Asuntomessut 2019 ja minikodit. Uhka vai mahdollisuus? Tässä jutussa ei analysoida asuntomessuja, vaan tavarasuhdetta.
Olen itseltäni käynyt läpi 10 000 tavaraa tai vielä enemmänkin viimeisen kolmen vuoden aikana. Lisäksi olen auttanut useita kymmeniä kotitalouksia, perheitä, eläkeläisiä päästämään irti tavarasta ammattijärjestäjänä ja luopumisen tukijana. Kehoittanut oikeaan kierrättämiseen, innostanut #raivausriennot tapahtumaan, neuvonut, antanut vinkkiä, perustanut kaksi Järjestysvinkit Facebook -ryhmää, jakanut Instagramissa fiilistä kodin järjestämisestä. Puhumattakaan omasta palstatilasta Kotivinkki -lehdessä ja Meilläkotona.fi – saitilla
Se ei aina riitä. Silti osa kansastamme elää perinteessä, jossa mistään ei voi luopua. Tunnetko tai tiedätkö heitä? Sellaisia, jotka elävät kuplassa, jossa tavarasta maksettu hinta nousee tunnearvon rinnalle ja vielä enemmän. Sellaisessa asenteessa, mitä kuulee vielä asuntomessut 2019 -tapahtumassa : “onpa pieniä koteja, mihin ihmeeseen näissä kodeissa saisi kaiken tavarani mahtumaan, eihän täällä ole tilaa!” Eikä sanontaa vain pienissä kodeissa, vaan myös 200 neliön lukaalissa.
Joissain asuu se pieni ja himokas metsästäjä-keräilijä edelleen, joka elää toivossa: “minun tavarani on niin arvokasta, että otan mielummin 100 000 enemmän lainaa ja muutan, kuin luon lisää tilaa luopumalla tuhista tavaroista.”
Herätetään itsemme menneisyyden kahleista
Nostan aiheen jälleen esiin ja kerron miksi suurimmalla osalla on tämä säästetään, kun “sitä voi vielä tarvita” -ajatus on opittuna tai tottumuksen mukaan iskostuneena päähän. Ravistelen taas menneisyyden ankeita sota-aikoja, jolloin kaikesta oli pulaa.
Silloin ennen ei mikään ollut itsestäänselvää. Tyhjä tila merkitsi ankeutta. Arkea auttavista kodinkoneista osattiin jo haaveilla, koska lupaus hyvinvoinnista saatiin ensimmäisen tv-lähetyksen ansiosta mainoksineen 1950-luvun lopussa. Runsaus merkitsisi hyvinvointia. Siitä lähtien mainonta, automarketit ja tavarat ovat tulleet elämäämme. Pelastamaan meitä, helpottamaan arkea ja tuomaan hyvinvointia. Mutta näin se ei vaan enää toimi.Okei, näin ajateltiin vielä 1980-luvun alussa nousukautena, jolloin minäkin olen (1982) tähän maailmaan tullut. Näyttämisen halu oli ylimmillään ja kilpavarustelu piti olla, aina parempi kuin tuttavaperheellä. Kenties tällaista kisaa käydään edelleen.
Sitten lama iski 1990-luvun alussa ja monet kokivat ahdistusta ja pelkoa. Sota-ajan menetykset, pelko astui jälleen pitämään kaikesta kiinni. Pelko ja negatiiviset tunteet pitää meidät kiinni tavarassa, niin kuin kerroin edellisessä postauksessa.
Kirpputorit alkoi kukoistaa, tavaraa oli tarjolla ja halvalla. Niin kuin edelleen. Tavaraa on tarjolla ja lähes ilmaiseksi. En ala luetella, mistä kaikkialta sitä saa lähes puoli-ilmaiseksi. Sen me kaikki jo tiedämme.
Rakenna uutta vain sille tavaralle, joka oikeasti auttaa sun elämää
Mihin sinä tarvitset tilaa? Sille tavaralleko, joka vain lojuu opitusti tai “näin on aina ollut kotinurkissa”? Esimerkiksi tällaisia tavaroita on saadut lahjat, perinnöksi tai häälahjaksi iskostuneet esineet, turhat astiastot “jos vaikka juhlitaan” mentaliteetilla. Tai sukuboxit, jossa säilytetään koko suvun vauvojen vaatteita. Joista ei pääse eroon, jos satut olemaan viimeinen lisääntynyt. Tai naamiaiskostyymit. Siivouskaapin arsenaali. Puhumatta lukuisista paperiläjistä, muutosta toiseen olevista “sekalaista-käy-joskus-läpi” – laatikoista. “TÄRKEÄÄÄ” Lue tästä kuusi syytä miksi jotkut säilyttää tarpeetonta tavaraa
Se mikä sai minut kirjoittamaan tätä postausta on yleinen harha-ajatus siitä, että uutta rakentamalla tehdään järkevämpiä tilaratkaisuja tai ostamalla lisää säilytystilaa tai isompia asuntoja. Uutta ja isoa.
Niin isoa, että tavarat mahtuu. Tai että muutamalla uuteen kotiin, saadaan tehtyä taas parempaa ja viihtyisää kotia. Ei se aina niin ole. Voimme aina laskea, kuinka paljon ammattijärjestäjän palkkaaminen maksaa suhteessa uuden talon tai asuntovelan maksamiseen. Voimme laskea kuinka paljon tavaramme maksavat (neliöissä). Halvalla hankittu tavara muuttuukin entistä kalliimmaksi.
Haluan sanoa ko asuntomessukävijöille ja tavarapaljouden keskellä painiville, että kyllä ne kodit saadaan pysymään siisteinä silloin, kun siellä on vain ja ainoastaan tarvittava määrä esineitä. Ne tavarat, joihin olet valmis sitoutumaan ja arjen näkökulmasta. Voin myös saoa, että elämänlaatu, stressitaso sekä tunne oman elämän hallinnasta kasvaa, kun tekee päätöksen hyväksyä ympärilleen ne tavarat ja jopa ne ihmiset, joista ei tule nagatiivinen olo.
Jokainen itse päättää mikä on oikein ja paras
Jokainen päättäköön, kuinka paljon haluaa nähdä vaivaa tavaroista huolehtimiseen ja neliöiden maksamiseen. Suurempi asunto ei ole ratkaisu tavarapaljouteen silloinkaan, jos et ole valmis tutustumaan omiin tapoihisi elää. Tutustumaan ja luomaan omia rutiineja, miettimään, mihin ja missä sitä tavaraa käytetään. Tekemään valintoja oman elämän järjestämiseen ja elämän pienistä asioista nauttimiseen.
Juttuun innoitti Instagramseuraajat, asuntomessut ja elämänhallinnalliset kysymykset.
Ps. Asuntomessuille tänä vuonna minikoteja esim. senioreille, juttuun tästä
Kuvan nappasi Janina Huovari
Iloa elämään ja kodin järjestämiseen
toivoo Laura, koulutettu ammattijärjestäjä
Tavarasta luopuminen vapauttaa tilaa. Säästää aikaa ja ratkaisee monia järjestämis- ja siivouspulmia.
