vaatekaapi Archives • Järjestysvinkit

Viisi vinkkiä vaatekaapin järjestämiseen sekä kuvat ammattijärjestäjän kaapista

Vihdoin sain kasattua sulle ja näytille tämän hetken vaatekaappini sisällön. En sentää housuistani ole luopunut, vaikka kansikuva niin väittää.

Tein tämän postauksen sulle, vaikka sulla olisi vaatekaappi kunnossa. Ihan vaan, että voidaan vaikka Instagramissa käydä keskustelua.

 

Usko tai älä. Vaateasiat turhauttaa liian monia. Usein vaatekaapin sisältö kuvastaa aivan jotain muuta, kuin sen pitäisi. Siellä roikotetaan mukana entistä elämää, takerrutaan tavoitevaatteisiin ja yritetään keksiä tekosyitä kenelle sukulaiselle ne vanhat vaatteet voisi antaa. Ja sitten ne jäävät sijoilleen.

Vaatteet ilmentävät elettyjä muistoja, matkoja ja tapahtumia. Törmäät toistuvasti samaan, liian pieneen vaatekappaleeseen, muttei sitä voi heittää pois. “Siinähän minä menin kihloihin ex-puolison kanssa. Se juhla oli niin ihana. Ja kuinka kaunis olikaan tämä vaate päälläni 25 vuotta sitten”.

Mä en omista juurikaan vaatteita. Totuushan on, ettei kerralla mahdu määräänsä enempää. Ja mulla ainakin on ne lempparit joista tykkään. Alkuun mun vaatekaapin sisältöä ja sitten vinkit sen ylläpitoon.

Huom! Osa vaatteista pesukoneessa tai kuivumassa. Tässä määrät ja näky autenttisena tällä hetkellä

 

Mitä vaatekaapissani on?

Omistan:

  • 4 x neule
  • 3 x huppari
  • 4 x tunikamekko
  • 3 x hame
  • 5 x raitapaita
  • 1 musta pitsihame, joita olen käyttänut hautajaisissa 7 kertaa 6-vuoden aikana. Luottovaate, venyy myös vatsankohdalta!
  • 3 x jakkutakki keltainen ihana jakku sai lähteä. Jostain syystä se oli alkanut käsivarsista kinnaamaan 🙂 Varmaan olin niin ahkerasti nostellut laatikoita tässä vuoden aikana.
  • 3 x verkkarit
  • 2 x farkut – perus ja mustat
  • 1 x chinot
  • 1 x mustat löysät kesähousut
  • kesähaalari
  • 10 x T-paita (valkoiset ja vaaleat on talvella pois tieltä kaapin yläosassa läpinäkyvässä laatikossa) Arki/kotipaidat viikattuna ja osa henkarilla, koska henkaroin ne suoraan koneesta. Vältä viikkaamista hyvin paljon. Siksi tuossa henkarikuvassa henkareita on kolmenlaista. Minua se ei haittaa. Pääasia on, että vaatteet on käytössä eikä mikään niistä majaile vain muuten vaan kaapissa.
  • 5 x toppeja (sisältää 1 kpl banaanitoppi)
  • Tässä muuten vaatekaappiemme muodonmuutos ja lisää kuvia: Eteinen ennen ja jälkeen
  •  4 x rintaliivit, kalsareita en kähde luettelemaan. Niitä on mustia, nideja ja valkoisia 🙂
  • Sukkia n. 10 + 10 pidempi vartista ja kesäsukkaa
  • 2 x leggings ja 2x sukkahousut
  • 3 x yöpuku
  • Urheiluvaatteet: 2x trikoot, urheiluliivit, ja pari paitaa
  • Ulkotakkeja: 1x talvitakki, 2x kevät/syystakki, keltainen sekä musta  ja kevyttoppis sekä farkkurotsi. Haudon yhtä nahkatakkia kellarissa. Taidan päästää siitä irti. En ole käyttänyt kahteen vuoteen.
  • Kengät: 2x lenkkarit, 2x vapaa-ajan kengät, maiharit ja vain yhdet talvikengät tällä hetkellä

Tein saman listauksen poikien vaatekaapin sisällöstä: LASTENVAATTEET I Lapseni tulee toimeen 13 vaatekappaleella.

 

Vaatekaappi pysyy siistimpänä, kun tiedät mitä omistat ja tunnistat tyylisi.  Kun kaipaat uutta, opettele lainaamaan työ- sekä juhlavaatteet vaatelainaamosta. Tuuleta villapaitoja ja pakasta farkkuja säästää vaatteiden kuntoa.

 

Keräsin tähän muutamia kysymyksiä, jotka helpottavat vaatekaapin järjestämistä:

  1. TYYLI & MITÄ KÄYTÄT
  • Mikä on tyylisi ja elämäntilanteesi tällähetkellä?
  • Kertooko vaatekaappi tai paljastaako se käyttäjänsä?
  • Kysy itseltäsi, millaisista vaatteista pidät?
  • Vain sinä päätät, mistä tykkäät mistä et. Sinä tiedät.

 

2.    MIKÄ SESONKI?

  • Ota huomioon sesonki, tämä hetki ja materiaalit
  • Sijoita ylös ”väärä” sesonki ja pois mitä ei tarvita
  • hyödynnä säilytyksestä läpinäkyviä, kannellisia laatikoita. 
  • Läpinäkyvät vakuumipussit säästävät tilaa

3.   TOIMINTATAPA

  • Missä puet ja missä riisut
  • missä on vaatekaappi tapoihisi nähden?
  • missä läjät sijaitsee?
  • Pidätkö henkaroinnista? Kapeat henkarit vie vähän tilaa
  • Viikkaamisesta? Kenkälaatikot toimii esim pystyviikkaukseen 
  • Siisteyteen vaikuttaa se ettei kaapissa ole unohdettuja vaan kaikki on käytössäsi

 

  •   vältä hutiostoja ja kertakäyttövaatteita
  •   hyödynnä kierrätyskeskusta tai kirpputoria persoonalliseen pukeutumiseen
  •   suosi uusien kanssa ajattomuutta ja klassikoita
  •   Suosi kestävää ja kiinnitä huomiota materiaaleihin. 
  •   Käytä vaatteita mahdollisimman  pitkään

4.   POISTOT

  • tavoitevaatteet
  • rikkinäiset
  • pienet/suuret
  • kun jos joskus tarvii
  • remontti 
  • yök

  kierrätä nukkaiset lumppukeräykseen

5.   SIJOITTELU, KÄYTÄNTÖ JA KÄYTTÖ

  • Käyttövaatteet paraatipaikalle käden ulottuville, jotta yletät
  • hanki pyykkikori sinne missä tykkäät riisua, vaikka se olisi olohuoneessa
  • Puolipitoisille naulakko ja kori

 

 

 

 

 

Etkö vielä kuulu sisäpiiriin? Tästä pääset nappaamaan itsellesi minioppaan kodin järjestämiseen.

Olis ihana juttu, jos sulla herää kysyttävää. Mä vastailen mielelläni vaikka Instagramin stroorissa!  Siellä muutenkin näet mun yksinkertaista tyyliä

Koskaan ei tarvitse pärjätä yksin, täällä ollaan. Vaatekaapit järjestyy yhdessä 2-4 h, riippuen päätöksentekokyvystä!

Laura

 

laura@jarjestysvinkit.fi

 

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli