Olen tehnyt asiakastyökseni kodin järjestämista jo vuodesta 2017. Osittain järjestämiskeikat keskittyy vaatehuoneisiin, vaatekaappeihin tai eteiseen, jossa tekstiilit esiintyvät suuressa roolissa. Toisaalta vaatehuoneet ovat täynnä turhaa tavaraa. Raivaus on välttämätöntä yhdessä asiakkaan kanssa, jotta päästään rakentamaan arkea palveleva kokonaisuus. Ammattijärjestäjä ei ole konmarikonsultti. Vastaisku olettamuksille.
Jos muuten haluat suoraan päästä vip-listalle ja kuulla ajankohtaisimmat jutut>> liity tästä mukaan <<
Vaatekaappien vallankumous on jatkunut syksyn ajan
Olen näyttänyt Instagramin puolella oman vaatekaapin syyskapselia ja nyt jatketaan asiakkaiden ennen ja jälkeen kuvilla.
Ensimmäisessäennen ja jälkeen kuvassa korostuu henkilön syysvaatekaapissa/syyskapselissa mukavuus ja käytönnöllisyys. Kuten huomaat rekille oli kerääntynyt sekaisin kesä, juhla- ja jopa talvivaatteet. Erottelimme tarpeettomat pois ja siistimme vaaterekin vain ja ainoastaan niille vaatteille, jotka ovat käytössä nyt seuraavan kolmen kk ajan. Kapselipukeutumisessa ei muuten ole tarkoitus, että vaatteita vähennetään minimiin. Lähinnä pääajatuksena kapseloinnissa on, että löydät tyylisi ja rakennat vaatekaappiisi kokonaisuuksia palvelemaan sinun vartalotyyppiä, mieltymyksiä ja etenkin kuluvaa sesonkia. Muut sesongin ulkopuoliset vaatteet siirretään pois arjen tieltä.
Ennen
Jälkeen
Toisessa asiakkaan kaapissa korostuu sporttisuus ja urheilu. Asiakkaan työ- ja elämäntapa on viettää paljon aikaa kuntosalilla. Silti ennen kuvassa näet kaikki vaatteet: kesä, juhla ja sprottisisältöineen. Aluksi katsottiin läpi jokainen kori ja suunniteltiin toiveiden mukaan mukava, rento mutta huoliteltu sporttityyli:
Ennen
Jälkeen
Ennen kaikki vetokorit näytti tältä.
Jälkeen ne jaoteltiin käytön ja sesongin mukaan.
Jälkeen
Jälkeen vaaterekille tehtiin selkeyden vuoksi arkivaatekapseli syksyyn. Asiakas totesi kuin olisi vaatekaupassa omalla vaatekaapilla.
Kolmas asiakas korostaa hänkin mukavuutta ja selkeyttä.
Ennen
Jälkeen
Kesäpaidat siirretty poisJälkeen: Vetolaatikossa nauleet, johon ei haluta henkareista jälkiä. T-Paidat sujahtavat nätisti neuleidne viereen.
Vaatteet ilmentävät elettyjä muistoja, matkoja ja tapahtumia.
Usein vaatekaapin sisältö kuvastaa aivan jotain muuta, kuin sen pitäisi. Siellä roikotetaan mukana entistä elämää, takerrutaan tavoitevaatteisiin ja yritetään keksiä tekosyitä kenelle sukulaiselle ne vanhat vaatteet voisi antaa. Ja sitten ne jäävät sijoilleen.
Törmäät toistuvasti samaan, liian pieneen vaatekappaleeseen, muttei sitä voi heittää pois. “Siinähän minä menin kihloihin ex-puolison kanssa. Se juhla oli niin ihana. Ja kuinka kaunis olikaan tämä vaate päälläni 25 vuotta sitten”.
Totuushan on, ettei kerralla mahdu määräänsä enempää. Ja mulla ainakin on ne lempparit joista tykkään.
Ja nyt niitä järjestysvinkkejä:
TYYLI & MITÄ KÄYTÄT
Mikä on tyylisi ja elämäntilanteesi tällähetkellä?
Kertooko vaatekaappi tai paljastaako se käyttäjänsä?
Kysy itseltäsi, millaisista vaatteista pidät?
Vain sinä päätät, mistä tykkäät mistä et. Sinä tiedät.
2.MIKÄ SESONKI?
Ota huomioon sesonki, tämä hetki ja materiaalit
Sijoita ylös ”väärä” sesonki ja pois mitä ei tarvita
Kysyin, mitä tavaraa olet viimeksi saanut sukulaisilta tai isovanhemmilta. Mun Instagramstooreissa keskutelu pyöri saatujen, epämiellyttävien tavaroiden vaatteiden, romujen, käsitöiden ja tuomisten ympärillä.
Siellä korostui niin appi- ja isovanhempien antimet, sukulaisten rumat lelut ja vuosia vanhat lastenvaatteet, itsetehdyt asiat kosmetiikasta käsityöhön.
Kokemuksen rintaääni kuului, kuinka niitä määriä lojuu edelleenkin pitkin ja poikin, vaikka jätesäkillisiä ollaan annettu pois.
” mitä tehdä kun ei kukaan usko vaikka sanon, että en jumalauta halua enää mitään ylimääräistä!”
Keskustelu kääntyy arvoihin, mitä hämmentyneenä pikku lapsi katsoo vierestä. Äiti ja isä haluavat antaa aikaa, kun isovanhemmat tuon tuosta suitsii lapsille leluja ja tavaraa – uutta ja vanhaa. Kuinka voimme tällöin ohjata kulutuskriittisyyteen, tai mainonnanlukutaitoon?
Saat sen mitä et halua
Kun sanat ei riitä eikä voimat enää? Meneekö välit poikki sukulaisiin? Miksi tavaralle annetaan niin suurta arvoa?
Tämä on aihe, minkä takia meille kerääntyy tavaraa. Sodan jälkeinen sukupolvi on oppinut, ettei mitään heitetä pois. Kaikesta voi keksiä uutta tarpeen tullen. Sillon kun säästetään, säästetään rahaa ja luontoa. Entä sitten, kun tavarat jäävät jälkikasvulle selvitettäväksi?
”Mutta haluan osoittaa välittämistä”
Tavara ei välillisesti tuo lohtua. Tärkeimmäksi asiaksi nostan ajan antamisen yhtäkaikki.Yhteen ihmiselämään ei määräänsä enempää tavaraa mahdu. Ei liian montaa kodinkonetta korvaamaan ja helpottamaan. Ei liian monenlaista vaatekertaa tai vara-asioiden vara-asioita. Ei väsyneenä auta, että kestokasseja tuodaan eteiseen. Ei auta, että lapselle annetaan leluja, kun ei niillä loppujen lopuksi kukaan yhtäaikaa leiki. Mitä enemmän sitä tavaraa ja elektroniikkaa on, sitä enemmän aikaa menee niiden huoltamiseen. Syli, läheisyys, tunteiden ilmaisu puheissa, lauluissa, eleissä ja ilmeissä. Niillä rakennetaan ehyttä ihmistä.
Toisaalta on lohdullista, että näistä tavara-asioista voidaan keskustella. Niistä kannattaa jakaa fiiliksiä ihan ääneen. Mutta aina se ei ole yksinkertaista, keskusteluissa kuultua: ” Yks päivä tajusin, etten jaksa enää jutella vanhempien kanssa näistä tavara-asioista, eikä mun tarvitsekaan”Omalla esimerkillä ja rehellisyydellä on paljon tekemistä asian ratkaisun saamisessa. Ehdotuksena on toiminut, että sukulaiset antaa sitä mitä toivotaan, sponsorointia ulkohaalariin, lastensänkyyn tai mikä parasta yhdessä oloon. (Se mitä mummolassa tapahtuu jää mummolaan, vai miten se meni).
Tavaran arvo on tunteen ja hinnan yhteenlaskettu summa.
Kun tavaraa ostetaan ja annetaan hyvässä tarkoituksessa:
opittujen tapojen vuoksi
Kiitokseksi
Auttamisen haluun
Päätöksenteon siirtämiseksi
Tavaraa kohtaan syntyy omistusvaikutus jo kaupasssa. Pakko saada tai ”tämähän sopisi just mun kumminkaimalle”. Pahinta tässä on se, että lahja on AINA antajansa näköinen. Ostetaan se hyvässä ajatuksessa, dopamiinia erittyy tulee hyvä mieli ja jos vielä halvallakin saadaan. Mutta sillä hetkellä, kun tavara ostetaan sen arvo puolittuu ja laskee. Ja kun meillä on tarjolla kaikenlaista ja ilmaiseksi asti.
Lapsiperheet toivovat aikaa, enemmän kuin tavaraa
Vallitsevan tilanteen (Korona) vuoksi lapsiperheet ovat joutuneet lahjojen ja lahjoitusten kohteeksi. Siis sellaiset jotka eivät lahjoituksia tarvitse. Muistan itsekin 10 vuotta sitten, kuinka kahden lapsen vanhempana olisin arvostanut hetkeä juoda kahvit rauhassa. Ylisuoritin niin kovasti että kesällä 2010 koin pientä masennusta siitä, etten osannut pyytää apua tai säästää voimia. Ei kukaan ole täydellinen.
Myös rahasuhteeni on ollut ylösalaisin. Lapsena sain yllinkyllin tavaraa (rahaa joilla sitä ostin lisää). Ai niin, kurkkaa tästä ohjelma missä tämä kaikki suhtautuminen selviää FLINKKILÄ & KELLOMÄKI Rahalla rakennettu itsetunto
Haluaisin kuulla, mitä lahjaksi voi enää antaa? Kerro ja suosittele sellaista pakettia taivaikka firmaa, josta itse toivoisit lahjaa tai lahjakorttia tms. Käy kommentoimassa mun uusimapaan postukseen Instassa @laura_holmstrom_
Voit myös heittää ajatusta blogin kommenttiboxiin.
Tavaran avulla ei muistoja synny. Niitä ei mukaansa kukaan vie, eikä niistä tunne välity.
Onni ei elä tavaroissa. Onni syntyy yhdessäolosta ja kaikesta mistä saadaan sydämeen muistoja.
Vihdoin sain kasattua sulle ja näytille tämän hetken vaatekaappini sisällön. En sentää housuistani ole luopunut, vaikka kansikuva niin väittää.
Tein tämän postauksen sulle, vaikka sulla olisi vaatekaappi kunnossa. Ihan vaan, että voidaan vaikkaInstagramissa käydä keskustelua.
Usko tai älä. Vaateasiat turhauttaa liian monia. Usein vaatekaapin sisältö kuvastaa aivan jotain muuta, kuin sen pitäisi. Siellä roikotetaan mukana entistä elämää, takerrutaan tavoitevaatteisiin ja yritetään keksiä tekosyitä kenelle sukulaiselle ne vanhat vaatteet voisi antaa. Ja sitten ne jäävät sijoilleen.
Vaatteet ilmentävät elettyjä muistoja, matkoja ja tapahtumia. Törmäät toistuvasti samaan, liian pieneen vaatekappaleeseen, muttei sitä voi heittää pois. ”Siinähän minä menin kihloihin ex-puolison kanssa. Se juhla oli niin ihana. Ja kuinka kaunis olikaan tämä vaate päälläni 25 vuotta sitten”.
Mä en omista juurikaan vaatteita. Totuushan on, ettei kerralla mahdu määräänsä enempää. Ja mulla ainakin on ne lempparit joista tykkään. Alkuun mun vaatekaapin sisältöä ja sitten vinkit sen ylläpitoon.
Huom! Osa vaatteista pesukoneessa tai kuivumassa. Tässä määrät ja näky autenttisena tällä hetkellä
Mitä vaatekaapissani on?
Omistan:
4 x neule
3 x huppari
4 x tunikamekko
3 x hame
5 x raitapaita
1 musta pitsihame, joita olen käyttänut hautajaisissa 7 kertaa 6-vuoden aikana. Luottovaate, venyy myös vatsankohdalta!
3 x jakkutakki keltainen ihana jakku sai lähteä. Jostain syystä se oli alkanut käsivarsista kinnaamaan 🙂 Varmaan olin niin ahkerasti nostellut laatikoita tässä vuoden aikana.
3 x verkkarit
2 x farkut – perus ja mustat
1 x chinot
1 x mustat löysät kesähousut
kesähaalari
10 x T-paita (valkoiset ja vaaleat on talvella pois tieltä kaapin yläosassa läpinäkyvässä laatikossa) Arki/kotipaidat viikattuna ja osa henkarilla, koska henkaroin ne suoraan koneesta. Vältä viikkaamista hyvin paljon. Siksi tuossa henkarikuvassa henkareita on kolmenlaista. Minua se ei haittaa. Pääasia on, että vaatteet on käytössä eikä mikään niistä majaile vain muuten vaan kaapissa.
4 x rintaliivit, kalsareita en kähde luettelemaan. Niitä on mustia, nideja ja valkoisia 🙂
Sukkia n. 10 + 10 pidempi vartista ja kesäsukkaa
2 x leggings ja 2x sukkahousut
3 x yöpuku
Urheiluvaatteet: 2x trikoot, urheiluliivit, ja pari paitaa
Ulkotakkeja: 1x talvitakki, 2x kevät/syystakki, keltainen sekä musta ja kevyttoppis sekä farkkurotsi. Haudon yhtä nahkatakkia kellarissa. Taidan päästää siitä irti. En ole käyttänyt kahteen vuoteen.
Kengät: 2x lenkkarit, 2x vapaa-ajan kengät, maiharit ja vain yhdet talvikengät tällä hetkellä
Vaatekaappi pysyy siistimpänä, kun tiedät mitä omistat ja tunnistat tyylisi. Kun kaipaat uutta, opettele lainaamaan työ- sekä juhlavaatteet vaatelainaamosta. Tuuleta villapaitoja ja pakasta farkkuja säästää vaatteiden kuntoa.
Keräsin tähän muutamia kysymyksiä, jotka helpottavat vaatekaapin järjestämistä:
TYYLI & MITÄ KÄYTÄT
Mikä on tyylisi ja elämäntilanteesi tällähetkellä?
Kertooko vaatekaappi tai paljastaako se käyttäjänsä?
Kysy itseltäsi, millaisista vaatteista pidät?
Vain sinä päätät, mistä tykkäät mistä et. Sinä tiedät.
2.MIKÄ SESONKI?
Ota huomioon sesonki, tämä hetki ja materiaalit
Sijoita ylös ”väärä” sesonki ja pois mitä ei tarvita
Olen Laura Holmström, kahden lapsen äiti, ammattijärjestäjä ja "tavaraterapeutti." Kirjoitan Tunnesuhde -blogia järjellä ja sydämellä. Tunnesuhde itseesi, tavaroihisi ja ympäröiviin pieniin asioihin. Se on se juttu.