tunteet Archives • Järjestysvinkit

Poltin päiväkirjat

Minä annoin viimeisen tuomion “tärkeälle” laatikolle, joka oli seurannut muutosta toiseen. Se sisälsi muunmuassa päiväkirjani. En halunnut kenenkään lukevan niitä, en halunnut edes itse palata niihin, vaikka vähän oli pakko… Siksi, että ne sisälsivät inhottavaa negatiivista pulauttelua teini-iän syövereistä, painokelpaamatonta tekstiä ja kuvitusta elämän vittumaisuudesta ja pienistä onnenhetkistä epävarmuuden ajovaloissa. Se oli kuumottavan kammottavaa! Haluatko kuulla lisää, suruadressit lähti myös. Palankohan itse kohta helvetissä?

Kerroinko jo kaninkarvasta? Siitä jonka säilöin vuonna 1995 pieneen pahviseen rasiaan. Niin tietysti mulla pitää sitä olla, enhän mä muuten voisi muistella mun lemminkkiäni.  R.I.P Pupu 1993-2002.

 

Miten sinä hyödynnät varaston?

Asiakkaillani, ainakin heillä, joiden varastosta järjestän tulee vastaan vanhoja kirjeitä entisiltä kumppaneilta, muistokirjoja sun muuta mikä ehkä vähän nolottaa. En missään nimessä kehoita ketään polttamaan omia muistojaan. Päiväkirjat oli vaan se mun painajainen, joka tuli ensimmäisenä mieleen ja se kauhistutti.

Mulla on varastoja kaksikin kappaletta. Iloitsen siitä, että ne ovat hyötykäytössä vuodenaikojen mukaan. Sinne vaan kaikki lämpimät kuteet sun muuta, helteen keskellä. Ongelma astuu esiin siinä vaiheessa, kun varasto on täynnä roskaa… tai turhakkeita tai käyttökelvottomia esineitä Jopa pahimmillaanse on  iloinen kaatopaikka!

 

Asiakas halusi varaston järjestykseen

Autoin viime maanantaina varaston järjestämisessä. Aikaa saimme kulumaan viisi (5) tuntia. Voitteko kuvitella, kuinka helteessä hommaan saadaan jännittävä tvisti? Niin, mutta tavoitteeseen päästiin. Kiinnostuitko?

 

 

Lisää ennen ja jälkeen kuvia @jarjestysvinkit

Kauheaa, päiväkirjat on osa elämää!

Jos et halua polttaa päiväkirjojasi niin, mitä muuta voisit siellä varastossa järjestää? No älä ainakaan haudo sun iänikuisia oppimateriaaleja vuosikymmenten takaa. Jos et ole tähän päivään mennessä niitä tarvinnut, et tule palaamaan niihin vastaisuudessakaan. Vie hyväkuntoiset oppikirjat kirjastoon (huom uudet painokset otetaan ilomielin vastaan, ei niitä vanhoja). Irrota menneestä ja ala miettiä tämän hetken helpottumista. Muutosta toiseen seilaavat laatikot ovat viho viimeisiä.

Voisit järjestää vaikka joululaatikot teemoittain, kausivaatteille ja harrastuksille omat paikkansa. Vuodenaikaktegoriat kunniaan! Et välttämättä tarvitse mökillä sitä kaikkea, mitä ajattelet… Se on vain päätöksenteon siirtämistä. Ei ne risaiset vaatteet siellä mökillä paremmalta tunnu, sitä paitsi miksi aina pitää selitellä käyttötarkoitusta viimeiseen asti? Perimä ohjaa ajattelemaan “jos mä tarviin.” Ja miksi sinne mokille pitää viedä kaikki romut tai pikkuisen rikkinäiset?

Mitä paremmin osaat tehdä valintoja nykyisyyttä palvelemaan, sitä paremmaksi varastosi käytettävyys tulee. Okei okei, mä myönnän! Mullakin on muutama vhs-kasetti omia nauhoituksia, mutta dvd:t ja cd:t kannattaa antaa eteenpäin suosiolla, ei ne siellä laatikossa soi itsekseen.

Hyödynnä tilasi viisaasti, tunnet kyllä itsesi, mikä tuottaa fiilistä ja mikä ei. Vähitellen opit tuntemaan kaikki tavarasi. Häpeämättä. Kiitos myös pupulle, joka olit tärkeä. Karvoihisi en enää katso, kuviasi kylläkin.

Nuoruus oli seikkailu, thanks God it is over! Tuli muuten hyvä hiillos päiväkirjojen tuhkasta makkaralle 🙂

Miltä sun varastossa näyttää?

-Laura

Hei tuliko sulle jo miniopas? Tästä pääset sen pariin  

Jaa tämä artikkeli

Nyt ammattijärjestäjä puhuu suoraan! Viisi vinkkiä kodin järjestämiseen sekä kuvat ennen ja jälkeen

Hävettää, kun on niin paljon tekemistä. Itkettää kun ei saa mitään aikaiseksi…

Muistatko vielä 10 vuotta sitten puheet “elitistisestä” kotisiivouksesta ja siivoojan palkkaamisesta? Mites nyt? Tiedän useita, jotka palkaavat siivoojan. Siitä syystä, että kotityöt vähenisivät ja aikaa riittäisi tärkeille tekemisille. Eikä kukaan enää kyseenalaista jaksamista tai osaamista siivouksen suhteen.

Mutta elämme aikaa, jolloin pitää puolustella ammattijärjestäjän palkkaamista. Kuitenkin samat perustelut riittää ammattijärjestäjän palkkaamiselle, kun kodin kellari on täyttynyt  tavaroista, vaatekaapista ei löydy mitään tai olohuone on alkanut täyttyä varastonomaiseksi puhumattakaan saunasta. Jokaikinen päivä kuluu aikaa tavaroiden etsimiseen. Mutta mikä on reaktio, kun kuulet ystävän palkanneen ammattijärjestäjän? 

Niin. Meillä on monenlaisia tarpeita, paljon tavaraa ja liian vähän aikaa tehdä kaikkea itse!

Ammattijärjestäjän palkkaaminen on tabu. Tavaroihin ja sotkuun liittyy häpeä. Voi olla kiduttavaa kertoa läheisilleen tarvitsevansa apua. Ja kun siitä kertoo, läheiset saattavat antaa kärkevää palautetta: “kyllä sä nyt yksin osaat ja voit heittää sun tavaras kiertoon ja roskikseen. Otat ystäväsi mukaan, eihän siinä nyt kauaa mene, anna mennä vaan.”

Asia ei ole niin yksinkertainen

On olemassa sellainen asia kuin luopuminen, joka aiheuttaa monenlaisia esteitä tavaroiden karsimisille. On olemassa muistoja. Kaikkeen tähän selvittelyyn ei voi pyytää edes rakkaimman ystävän neuvoa. Ystävyys voi joutua koetukselle, mikäli hyppää liikaa aralle osa alueelle. Sitä paitsi ystävien kanssa on syytä tehdä mieluisia ja rentouttavia asioita.

Miksi on olemassa ammattijärjestäjiä?

Samaa voisi kysyä, miksi on kampaaja, hammaslääkäri tai korjaaja? Voit toki pyytää ystävän toteuttamaan unelmiesi hiukset, vaikkei hän ole alan ammattilainen. Hän varmasti saa tukan poikki,  mutta lopputulos ei ole kaivattu ja toivottu. Entä miksi ystäväsi ei voisi tutkia hampaitasi tai korjata tuosta vaan vuotavia putkia?(tottakai voi tietysti, jos hän on alalla… )

Asiahan on näin siis näin, että kun meillä on ongelma, luotamme toki ystäviin. MUTTA. Viimekädessä ammattilaisiin. Ammattijärjestäjät ovat saaneet koulutuksen, heillä on varmaa osaamista sekä tukevat vaikeissa päätöksissa antaen näkökulmia tavararoista luopumiseen.

Rohkaisen vihdoin ja viimein sinua kertomaan minulle, mikäli et löydä vaatekaapistasi mitään, olohuone alkaa täyttyä tai kulutat aikaa asioiden etsimiseen. Kotisi on tärkein paikka, jossa voit rentoutua. Ja takaan, että multa löytyy empatiaa. Ystävät saattavat olla liian suoria. Mietipä itse, miten helppoa olisi arvostella toisten tavaroita….

Järjestäminen on ihanaa ja palkitsevaa yhdessä asiakkaan kanssa!

Tässä ennen ja jälkeen kuvia kohteesta, jossa oli kysymyksessä koko kodin järjestäminen. Tässä vain etsimme nojatuolin olohuoneen tavarapaljouden keskeltä.

Kuvat julkaistu asiakkaan luvalla. Tässä kodissa projekti etenee koko ajan. Kysymyksessä on koko kodin järjestäminen, uusien rutiinien ylläpitoa ja tavoitteena nauttia elämästä, joka päivä!

 

Olen kouluttautunut ammattijärjestäjäksi, koska tavarapaljouden haittavaikutukset on jo oikeasti näkyvillä.

 

Kun nyt mietit, miten ihmeessä saisi kotinsa siihen kuntoon, että olisi aikaa ja tilaa hengittää niin laita viestiä mulle tänne. Takaan, että kun luovut entisistä tavoistasi,  saat tilalle uutta…

Tee itsellesi hyväolo ja lopeta alituinen riittämättömyydessä ja syyllisyydessä pyöriminen. Siksi mä olen tässä kertomassa, että sun elämä olisi helpompaa.  Lueppa mun omakohtaiset tavarakokemukset täältä. Siis miksi aina pitää venyttää viimeiseen asti, kunnes selkä katkeaa…

 

Niin ja täältä löydät viisi vinkkiä kodin järjestämiseen. Alkaen..

 

Ilolla ja ymmärryksellä

Laura

 

ps. Instagrammissa uusi tili ennen ja jälkeen kuville @jarjestysvinkit 

Jaa tämä artikkeli

Ketä oikeasti kiinnostaa, mitä omistat ?

Uskottelemmeko itsellemme liikaa hyviä asioita tapahtuvaksi tulevaisuudessa? Toivotetaan kaikkea hyvää, luvataan olla itsellemme armollisempia ja kuitenkaan mikään ei toteudu, koska pinnan alla vaanii pelko, riittämättömyys. Suuria suunnitelmia vuodelle, tulevaisuusdelle, sitten kun on aikaa. “Sitten kun mä, jos mä, kun mä… ”

Haluan jakaa teille muutamia “uskomuksiani” menneisyydestä ja väittää niiden olevan vain teennäistä p*skaa. Ainakin ne asiat mitä jokus olen halunnut sokeasti. Oikeesti. Sä tiedät, jos olet menettänyt rakkaan ihmisen, sä tunnet miten syvälle se voi viedä ja imaista mukana. Sä ymmärrät kuitenkin, että sitä ihmistä ei saa takaisin. Sitä muuttuu isojen tapahtumien jälkeen. Mitään ei nää enää samalla tavalla. Alat sittenkin kerrata, ainakin hetken, mitä hyvää elämässäsi on parhaillaan -toivottavasti. Sitten sitä hakee omaa paikkaansa, suututtaa lähimmäiset kun on niin hajalla, kun ei vaan kortit pysyny kasassa.

Ketä kiinnostaa?

Koska haluan, että tarinani ymmärretään jaan sitä niin kauan, että ehkä itsekin tulen ymmärtämään miksi kaikki on voinut mennä niin kuin meni… Kyllä sen tietää, että eteemme tulee väistämättä aina jotain yllättävää. Isoja muutoksia. Näin puhuu myös HS:n tulevaisuuskirjeenvaihtaja Heikki Aittokoski uusimmassa blogissaan. Hän kertoo, että varautuminen yllätyksiin kannattaa, sillä mikään elämässä ei mene suunnitelmien mukaan (hän vertaa esim.  Länsimetroon, hyvä vertaus sanoisin).

En kuitenkaan alleviivaa, että elämää pitäisi elää puolivaloilla peläten tulevaa – ei missään nimessä. Vaan ajatus siitä, että tiedostamme sen, että mitä tahansa voi tapahtua ja pikemminkin elää täysillä ja kohdata tulevat suuret mullistavat tapahtumat.  Sillä elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Korkeintaan lähes.

Kun on kokemusta, pystyy päättelemään  miltä jokin tuntuu, pystyy eläytymään. Helppo se on nyt jälkeenpäin oppia ja manata tässä. Mun elämäni hankalin kohta oli nöyrtyä, kun  “The suunnitelma” mureni. Kun tavoittelee elämässään vääränlaisia asioita ja pohja putoaa yllättäen pois huomaakin seisovansa kuilunpohjalla ahtaassa, koska on keikkunut pilvireunustetulla ajatuksella. Sitä niin kuin kuvittelee, ennustaa ja toteaa ettei tästä tulekaan mitään. Uskoin, että mulle kuuluu samat asiat kuin muillakin ja samassa järjestyksessä. Mutta miksi minä olen ollut niin sokea ja vääränlailla päämäärätietoinen… Ei mun suunnitelmat toteutunut. Ei tullut paritaloa, kissoja, koiria ja pihavajaa. Ei tullut puutarhaa. Tuli pahamieli – aluksi. Mut sekin oli vain tunne.

Mutta ketä muuta muka  tää oikeasti kiinnostaa? Niinpä.

Ketä varten me ostamme, täytämme kotimme, rakennamme uusia taloja, ihailemme jotain? Ketä varten oikeasti? Ja miksi edes verrata itseään muihin? Miksi mun ajatukset on ollu vinoutuneita? Ja mitä mä nyt tässä jauhan siitä? Siksi, että et tekisi samoja suunnitelmia kultareunustetulla saippuakuplalla.

Ymmärrä oma tarinasi, mutta älä ripustaudu

Arvostan suuresti kaikkea kaunista ja kovalla työllä saatua tulosta. Niinhän minäkin olisin halunnut. Täydellisen elämän. Se mitä pidin ennen täydellisenä oli vain feikkiä. Olen oikeesti ollut ravistelun tarpeessa. Huomaan, että olet oppimassa läksyni. Osaan reflektoida mennyttä, ymmärrän miksi suuret suunnitelmani oli tehty hukattaviksi. Ei täysin, sillä olen saanut siitä aineksia jatkaa tätä elämää paremmin omia arvoja kunnioittaen. Eikä ihminen tietysti voi kaikenlaista oppia miellyttävin seurauksin. Tulee säröjä ja kuiluja, jotka pakottaa ajattelemaan. Löytääkseen itsensä.

Ja vaikka ei kliseistä elämää tullut taloineen, mulle tuli jotain paljon arvokkaampaa ja se on se minkä voit vain itse löytää ajattelemalla ja ehkä jopa hieman poksauttamalla sitä kuplaa ympärillä. Koska en voinut saada lisää tilaa ympärilleni, aloin tehdä luopumista ja tarkkailin reaktioitani. Eihän mikään suurten menetysten jälkeen voi enää tuntua niin isolta.

Tallenna muistoja, älä tavaraa

Pysäyttävintä tässä on se, ettemme elä ikuisesti. Jos meillä on mielen päällä turhia asioita, emme pysty kukoistamaan. Jos vaadimme tilaa ympärillemme, raivaamme sitä. Tai sitten hankimme sitä tilaa paneutumatta sen suuremmin perimmäiseen tunteeseen, että miksi.

Kukoistaminen ei tarkoita, että on jotain mitä muille näyttää (hyvinvointivaltion suuri ongelma) vaan se, miltä itsestään tuntuu. Se on se juttu. Sä kukoistat, luot ympärillesi turvallisen ja upean ilmapiirin ilman sen kummenpaa. Sinä riität.

Mikä minä olen niitä henkilökohtaisia “kukoistuksia” määrittelemään, mutta sen mä vaan sanon minkä huomaan joka kerta asiakkaan luona ammattijärjestäjänä kotikäyntejä tehdessäni, että ihminen muuttuu silmissäni energiseksi, silmät kirkastuvat ja se juttu löytyy. Se elämässä kiinni olemisen riemu. Sellainen on paras hetki, mitä voi tehdä tässä ja nyt. Sellainen, ettei mikään eloton sido sinua mihinkään. Ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

 

Parhaimmissa elämän valinnoissasi mukana,

Laura

 

Ps. Muista myös miniopas kodinjärjestämiseen tästä ja vältät yleisimmät mokat järjestämisessä!

Jaa tämä artikkeli

Eron jälkeen elämä muuttuu


 

Ajattelepa kuinka paljon päivässä joudumme tekemään päätöksiä. Ihan yksinkertaisia juttuja mitä harvoin tulee miettineeksi. Esimerksiksi minkä takin valitsen ulos tai mitkä kengät.  Katson lämpötilaa. Sataako? Onko pakkasta? Mitä leikkelettä ostamme kaupasta? Mikä on tarjouksessa? Koska ehdimme mitäkin?

Seuraamukset voi olla myös raskaita päätöksenteossa… mikäli on kysymys tavaroista, tyssää moni asia siihen, kun joudumme ensin itse tarkastelemaan asioita ja keskittymään ja sen lisäksi itse kantamaan sen kaman kierrätykseen tai roskiin. Tekosyy voi olla myös, ettei ole aikaa. Tai kierrättämisen haasteet.Valinnat vaikeutuu, koska meillä on kaikkea mielinmäärin. Vaikeaa aloittaa mistään, kun ei tarkkaan tiedä mitä kaikkea edes omistaa…

 

Millainen voi olla elämänlaatua parantava kohtaaminen?

Olin juuri tässä syksyllä sopinut seuraavista luennoista keväälle 2018 kulttuurikeskus Kanneltalon johtajan kanssa, kun sähköpostiin oli tullut viesti (nimet muutettu).

Hei Laura.

Olen miettinyt miten lähestyn sinua. Olen kuullut jo aikaa sitten “Terhiltä” jonka luona kävit, että autat tehokkaasti kodin järjestämisessä. Tunnen Terhin tosi hyvin ja oleemme ajoittain puhuneet, että pitäis sitä ja tätä saada aikaiseksi. Olemme käyneet vuosia samassa jumpassa, mutta nyt en enää ehdi sitäkään..

Minullakin taitaa  olla ongelma, jota olen turhaan yrittänyt ratkoa jopa vuosia. Tai oikeastaan vähätellä. Nyt en enää  keksi mitään keinoa,  jolla pääsisin eteenpäin. Minulla on lapsia ja kotieläimenä kissa. Asumme kerrostalossa. Muutimme pienempään eron takia.

Olen turhautunut. En  löydä esimerkiksi puhelintani tai tietokoneen laturia omassa kodissani. Mulla kuluu aikaa ihan älyttömästi kaikkeen etsimiseen. Vaatteekin ovat ties missä, puhumattakaan lasten tavaroista.  Tai oikeastaan kaikki on hukassa ja kiire ei lopu koskaan.  Kuinka raskasta on pyörittää yksin tätä kaikkea. En halua enää pyytää ketään luokseni, kun ahdistus hiipii selkään siivouksen edessä. Toisaalta välillä on ihan pakko pyytää joku kylään, jotta saan hetkeksi mielenrauhaa. Ei aikaakaan,  kun ollaan takaisin kaaoksessa. Osaatko neuvoa minua tässä asiassa? Miten mä voisin edes hetken keskittyä mun omiin lempiasioihin? En ole ehtinyt lukea kirjojakaan saati nauttia mistään ilman niskassa painavaa syyllisyyttä… Olisiko sinulla nyt ne pelastavat kädet?

Terhi sanoi, että voit auttaa kolmekin tuntia. Tai enemmänkin. 

terveisin Hanna”

Uskallus pyytää apua ja tarkastella asioita uudesta näkökulmasta

Mua lähestytään usein pitkän harkinnan jälkeen.  Isojen elämänmuutosten jälkimainingeissa, joita voivat olla eron jälkeen, läheisen kuolema. Lasten poismuutto. Kaikkia näitä yhdistää tavarat. Ja kaikkia meitä, sinua ja minua yhdistää tavarat.

Se, että ihminen ymmärtää kotona olevan sotkuista on ihan päivän selvää. Mutta se, että ymmärretään ne paljouden ja runsauden tuomat haittavaikutukset elämän käännekohdissa. Olemmeko valmiit pysähtymään ja tarkastelemaan asiaa ulkopuolisin silmin?

Tottakai toisen tavarat ovat meidän muiden silmissä arvottomia, mutta arvioidessamme  omia tavaroita harhakuvitelmat ja uponneet kustannukset hiipivät salakavalasti mieleen.  Tiedostamatta. Ja silloin on jo vaikea alkaa tehdä päätöksiä tai saati luopua helposti mistään.

Säästämme kalliita hankintoja, vaikka niille ei löydy käyttöä.  Tässä muutamia esimerkkejä: “Olenhan minä käyttänyt rahaa näin paljon tuohonkin laitteeseen, se nyt vaan ikävä kyllä on käyttämättömänä. Koska se on uusi, ei sitä voi antaa pois. Voinhan mä sitä joksus tarvita…”

“Mulla on kenkiä vaikka kuinka paljon, mutta lääkäri kielsi käyttämästä niitä jalkavaivojen vuoksi. Mutta mulla on niin pieni jalka, etten helposti löydä itselleni sopivia jos mä sitten joku päivä voisinkin käyttää niitä. Olen maksanut kengistä kalliin hinnan. En mä voi niitä lahjoittaa pois. Taidan myydä kirpputorilla ja haluan niistä ainakin puolet takaisin”

Mitä sitten kävi?

Tulimme Hannan kanssa samaan lopputulokseen. Tavattiin ja  pääsimme aloittamaan Hannan kotona tutustumiskäynnillä. Hanna kertoi minulle samantapaisista ongelmista, mitä monella muullakin.  “Kaikki järjestyy” sanoin ja Hannaa nauratti: “Osa painolastista putosi just harteilta”.

Lue mitä tutustumiskäynnillä tehdään tästä.

Kävimme puolentoistatunnin aikana kaikki tärkeimmät asiat läpi ja sovimme aloitusajankohdan projektille. Syysloma oli tulossa lapsilla ja Hanna kertoi lasten lähtevän mummolaan puoleksi viikkoa. Ajoitus oli erinomainen. Alkajaisiksi aloitimme 4 tunnin järjestämisellä.

Miten Hannalle kävi? Autoinko häntä?  Kerron sinulle lisää Hannasta seuraavassa  postauksessa. (pääset Hannan jatkokertomukseen tästä)

Auttaakseni sinua alkuun, pyydän että aloitat miettimällä mitä omistat ja ketä varten?

Oletko koskaan tutkinut kotiasi ulkopuolisin silmin?

Ai niin, jos haluat pysyä mukana, hyppää tästä messiin. Saat koosteen pari kertaa kuussa suoraan itsellesi. Tästä.  Bonuksena saat Minioppaan, joka tukee aiemmin esittämiäni kysymyksiä. 

 

 

Kuullaan pian.

-Laura,  Järjestysvinkit

ps.

Tuskastuitko joulupalloja etsiessä? Myönnän, onhan niitä tullut kerättyä itsekin vaikka kuinka paljon… Huh!

 

Jaa tämä artikkeli

Suomalainen tarvitsee positiivista ammattijärjestäjää ihan järjettömästi.

Tutkija sosiologi Jenni Berlin analysoi tulokset, mitä liki 13 400 vastasi HS:n lukijoille esitettyyn kyselyyn: ”Millaista heillä on kotona?” Vastausten perusteella Berlin kertoo suomalaisten arvostavan järjestystä, mutta vihaavan sotkua. (HS 30.7.2017)

“…ahdistuksen tunteesta, peloista joita on vaikeaa kohdata omassa sotkuisessa kodissa.”

Noin 80% kyselyyn vastanneista asia “sotku ja epäjärjestys” tuli ensimmäisenä esiin. Koska suurin osa ihmisistä koki negatiivisia tunteita tästä syystä tutkija Berliniä ihmetytti vastanneiden voimakkaat tunnereaktiot kodin epäjärjestyksen aiheuttajina. Niin kuin eräs suomalainen oli kirjoittanut ahdistuksen tunteesta, peloista joita on vaikeaa kohdata omassa sotkuisessa kodissa. Berlin kuvasi niitä tunteita jopa ylitsevuotaviksi. Hän toteaa, että jopa kirjan voisi kirjoittaa, joka kertoo ihmisten suhteesta likaan, sotkuun ja epäjärjestykseen. Berlin teki myös päätelmän siitä, miten järjetön tarve on kotisiivouspalveluille.
Tottahan se on, että suomalaiset jopa syyttävät, syyllistyvät, haukkuvat ja soimaavat itseään sekä toisiaan tekemättömistä töistä ja nimenomaan kotona. Laiskuushan on ”perisynti”. Negatiiviset tunteet ja tyytymättömyys syö voimaa eikä kotimme ilmapiiri kerro tällöin sitä parasta.
Olen samaa mieltä siitä, että sotku aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita. Mutta se on tavallista. Huolestuttavaa on, jos ei ymmärrä että tavaroita on yksinkertaisesti liikaa, koska tavaroiden järjestäminen ja siirtely paikasta toiseen ei kuitenkaan pelkästään auta, eikä edes pelkkä siivoojan palkkaaminen.

Tottahan se on, että suomalaiset jopa syyttävät, syyllistyvät, haukkuvat ja soimaavat itseään sekä toisiaan tekemättömistä töistä ja nimenomaan kotona. Laiskuushan on ”perisynti”. Negatiiviset tunteet ja tyytymättömyys syö voimaa eikä kotimme ilmapiiri kerro tällöin sitä parasta.

Olen samaa mieltä siitä, että sotku aiheuttaa meissä ristiriitaisia tunteita. Mutta se on tavallista. Huolestuttavaa on, jos ei ymmärrä että tavaroita on yksinkertaisesti liikaa, koska tavaroiden järjestäminen ja siirtely paikasta toiseen ei kuitenkaan pelkästään auta, eikä edes pelkkä siivoojan palkkaaminen.

Kirjojakin on jo kirjoitettu epäjärjestyksestä, kodista ja järjestämisestä; muutamia kollegojen teoksia mainitakseni: Anne te Velde Luoma, Kaaoksen kesyttäjä (2010), Elina Alasentie, Joka kodin raivausopas(2015) sekä Ilana Aalto, Paikka kaikelle (2017).

Ne tunnereaktiot, kuten mainittu ”siivousviha” johtuu kuitenkin liika tavaran aiheuttamasta sekamelskasta. Tavaraa on kertynyt kotitalouksiin kulutusyhteiskunnan myötä sekä ylisukupolvien ” joskus tarvitaan” perinteet kiteytetyillä esineillä ja tuskaa tuottavilla tavaranmuotoon menneellä muistoilla. Kaikille on kaikkea tarjolla ja halvalla. Olemme tavaroiden ympäröimänä, myös puhelimet ja muu somettamisen mahdollistavat laitteet kuuluvat tähän kategoriaan. Elämme yltäkylläisyydessä, jonka halliteminen ei ole kellekään enää helppoa. Ei ainkaan yksin.

Ennen kaikkea niin kuin kyselyn lopputuleman mukaan elämässä tärkeintä on elää tässä hetkessä, osoittaa tyytyväisyyttä, että on koti. Eläminen menneessä ja tavaroiden muistuttaessa milloin mistäkin, unohdamme itsemme. Elämänsä järjestäminen aloittaen kotinurkista avaisi silmät jopa sitä ikkunamaisemaa kauemmas.

Eikö silloin kyselyyn vastanneiden perusteella Suomessa olisi ihan järjetön tarve ammattijärjestäjäpalveluille? Silloin saisi suomalainen tietää, millaista olisi kotona, jossa vallitsisi arvostettava suhteellisuutta ja helppoutta noudattava järjestys.

—-Tässä siis tulkintaani Hesarin jutusta ja etenkin päätelmiää lukijoiden koostetuista kommenteista. HS:n juttuun pääset tästä

Mitä tämä sinussa herättää? Millaista teillä on kotona?

Kerro ajatuksesi, terveisin Laura

Jaa tämä artikkeli