valmistujaiset Archives • Järjestysvinkit

Vältä hutiostot – sesongin parhaat lahjavinkit

 

Parhaillaan suuri joukko ahkeria opiskelijoita valmistuu ja eletään juhlasesongin kulta-aikaa. Mitä näitä nyt on; häitä, ristiäisiä, valmistujaisia, päättäjäisiä ja kevätjuhlia. Lahjoja on niin paljon, kun on juhlijoita. Juhliin liittyy ne hienot vaatteet, mielellään uudet.  Seuraavassa kartoitus juhlasesongin totutuista tavoista antaa lahjoja ja saada niitä. Oheistavaraa ja tuotetta riittää. Mitkä on sesongin parhaat lahjavinkit? Ja mitä hemmettiä  sille opettajalle annetaan?

Aloitetaan ihan alusta. Voi sitä lahjojen määrää kautta eliniän!

SYNTYMÄPÄIVÄ

Uuden tulokkaan juhliminen alkaa jo ennen syntymää, valmistellaan odottavalle äidille yllätyskemut “babyshowerit” uuden perheenjäsenen kunniaksi. Ristiäislahjaksi on saatettu alkaa keräämään nimikirjaimilla varustettuja hopeisia aterimia. Ja niitä on kerätty koko lapsuusaika. Jokaisella on risti kannettavana, oli käynyt rippikoulun tai ei. Aina joku tädeistä ne lusikat on siellä sulle hommannut. Eikö niin, kivat sille!

VALMISTUJAISET – OPETTAJAN VINKKEJÄ LAHJAIDEOISTA

 Ja  kaikki päättyy aikanaan, niin kuin myös lukuvuosikin. Huoh! Jossain vaiheessa havahdutaan siihen, (lue liian myöhään aina!) että opettajia täytyy muistaa. Kysymys on säännöllinen, mutta yllättää joka vuosi. Eräs monilapsisen perheen äiti kertoi käytännöllisistä lahjaideoista. Hän on itsekin toiminut opettajanhommissa ja tietää mitä lahjan saaminen ja antaminen tuntuu. Toki miettimistä se vaatii jokaisen kohdalle erikseen. Varsinkin, jos haluaa mukailla opettajan intressejä. Toisaalta lahjakortti on aina luotettava ja ilahduttaa varmasti. Lahjana opettajille on toiminut  lahjakortti lempikahvilaan. Tai voithan rauhassa sääliä opettajaa kauniilla kortilla “mä taimi olin sun tarhassais” ja heität sen  kaktuksen kylkeen.

Toisille on muodostunut tapoja lievittää tuskaa : “Anopin pitsiliinat päästetään vain kerran vuodessa pöytään ja toisinaan kankaita tai esineitä sujautetaan äidin mukana taikaisin sinne, mistä ne ovat tulleetkin!”

 

VINKKI PERHEJUHLIIN ! VÄLTÄ HÄTÄOSTOT  JA RANDOM HÄÄLAHJAT

Olet onnekas, jos saat lahjan kuitin kanssa. Senhän pääsee vielä vaihtamaan!   Ilahtuminen on molemminpuolista, mikäli tunteet kohtaa vilpittömästi. “Luojan kiitos tämän saa vaihtaa!”

Näin ei aina ole. Tunteet voivat olla ristiriitaiset ja syyllisyys nostaa päätään. Varsinkin jos sitä vaihtamisen mahdollisuutta ei ole. Siinä sitten kiemurtelet ! Lahja tai esine ei löydä paikkaa, mutta en vaan voi luopua siitä enkä heittää pois, “koska lahjan antaja kyttää kyläillessään, missä se lahja on”  -kertoi eräskin äiti isosta posliinisesta pääsiäismunasta. “Se on perintölahja ja koriste-esine, mutta se ei vaan sovi mihinkään.” Karseeta!

“En tajunnut, miten häämekostakin tulee joskus pelkkä riesa. Tavarat ja esineet vaan kulkee siinä mukana. Ihan kuin olisi joku normi, että se kaikki vaan kuuluu olla mun mukana vaiheesta toiseen”

 

VOIHAN SE HALPA OLLA MUTTA PITÄÄKS SE OLLA NOIN RUMAKIN?

Häälahjatkin ovat monelle pisto sydämeen! Samoin on minulla. Eräs ystäväni teki kauniisiin keittiöpyyhkeisiin meillä häälahjaksi ristipistoin nimemme ja hääpäivämme. Nyt 13-vuotta myöhemmin pyyhkeet ovat edelleen käytössä keittiössä. Sisäinen ääneni huutaa aina: “heitä helvettiin toi reikäkasa!”  Mutta en vaan voi, koska häät oli ihanat. Symbolisoikohan se pitkää liittoa? Haha…  Koskaan niitä savikuppejakaan tai  kippoja ei olla  käytetty saati pidetty esillä, vain siirrelty hyllyltä edestakaisin. On siinä jumppaamista. Ai kuulostaa tutulta?

“En heitä pois, vaikka Konmari ja sen kaverit sanois mitä!”

 

 HYÖTYKÄYTÄ HÄÄMEKOT KASTEMEKOIKSI, ANNA HYVÄN KIERTÄÄ NIILLE JOTKA OIKEASTI TARVITSEE

Muistaisemmeko me siis niitä jokaista häälähjapyyhettä, jollemme törmäisi niinhin arjessa päivittäin ja joka päivä?

Se miksi näitä esineitä ja lahjoja säästetään, onkin seuraava kysymykseni. (Vinkit niiden järjestämiseen löydät täältä) Niihin tavaroihin liittyy aina elettyä elämää, muistoja jostain, rahaakin arvokkaampaa. Sitä, mitä se tietty tavara tuo mieleen. Mieleemme ei kuitenkaan kerralla mahdu 4-5 asiaa enempää. Emmekä me muistoja unohda, ainakaan niitä ihmisiä, jotka ovat tärkeimpiä elämässämme.

Epäilen ja samalla norkoilen pyyhkeen vierellä ja kirjoitan tätä…voisiko  häämekot kastemekoiksi hyötykäyttää ja tehdä tuplatavaroista lahjoja niitä tarvitseville jatkaen tavaran matkaa hyödyksi toiselle ja pois tieltä omasta elämästä? Mutta älä vältä tai siirrä päätöksentekoa. Sinä voit kantaa vastuun ja lahjoittaa iloa ja onnekkaalle ihmiselle laatuseuraa yhdessätekemisen ohella.

Ai niin se opettajan lahja. Mitä sä löysit?  Sorruitko sittenkin taas kuppiin ja kippoon? Kerätkää ryhmässä yhteinen lahjakortti ja osoittakaa se sellaiseen paikkaan, että sankari voi hankkia vaikka ruokaostokset tarvittaessa tai hyödyntää sen seuraavalle onnekkaalle – ehkä just sulle. Mitä sä itse silloin toivoisit?

 

-Laura

Jaa tämä artikkeli