyylikäs, kestävä ja käytännöllinen säilytysratkaisu on:

 

 

Pullot ja suurikokoiset pahvit, kartonngit tai palautuspullot on helppo saada järjestykseen ennen poisvientiä.

 

 

 

Kaunista ja yksinkertaisen helppoa!

SmartStore Collect toimii lähes tilassa kuin tilassa. Saatavana myös mustana.

Katso täältä lisätietoja tuotteista.

 

Laitetaan kodin lajittelupisteet kuntoon!

 

Iloa järjestämiseen

Laura

järjestysvinkit.fi

IG laura_holmstrom_

YouTube Laura Holmström – Video, kuinka meidän kotona toimii SmartStore Collect säilytys -ja lajitteluasema

 

 

Jaa tämä artikkeli

Painetta sietävä ihminen on järjestelmällinen – kohtaatko elämän potentiaalina vai pettymyksenä?

 

Haluaisinkin nyt avata  tätä mun yrittäjyyden ja etenkin tämän nykyisen yritykseni alkutaipaletta. Aihetta on toivottu ja samalla hieman valotan miten ”resilientti” ihminen on järjestelmällisempi. Eli kuinka paineensietokyvykkäämpi ihminen  vapauttaa omat aivonsa uhkakuvasta ja jatkaa toimintaa. Hän kiinnittää huomiota myönteisiin ja positiivisiin asioihin. Tärkeintä on katsoa ratkaisua ongelman sijaan!

Enkä todellakaan ole aina ollut itse paineensietokykyinen. Kokemuksistani oppineena ja niitä ponnahduslautana käyttämällä olen saanut käännettyä vastoinkäymiset voitoksi ja etenkin tehnyt niistä menneistä tapahtumista kiinnostavia. Itselle ja muille saadakseni vastakaikua työlleni. Tehdäkseni ihmisistä paineensietokykyisempiä. Opettaakseni, että onni on muokattavissa, kunhan kärsivällisuus pysyy voimissaan.

 

Itse en usko sattumaan

Olen sitäkin saanut kuulla, ”kuinka olen sattumalta osunut hyvään saumaan.” EI. Sattumahan on ennustamatonta, hyvää ja huonoa. On kuitenkin olemassa kahta tyyppiä: Onnekkaita ja epäonnekkaita. Onnekkaat ovat heitä, jotka uskovat omaan juttuunsa, tekevät onnekkaita päätöksiä, koska ne kytkeytyvät omaan kokemuskenttään. Intuitiolla. Intuition avulla rohkeita päätöksiä. Ratkaisumalleja, joita suhun on kerääntynyt. Jatkat sun omaa tekemistä vaikka ympärillä hoetaan ”lopeta jo” koska intuitiivisesti sun omat käsitykset vie eteenpäin. Onnekkuus on sitä, että valmistautuu vastaanottamaan elämältä tulevia mahiksia.

Mä toteutin omasta tarpeesta Järjestysvinkit yhteisön Facebookiin kahteen ryhmään Lastenhuoneen- ja Lapsiperheen kodin ryhmät. Siitä sitten perustin yrityksen ja verkkosivut, kun sain ammattijärjestäjän pätevyyden.  Olen instagramissa saanut ihmiset ”karenteenikalenterin ja raivausrientojen ”pyörteisiin uskomalla omaan juttuun. Tämä kaikki on tehty rakkaudesta ihmisiin sekä kunnioituksella elämää kohtaan. Ilmaistyön vastapainona on upeat kokemukset, joista olen saanut itselleni ammennettua kokemuksia sekä nyttemmin liikevaihtoa. Olen kolmessa vuodessa oppinut luottamaan omaan tekemiseen ja varsinkin silloin, kun näen asiakaskäynneillä onnistumisia välittömästi ja koen että olen voinut kääntää ihmisen ajatusmaailmaa. Saan paljon ihanaa viestiä Instagramissa ja koen,että apua tarvitaan enemmän ja enemmän.

Resilientit henkilöt ovat elämänsä aikana kohdanneet sellaisia asioita ja ihmisiä, jotka ovat tukeneet heidän kykyään kehittää paineensietokykyään.

 

Olet joko oppimasi vankina tai koulussa. Otatko elämäsi ponnahduslaudan potentiaaliksi vai jäätkö menneisyyden vangiksi?

Ja sitten heihin epäonnekkaisiin, onnettomiin, jotka puolestaan ovat puutuneita ja pettyneitä elämäänsä jo valmiiksi. Tai kautta ajan. Aina. Mieli ummessa ja tukossa. Tarmo ja energia poissa. Mutta onneton saattaa pyrkiä onnekkuuteen pakottamalla ilman intuitiota, puskemalla, väsyttämälllä, suorittamalla,  jotta  pysyisi pinnalla. Mutta mitä enemmän yrität väkisin vielä huonommaksi tilanne menee. Älä missään nimessä yritä liikaa.

 

Painetta sietävä ihminen on järjestelmällinen

Myös sisäisen kokemus- ja tunnemaailman käsittelytaidot liittyvät keskeisesti paineensietokykyyn. Hyvin stressiä sietävä ihminen kykenee keskittymään olennaiseen. Liittyykö tämä vahvasti elämänhallintaan? Kyllä!

Jos muuten haluat olla ensimmäisenä kuulemassa ajan- ja elämänhallintaan liittyvästä ilmaisesta webinaarista hyppää listalle mukaan tästä. Saat samalla minioppaan käyttöösi kodin järjestämisestä. Lupaan ilmoitella webinaarista sinulle elokuun aikana. Tulehan siis mukaan.

Aivojen vapauttamiseen stressitilanteessa auttaa:

  • positiiviseen ja olennaiseen keskittyminen
  • joustavuus
  • sosiaaliset taidot
  • järjestelmällisyys
  • aktiivisuus

Keskeinen asia tuhansia vuosia sitten oli se, että (stressitilanteessa) ihmisen aivotoiminta kaventuu, joten keskitymme hengissä säilymiseen. Se auttoi meitä silloin, mutta tämän päivän ristiriitatilanteessa se vaikeuttaa toimintaa. Uhat eivät usein enää ole fyysisiä. Ihmistä vaanivat lähinnä sisäisen kokemusmaailman ristiriidat.

Jatketaan siis resielintin ominaisuudesta tai oikeastaan  valinnasta miten kiinnittyä siihen, mikä on tärkeää.Se, mikä tekee hommasta haastavaa, on, että pitää kuitenkin olla joustava. Ajattelua täytyy osata käyttää joustavasti, täytyy kyetä ajattelemaan myös uusilla tavoilla samaan aikaan hahmottellessaan kokonaisuuksia.

 

Tietyillä persoonallisuuspiirteillä varustetut ihmiset ovat luontaisesti kykenevämpiä olemaan resilienttejä kuin toiset. Persoonallisuuspiirre, joka tuo mukanaan aika paljon vahvuuksia resilienssin suhteen, on reagointiherkkyys. Jos on luontaisesti hyvin tyyni ja suhtautuu tyynesti asioihin, osaa ottaa tyynesti.

Reagointiherkkyyden toisessa päässä ovat hyvin herkät ihmiset, joilla sisäinen kokemusmaailma ja tunteet ovat hyvin voimakkaita. He saattavat paineenalaisessa tilanteessa olla enemmän vaikeuksissa kuin luontaisesti tyynet ihmiset.

 

 

 

 

Resilientin ihmisen ominaisuus on järjestelmällisyys: painetta sietävä ihminen tekee suunnitelman ja noudattaa sitä.

Resilientti tukee aivojen toimintaa monimutkaisessa ja haastavassa tilanteessa suunnittelemalla ja olemalla järjestelmällinen.

Ja jo nyt viimeistään ymmärrät, että haluamme ehdottomasti lieventää päänsisäistä stressiä ja kuormitusta kodin järjestämisellä ja elämänhallinnalla.

Järjestäminen tukee paineensietokykyä eli lisää hallinnantunnetta elämässä.

Ole proaktiivinen: tartu toimeen! Älä vain istu alas, laita käsiä ristiin ja rukoile, että asiat hoituisivat itsekseen. Lähde toteuttamaan ja tekemään.

Lue tästä mihin kokemus- ja tunnemaailmani perustuu tai kuinka menetys oli iso käänne elämässäni. Mutta käänsin sen vahvuudeksi. Tein mustasta aukosta itselleni työn. Tekemällä.

 

Tästä voit vaikka päästä alkuun

Muistathan: unelmat ei toimi, ellei ihminen toimi.

Sua varten teen tätä työtä.

Laura

laura@jarjestysvinkit.fi

 

Jaa tämä artikkeli

Vinkki, jolla saat lapset siivoamaan ja järjestämään jo tänään

Ihanaa, pääsin Rea Haverisen podcast – sarjaan ”LAPSELLISTA”. Paljastin seuraavanlaiset järjestysvinkit:

” Lapsellista-jaksossa ammattijärjestäjä Laura Holmström kertoo, miten lapsiperheen kodin saa pidettyä järjestyksessä, ja miten siivoamisesta saa tehtyä hauskaa. Holmström vinkkaa esimerkiksi leikistä, jolla lapset saa keräämään lelut jouhevasti pois olohuoneesta. Entä mitä mieltä Holmström on kodeista, joissa lapset eivät saa tuoda leluja oman huoneensa ulkopuolelle? Kuuntele jakso tästä

 

 

”Lapsellista-sarja ei ole sarja vanhemmilta vanhemmille, vaan asiantuntijoilta kaikille vanhemmille ja vanhemmiksi haluaville. Mitä pitää huomioida, kun lapsihaaveet tulevat ajankohtaisiksi? Miten pitää itsestään ja parisuhteestaan huolta raskauden ja vauva-arjen aikana? Entä jos kaikki ei menekään niin kuin olisi toivonut? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saamme parhaiden asiantuntijoiden vastaukset. Sarjan toimittaa uran toimittajana, juontajana ja uutispäällikkönäkin tehnyt Rea Haverinen”. Teksti Radio Play.fi

 

 

Jaa tämä artikkeli

Suosittu raivausriennot alkaa taas I Ihana sisustustapahtuma

Raivausriennot alkaa

Kohta raivataan koti kevätkuntoon. Sunnuntaina starttaa kuuluisan ja suositun  #raivausriennot -tapahtuman viikkoversio. Tätä ennen on toteutettu  mm viime vuonna elokuussa  ja alkuvuonna tammikuussa kuukausiraivausta aloittaen yhdestä tavarasta 1. päivä, kaksi tavaraa toisenpäivänä jne.Lähes samaa haastetta, mutta toisinpäin raivattiin ”Perheen joulukalenterin” avulla  aloittaen 24:stä tavarasta ja päätettiin luukkuun 24 luopumalla yhdestä.

Kuvatekstit: Anne te Velde-Luoma,  koulutus -17

Vain viikon tapahtuma, johon osallistuminen kannattaa!

Kuitenkin viikon #raivausriennot -tapahtumassa raivataan systemaattisesti 10 tavaraa joka päivä. Pääset tapahtumaan osallistumaan tästä: VIIKON #raivausriennot 

Tapahtumaa voi soveltaa eri huoneisiin tai vaikka vaan yhteen huoneeseen. Viikossa voi käydä vaikka vaatehuoneen läpi tai sitten valita eri kaappien sisältöjä. Pääasia on, että tämä haaste innostuttaa ajattelemaan kriittisesti kodin tavaroita ja niiden tarpeellisuutta. Tapahtuman tsemppi-ja yhteishenki vie soljuvasti eteenpäin ja huomaat muiden olevan täysin samassa tilanteessa. Jes! Ihanaa kun tulet mukaan!

Mitä ennen raivausrientoja tapahtuu?

Varaat itsellesi tietysti kestokasseja ja jätesäkkejä… mutta…

Ylihuomenna lauantaina ennen raivausrientoja esiinnyn kevään upeassa  ”Ihana koti” – sisustustapahtumassa kauppakeskus Karismassa, Lahdessa. Siellä kanssani sisustamisesta ja kodin järjestämisestä vinkkejä jakaa  Suomen mahtavin  sisustuksen supernainen Miia Salmi Oma Koti Valkoinen -blogista. Lue lisää tapahtumasta tästä. I

Ihanaa, jos tulet kuuntelemaan vinkkejä!

Nähdään Lahden kauppakeskus Karismassa  ja pian sen jälkeen viikon raivausrientojen parissa! 

Iloa aurinkoisiin aamuihin ja iltoihin!

Toivottelee Laura

 

Instagram elämää ja persoonallisuutta löytyy täältä klik klik @laura_holmstrom_

sekä raivauksista ennen ja jälkeen kuvia täältä Klik klik @jarjestysvinkit

 

 

Jaa tämä artikkeli

Millainen järjestäjä olet? Mitä selviää ammattijärjestäjän analyysistä

Olen ammattijärjestäjä ja tiedän, että monelle asiakkaistani on valtavan helpottavaa päästä eroon raskaista säilyttämisen velvoitteista. Epäjärjestys johtaa keskittymisvaikeuksiin ja  riittämättömyyden tunteeseen.
Tavaroiden kerääminen tuo lohtua ja luo turvallisuudentunnetta, mutta hallinnan tunne on tipotiessään. Kun tilanne on ahdistava kotona tarvitaan ratkaisua. Kysymys on lopulta kokonaisvaltaisesta elämän hallinnasta. Ja persoonallisuudestasi. Hallitsetko sinä tavaroita vai tavarat sinua?

Velvoitteita mm.

  • paremmalla ajalla valikoidut lehti- ja kirjakasat
  • tavoitevaatteet
  • perityt asiat ja huonekalut
  • lahjaksi saadut esineet

Lue tästä miksi kannattaa ottaa ammattilainen apuun: Nyt ammattijärjestäjä puhuu suoraan! Viisi vinkkiä kodin järjestämiseen sekä kuvat ennen ja jälkeen

Oletko koskaan miettinyt millainen ihmistyyppi olet järjestäjänä? Testaa mikä osuu kohdallesi:

 

  • Olet impulsiivinen, toimit hetken mielijohteesta. Impulsiivisella käytöksellä tarkoitetaan toistuvia äkillisiä, spontaaneja ja harkitsemattomia tekoja.
  • Käytös voi näkyä esimerkiksi kalliina heräteostoksina
  • Yksittäiset impulsiiviset teot kuuluvat normaaliin elämään. Jos impulsiivinen käytös on toistuvaa, johtaa hankaluuksiin tai aiheuttaa katumuksen tunteita, voi avun hakeminen olla tarpeen.
  • Uskon puute omaa osaamista kohtaan
  • Inho omaa työtänsä ja kädenjälkeään kohtaan

Olet vitkastelija

Vai oletko:

  • Väärän päätöksen pelkääjä
  • Tavallisesti  siirtää ja välttää päätöksentekoa tai toimeen ryhtymistä (järjestämistä)
  • Pelkää tulevaa.
  • Pelkää suoriutuvansa huonosti. Pelkää ettei hallitse toimintansa seurauksia.
  • Pelkää, että antaa itsestään tyhmän tai osaamattoman vaikutelman.
  • Pelkää arvostelua tai itsetuntonsa hapertumista.
  • Jahkailu pitää paikallaan, kuluttaa omaa ja muiden energiaa
  • Turhauttaa ja masentaa
  • Vaatii täten itseltään täydellisyyttä kotona ja töissä

Olet jahkailija

 

Entä:

  • Käytät liikaa aikaa yksityiskohtiin
  • Kulutat suhteettoman paljon aikaa tietyn projektin saavuttamiseksi
  • Et aloita projektia, koska tähtäät liian huipulle
  • Olet kyvytön tuntemaan täydellistä tyytyväisyyttä
  • Et ikinä kykene tekemään mitään tarpeeksi hyvin ansaitakseen tuon tunteen

Olet perfektionisti 

Vai näin:

  • Itsehillinän puute, pakko saada heti toteuttaa halujaan ja mielitekojaan
  • Saatat aloittaa projektin ja säntäillä asioista toiseen, suorittamatta mitään loppuun asti
  • Impulsiivisuus (Kts. ylempänä)
  • Rauhattomuus
  • Huono keskittymiskyky
  • Kokee jatkuvaa kiireen tunnetta; koskaan ei ehdi kunnolla kotiansa laittamaan

Olet myöhästelijä

 

_______________

 

Mitä ajatuksia tämä sinussa herätti, oletko tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen?

Omaan persoonallisuuteensa ei voi äkkiseltään vaikuttaa, mutta voi hiljalleen hakea muutosta muuttuakseen. Muutos vaatii energiaa, aikaa ja päätöksentekoa. Tiedosta ja tunnista. Sillä pääset jo pitkälle sekä elämässä että kodin järjestämisessä.

Kohti suhteellisuutta ja oman näköistä elämää toivoen

PERSOONALLISUUSTESTIIN PÄÄSET TÄSTÄ

Laura,

Järjestysvinkit

Instagram @laura_holmstrom_ 

Jaa tämä artikkeli

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin.

View more
Cookies settings
Accept
Decline
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Keitä olemme

Verkkosivustomme osoite on: https://xn--jrjestysvinkit-5hb.fi.

Mitä henkilötietoa keräämme ja miksi

Kommentit

Kun sivuston käyttäjät jättävät kommentteja sivustolle, keräämme kommenttilomakkeessa olevat tiedot, sekä käyttäjän IP-osoitteen ja selaimen versiotiedot roskaviestien tunnistamisen helpottamiseksi. Kun vierailijat jättävät kommentin tälle sivustolle keräämme tiedon, joka on näkyvissä kommentointikentissä, IP-osoitteen sekä selaimen versioon liittyvät tiedot. Sähköpostiosoitteesta luotu anonymisoitu hajautustieto (hash) voidaan lähettää Gravatar-palveluun, jotta tiedetään onko kommentoija palvelun käyttäjä. Gravatar-palvelun tietosuojaseloste löytyy osoitteesta https://automattic.com/privacy/.

Media

Mikäli lataat kuvia tälle sivustolle, sinun tulee välttää sellaisten kuvien lataamista, joissa on tallennettu paikkatieto (EXIF GPS). Sivuston vierailijat voivat ladata ja katsoa paikkatietoa kuvista, joita sivustolla on.

Yhteydenottolomakkeet

Evästeet

Jos jätät kommentin sivustolle, voit valita nimen, sähköpostiosoitteen ja url-osoitteen tallennuksen evästeeseen. Tämä toiminto lisää käyttömukavuutta, koska lomaketta ei tarvitse täyttää jokaisella kerralla uudelleen kommenttia lisätessä. Evästetieto poistetaan selaimesta vuoden kuluttua. Mikäli sinulla on tili ja kirjaudut sivustolle asetamme väliaikaisen evästeen, joka päättelee tukeeko selaimesi evästeitä vai ei. Tämä eväste ei sisällä henkilötietoa ja se poistetaan kun selainikkuna suljetaan. Kun kirjaudut sisään asetamme useita evästeitä, jotka tallentavat kirjautumis- sekä näyttöasetuksesi. Kirjautumisevästeet poistetaan kahden vuorokauden kuluessa, näyttöasetuksiin liittyvät evästeet poistuvat vuoden päästä. Mikäli valitset “Muista minut” kirjautumisen yhteydessä, kirjautumistietojasi säilytetään kahden viikon ajan. Mikäli kirjaudut ulos, kirjautumiseen liittyvät evästeet poistetaan samassa yhteydessä. Mikäli julkaiset artikkelin tai muokkaat olemassa olevaa tallennamme selaimeen evästeen, joka sisältää muokattavan artikkelin ID:n. Eväste vanhenee yhdessä vuorokaudessa.

Muilta sivustoilta upotettu sisältö

Tämän sivuston artikkelit voivat sisältää upotettua sisältöä (esimerkiksi videoita, kuvia, artikkeleita jne.). Toisilta sivustoilta tuodun upotetun sisällön avaaminen on verrattavissa siihen, että vierailija itse kävisi kolmannen osapuolen sivustolla. Nämä sivustot voivat kerätä tietoa sinusta, käyttää evästeitä, upottaa kolmannen osapuolen seurantaevästeitä ja monitoroida vuorovaikutustasi upotetun sisällön kanssa, mukaan lukien vuorovaikutuksen seuranta jos ja kun olet kirjautunut käyttäjänä sivustolle.

Analytiikka

Kenelle jaamme tietosi

Kuinka kauan säilytämme tietoa

Mikäli jätät kommentin, kommenttia ja sen metatietoa säilytetään toistaiseksi. Tämä tehdään siksi, että voimme tunnistaa ja hyväksyä seuraavat kommentit automaattisesti sen sijaan, että säilyttäisimme ne moderointijonossa. Tallennamme rekisteröityneiden käyttäjien (jos sellaisia on) käyttäjäprofiilien tiedot. Kaikilla käyttäjillä on mahdollisuus nähdä, muokata ja poistaa omia henkilötietojaan milloin vain. Ainoastaan käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Verkkosivuston ylläpitäjät voivat nähdä ja muokata käyttäjäprofiilien tietoja.

Mitä oikeuksia sinulla on omaan tietoosi

Mikäli sinulla on käyttäjätili tälle sivustolle tai olet jättänyt kommentteja, voit pyytää koostetiedostoa omista henkilötiedoistasi, sisältäen kaiken henkilötiedon, jonka olet meille antanut. Voit myös pyytää henkilötietojesi poistoa. Oikeus omien tietojen poistoon ei koske sellaista henkilötietoa, joka meidän on säilytettävä ylläpidollisista, juridisista tai tietoturvaan liittyvistä syistä.

Minne lähetämme tietosi

Vierailijoiden kommentteja saatetaan tarkistaa automatisoidun roskapostiestopalvelun kautta.

Omat yhteystietosi

Lisätiedot

Kuinka suojelemme henkilötietojasi

Miten toimimme tietomurron tapahtuessa

Kolmannet osapuolet, joilta saamme henkilötietoa

Henkilötietoon liittyvä automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Toimialaan liittyvä lainsäädäntö

Save settings
Cookies settings