lokakuu 2017 • Järjestysvinkit

Meillä kotona… asui natsi

 

Ammattijärjestäjältä kysytään usein, millaista teillä on kotona… Oletko sellainen natsi, joka määrää asiakkaankin luona kuin kotonaan mitä tehdään?

Niin vihainen ja ankara!

Olen vuosien myötä opetellut suhtautumaan itseeni armeliaammin. Sain esikoiseni 25-vuotiaana ja olin maalannut itselleni mielikuvia, millainen äiti en ainakaan olisi tai millainen olisin. Kaikki toiveeni, unelmani, odotukseni ja olettamukseni kumoutuivat. En pystynyt tavoitteisiini, sillä huomasin jälkeenpäin että olin asettanut tavoitteeni liian korkealle. Olin arvoinut voimavarani väärin, enkä täyttänytkään mielikuvieni maalausta niin harmoonisin sävyin kuin olin kuvitellut. Kyllä. Minusta tuli vihainen ja ankara niin itselleni kuin lähipiirilleni. Vaadin ympäristöltäni vihastuksissani liikaa enkä saattanut ymmärtää, kuinka käytökseni johtuu tunnesolmuista. Kiitos aviomiehelle ymmärryksestä silloin.

Nyt, 10-vuoden kokemuksella olen voinut olla jälkiviisas. Olen ollut toissijaisen tunteen vietävissä. Aivan. En ole osannut menneisyydessä sanoittaa itselleni tunteita oikein. Mitä oikeasti tunnen? Viha on aina toissijainen tunne.

Jäin lukitun oven taakse

Viime keskiviikko antoi minulle muistutuksen oman sisimpäni ja pääni toiminnasta. Olin tavalliseen tapaan lähdössä asioille aamupäivästä. Aikataulu oli löyhä ja vein roskat ennen bussipysäkille menoa. Tuuli tuiversi kylmästi. Onneksi olin pukeutunut lämpimään toppatakkiin. Avasin roskiskatoksen oven ja astuin sisälle. Lajitellessani metallia ja lasia ovi paiskautui kiinni.  Tiputtelin rauhassa roskat loppuun ja käännyin kohti ovea. Jumalauta siinä ovessa ei ollut kahvaa, millä olisin voinut työntää oven auki. Kaivoin avaimen ja yritin tihrustaa, olisiko epämääräiseen reikään voinut työntää abloytani. Ei helvetti. Se oli lukossa eikä mitään mahdollisuutta päästä ulos. Hiki valui ja sydän alkoi lyödä kiihtyvällä tahdilla. Mua alkoi pelottaa ja **tuttaa. Samassa tajusin, että ne on mun tunteet. Ensisijaiset tunteet. Pelko ja ahdistus. Ja se ketutus.

Onnekseni pihalla seisoi alakerran rouva lapsensa kanssa. Tajusin kaivaa puhelimen esiin ja soittaa. Kuten tavallasta rouva kaivoi puhelimen taskusta ja katsoi kuka soittaa. Koska emme ole vaihtaneet numeroita, rouva laittoi puhelimen takaisin taskuun (ajatellen lehtimyyjien soittavan- haha) ja minä roikuin kanaverkon takana haisevassa lukitussa roskiksessa. Soitettuani uudestaan ja katsottuani repeatillä naapurini toimintaa päätin laittaa viestin. Vähänkö noloa. Taas se oli tunne; sillä hetkellä tajusin, että ei mulla ole oikeasti mitään hätää. Havaitsin, että ne tunteet oli paljon pahempi kuin itse asia. Mullahan oli vaatteita tarpeeksi ja oli aurinkoinen sää. Ja varmasti joku toinen tulisi kohta roskikeen tuomaan roskia. Tokaisin itselleni, että onneksi minä jäin katokseen eikä se herttainen mummeli sieltä naapurirapusta. Sitä paitsi olin juuri kirjoittanut tunteista vieraskirjoituksen kollegani blogiin. (Lue se tästä).

En suutunut- koska ymmärsin

Iloitsin siitä, että olin oppinut tunnistamaan omia tunteita ja siitä aiheutuvia reaktioita. En suuttunut itselleni tai muille, en syyllistynyt tai harmistunut. Päinvastoin sain siitä hauskan kokemuksen, joka yhdisti kaikenlisäksi minua alakerran uuden naapurin kanssa entisestään. Suhtauduin omiin tunteisiini tunteina, jotka tulee ja menee. En vähätellen, mutta ymmärtäen.

Kodin järjestämisessä ja tavaroiden edessä olisikin tärkeää opetella erottamaan tavarat tavarana, elottomana asiana ja tunteet tunteina. Tunne on sisällämme, mikä huomaamattamme siirtyy tavaran symboliksi. Vältä siirtämästä liikaa TUNNESUHDETTA tavaraan, pääset vähemmällä. Sillä mitä vähemmän sinulla on tunnesidettä tavaraan, sitä enemmän sinulla on energiaa ja stressittömämpää elämää.

Asiakkaan luona tuen ja autan erottamaan tunteet pois tavarasta ja löytämään tärkeysjärjestyksen elämässä. Personaltrainerin tavoin tsemppaan. Ymmärrän empatialla – en siis ole natsi joka määrää, autan kun tarvitaan ongelmaan ratkaisu. Mieleen keveyttä, positiivista asennetta ja helpompaa arkea. Jokaisen pitää itse löytää motivaatio, niin kuin personaltrainerin asiakas löytää trainerin ja  nostaa itse painonsa.  Sanoitetaan ne tunteet ja päästään irti negatiivisesta kehästä yhdessä. Ja osataan ottaan ammattijärjestäjän apu vastaan. Siinä säästyy aika, vaiva ja rahat.

Miten sinä sanoitat tunteitasi? Sanoitatko itsellesi tai lapsellesi niitä ?  Millaista teillä on kotona…?

Mikäli kodissasi on järjestämiseen liittyviä pulmia autan konkreettisen kotikäynnin lisäksi myös uudessa sarjassa täällä 

-Laura

“Maailman kauneimpia asioita ei voi nähdä eikä edes kokea, ne on tunnettava sydämellä” – Helen Keller

Jaa tämä artikkeli

Kuinka luot aikaa ja tilaa elämääsi

“Ahdistaa, ahdistaa, voi P*#%#*E! Kauhee hedari en mä jaksais…”

Kiireiset päivät, ajankäyttö, suunnitelmat, toteutukset, remontit, muutot, syntymäpäivät, neuvolat, lääkärit, kodin siivous ja järjestäminen, vanhempainillat, harrrastukset, kahvinkeitto myyjäisissä, liikunta, ruoanlaitto, pyykit, hyväolo, sairastumiset, muutokset, laskut, raha…… KIIIIRE joka paikkaan!!! Siitä seuraa voimattomuus, väsymys, haluttomuus, epämiellyttävät tunteet, riittämättömyyttä, ahdistusta, pelkoa, tunteita, joita sanotaan yleisesti negatiiviseksi.

Elämä varsinkin pienten lasten vanhemmilla tuottaa paljon repeämistä paikasta toiseen ja miettimistä, kuinka ehtii ja miten ehtii.

Ajankäyttöön pitää ja voi itse vaikuttaa!

Kuuntelin Anna Perhon haastattelua  Suplasta, (se on äppi , jossa podcasteja ja  kaikki ohjelmat on kivasti kuunneltavissa). Anna Perholla on hyviä ajatuksia ajankäytöstä ( ja myös uusi kirja Antisäätäjä, Otava 2017, fiksun ajankäytön opas).

Hän listasi muutamia asioita mm _suunnittelemattomuus_ ja _puuhastelu_

Suunnittelemattomuutta ilmeni suomalaisten työviikossa paljon. Tehdään asioita, muttei valmistella viikkoa pidemmälle. Hän lisäsi myös, että lauantai on yleensä ihmisillä stressaavin päivä viikosta, sillä siihen kohdistuu valtavat paineet. Pitäisi saada nähdä ystäviä, urheilla, käydä kaupoilla, kierrellä huonekaluliikkeessä, viimeistellä remontit ja viettää kolmen lapsen synttäri-ja rippijuhlat eli kaikki siihen samaan päivään.

Puuhastelulla hän puolestaan tarkoitti sitä, että tehdään sitä sun tätä, mutta ilman päämäärää. Töissä ja kotona. Jopa keskittymisen puutetta? Puuhastelu on kiva harrastelumuoto, mutta jos on näppinsä joka pelissä, ei tuu hyvä ollenkaan…

Allekirjoitan suunnittelemattomuuden ja puuhastelun.

Ajankäyttö liittyykin järjestämiseen. Pitäisi muistaa pilkkoa asiat tärkeysjärjestyksen mukaan ja pienempiin eriin. Poimia itselleen ne tärkeimmät. Ja suhteellisuutta mukaan. First things first.

Me ei voida olla miellyttämässä kaikkia yhtäaikaa, joten siinäkin mielessä täytyy osata ja oppia kieltäytymään. Liika on liikaa. Liikaa joka suuntaan on aina huono. Mutta kuinka sitä kieltäytymistä voi sitten opetella?

Askel kerrallaan. Anna Perholla oli myös hyvä vinkki siihen, ettei aina heti tarvitse vastata. Se että “ostaa” tavallaan toiselta aikaa itselleen, pohtii ja nukkuu yön päälle. Toisaalta, jos olet opettanut muille aina suostuvasi, menee muutokseen jokin tovi. Mutta se tapahtuu, mikäli alat itse toistaa asiaa, niin että mietit.  Ja keskityt omaksi parhaaksesi.

Syy sille, että suostumme ja vastaamme aina” kyllä” voi johtua myös omista ajattelutavoista. Ajatus siitä, “mitä toinen minusta ajattelee” tai “mitäköhän se nyt sitte, suuttuukohan se kun en mä taaskaan voi mennä” ajaa meidät ihan vääriin minäkuviin. Koska jos olet aina menemässä toistenmenojen mukaan , väsyt ja unohdat itsesi.

Luopuminen ja valintojenteko on kaksi tämänpäivän paljouteen liittyvää termiä.

On siis osattava luopua jostain, myös niistä kivoista jutuista… Jos on perhettä, ei valitettavasti voi elää sinkkuelämää… Jos on yksi vapaa, ei voi suunnitella koko päivää täyteen menoa. Jos viikon hoidat kokolailla työasioita tai hoidat kokopäiväisesti lapsia, voit vain kuvitella, millaista viikonlopun palutumisesta seuraa… Taatusti olet väsyneempi maanantaina kuin perjantaina, jos vielä posotat täyttä päätä paikasta toiseen …

Vähennä siis jostain, luovu jostain vähemmän tärkeästä. Toisaalta jos tietää väsyvänsä, kannattaa ehdottomasti kuunnella itseään ja miettiä mistä jään paitsi, jos nyt jostain syystä ei pääsekään osallistumaan tapahtumiin tai juhliin, minne on lupautunut.  Opit kunnioittamaan itseäsi.

Täytyy myös muistaa, että on energiaa ja iloa tuottavia menoja sekä päinvastoin. Opettele siis kohtaamaan asia kerrallaan, järjestä ne tärkeysjärjestykseen ja pohdi, mitä ihanaa minulla kuitenkin on, vaikka en nyt säntää joka paikkaan päättömästi. Se oman ajan ottaminen ei tarvitse olla myöskään sen ihmeellisempää. Aina ei tarvita suuria eleitä, pienikin riittää. Ja siitä on kysymys, hoida se pieni tärkeä asia alusta loppuun. Jolloin saat innostusta, motivaatiota jatkaa eteenpäin.

Asioita voi kuin voikin järjestää. Se ei aina ole konkretiaa, mutta liittyy kovasti paljouteen ja sen tuomiin haasteisiin. Täytyy harjoittaa luopumislihasta ja pystyä päättämään. Sitä oppii kun harjoittelee. Palkintona enemmän aikaa oikeasti!

Sain kunnian vierailla Radio Aallon iltapäivässä itsekin Joonas Vuorelan haastateltavana. Kerroin siellä työstäni ammattijärjestäjänä. Pääset kuuntelemaan koko jutun >> tästä. Ammatissani on yksi tärkeimmistä järjestää asiakkaalle yhdessä aikaa ja tilaa elämään.

Elämä on todellakin järjestämisen arvoista tämän runsauden keskellä. Ja mä siinä sua tukemassa, se on konkretiaa! Yksin ei tarvitse jäädä…

-Laura

Jaa tämä artikkeli

Selviätkö elämästäsi?

Entinen poikaystävä asuu mun kanssa …

joo nykyinen aviomieheni. No joo, ollaan oltu naimisissa 12-vuotta.  Ja nyt meidän perheessä on 10 ja 7-vuotiaat pojat ja meillä on ihan älytön kissakuume….

Kissat on nopeita… no miten se nyt tähän liittyy? Olen ollut aina nopea luonne. Jopa niin, että  nuorempana innostukseni takia mua kutsuttiin duracelpupuksi. Ok, sehän oli sellainen positiivinen vaaleanpunainenpupunen paristomainoksista, joka jaksaa aina vaan. Tuossa otsikkokuvassa mulla on paksu otsatukka, koska olisn nopeasti halunnut kokeilla, miltä tuntuu leikata omaa tukkaa askartelusaksilla. Oltiinhan me just käyty kampaajalla. AHAHAHAHAH… Äitini oli “erittäin” tyytyväinen, kun joutui tekemään tuon potan mun etutukkaan.

Sellainen mä oon. Koska tykkään tehdä, mutta puuhastelu ei oo mun juttu. Ai mitä eroa? siis tekemisellä ja puuhastelulla …

Yleensä puuhastelu on pienimuotoista ja aina jatkuvaa. Mä tykkään, että suunnitellaan ja tehdään homma maaliin alusta loppuun. Välillä kaikki hommat ei mee niin kuin pitäisi ja joskus sen oon oppinut niistä  persiilleen menneistä jutuista… Että sinnikkäästi vaan. Alusta loppuun. Haloo Helsinki niminen yhtye soitti 800 keikkaa, ennen kuin nousi huipulle. Heille oli tärkeää tehdä päämäärätietoisesti musiikkia ja toutettaa itseään alusta loppuun.

Mitä olen valmis tekemään saavuttaakseni  päämäärät?

Sekin mun täytyy myöntää, ettei aina oo tiennyt, mitä haluaa. Joskus lasten syntyessä mä olin antautunut niin siihen äitihahmouteen, että olin kadottaa oman innokkuuteni. Ehkä mä jotenkin ajattelin, etten äitinä voi enää olla samanlainen. Ajattelin, että nyt mun täytyy aikuistua. Mä en tiedä mikä siinä oli, mutta sellainen tyttömäisyys piti saada pois (olin siis 25v. kun esikoinen syntyi).  Piti niin kuin luoda mielikuvaa muille, että minä osaan kyllä. Ja osasinhan minä. Luottamus itseensä vaan kärsii jos alkaa liikaa kelaa, mitä muut musta ajattelee… Ja jotenkin ajattelin, että minulla ei ole niin väliä, kunhan lapset voi hyvin… Apua, nyt vasta jälkeenpäin sen tajuaa… Mä olen kokenut just sitä riittämättömyyttä ja kaikenlaista ahdinkoa…

Miksi sitä “osaan kyllä” mielikuvaa sitten luodaan? Missä se taito opitaan? Miksi mä edes mietin tätä?

Ehkä mulla on ollut joskus luottamuspula omaan osaamiseen, mutta en ole sitten osannut kanavoida oikein. Voishan sitä nimittää keskeneräisyydeksikin. Mehän ei olla koskaan valmiita…Mutta kuka ne meidän omat asiat osaa paremmin kuin me itse?

Ainiin. Mun tarina ammattijärjestäjäksi löytyy tästä linkistä kurkkaa tämä,videosta saat kuvan mistä kaikki alkoi. 

Halu auttaa muita löytyy sydämestä

Kun sä kurkkasit tuon jutun niin ymmärrät, miksi mä teen tätä. Se, että jokainen meistä painii joskus saman ongelman kanssa. Mä en ole yksin etkä sinä rakas lukijani varsinkaan. Jos vaan olisin tajunnut pyytää apua, mutta minkäs teet, kun piti taas olla reipas ja jaksaa. Mutta ilman sitä kokemusta olisi moni muu ihminen vieläkin pulassa. Olen pystynyt asettumaan empatialla toisen saappaisiin. Niin, vain siksi että olen itse epäonnistunut.

Innostun todella ja saan inspiraatioita päivittäin. Erilaiset asiakaskokemukset ovat tämän jutun suola. Ihminen tarvii ihmistä ja se on tärkeintä. Mä asiakaspalvelijana voin kuitenkin antaa sellaisen tuen, mitä ei lähipiiri pysty tai tunnet, että olet yksin asioiden äärellä. Varsinkin niiden isojen elämänmuutosten keskellä, lasten syntymästä läheisen kuolemaan. Mikä ikinä aiheuttaa meille isoja kolauksia tai horjuttaa elämää. Oikeesti ne horjuttaa, eikä ihminen silloin voi hallita kaikkea. Ei niitä tunteita puhumattakaan niistä tavaramääristä.

Kun järjestämisen jälkeen nään edessäni voimaantuneen ihmisen, tiedän että duracelpupu on jakanut energiaansa muillekin.

Milloin sä pyysit viimeksi apua? Milloin sä kutsuit vieraita siivoamatta ja stressantumatta? Miloin sä imuroit siirtelemättä (potkimatta) tavaroita? Koska sulla oli aikaa toteuttaa sitä mitä sä haluat?

Vastauksia miettiessäsi olen matkalla asiakkaan luo, joka oli harkinnut palkkaamistani viime maaliskuusta lähtien. Hän oli rohkea ja kertoi tilanteensa. Tee sä sama.

Jaa tämä artikkeli

Sateen alkusoitto ja tunnemyrskyä perään

Millaista on kun ei saa kertakaikkiaan aikaiseksi?

Välillä tuntuu, että sataa niskaan oikein rankasti niin kuin syksyllä konsanaan. Tarkoitan, että mieli on maassa eikä ajatus kulje. Ideoita tulvii , mutta mitään ei saa aloitetuksi. Sitä voi kutsua väsymykseksi tai aikaansaamattomuudeksi, mutta itseään ei kannana alkaa ruoskia. Syyttelyllä ja syyllisyydellä ei tuoda positiivisia lopputuloksia.  Joskus vaan on liikaa ajatuksia, liikaa tekemistä ja liikaa virikkeitä. Oletko koskaan ajatellut, että liialliset ajatuksetkin uuvuttavat?

Mulla on ollut mielenkiintoinen kesä ja syksy. Olen rakentanut  Järjestysvinkit  yritystoimintaani ja valmistellut innolla nyt jo alkanutta  luentosarjaa. Ensimmäinen luentoni käsittelikin juuri sitä paljoutta ja sen tuomia haittavaikutuksia. Mä allekirjoitan sen, että ihan mitä tahansa asiaa on liikaa se kuormittaa.

Just tuohon “sadeilmiöön” viitaten on raskasta kantaa mielessään satoja asioita ja sitten stresssaantua niistä. Vaikka itse olen tässä nyt ehkä kyseenalainen esimerkki  #suomi100 videohaasteineni, mutta usko tai älä koen minäkin joskus tunteita ylhäältä alas.

Oletko sä huomannut ettei  mikään asia alkuinnostuksen jälkeen olekaan enää niin jänittävää, jos jutuista tulee suorittamista. Tai jos teet jotain valintoja nopeasti niitä saatta katua tai harkitset jotain tosi pitkään ja sitten sekin menee munilleen? Näissä kaikissa esimerkeissä on tunteet mukana. Ihmistä pidettiin vielä järkiolentona 1970-luvun alkuun asti… Ai se nyt mennytkään ihan niin. Tunteet ne meissä vallan saa – vai miten se meni…

Koska nimenomaan ne  tunteet vie meitä syvimpään myrskyyn ja taas takaisin tyynelle ulapalle (onneksi ne tunteet kestää kerrallan sen 7min). Onko sulla sama fiilis? Tunteet on välillä tosi raskaita ja rasittaviakin. Mutta niitä ei saa sivuttaa, sillä niiden onkin tarkoitus pitää meidät valppaana ja oppia tiedostamaan…

Seuraavalla luennolla  la 28.10 Kanneltalossa käsittelen aihetta “luopuminen ja tunteet” ja tietysti ammattijärjestäjän näkökulmasta ja vinkkelistä. Mutta asiathan ei voi olla niin yksinkertaisia. Mitä me oikeasti mietimme, tunnemme? Mikä aiheuttaa meissä reaktioita ja mikä ei? Miten tunteita hallitaan? Miten opitaan luopumaan? Miljoonia kysymyksiä.

Liiallisten ajatusten pyörittely ahdistaa niin paljon kuin sanotaan sotkunkin ahdistavan. (Sillä sana ahdas=ahdistaa) Niin ja mitä sotkuun tulee, voi aina kysyä viimeistään pulmatilanteissa suoraan. Meillä Kotona.fi:ssä vastaan juuri sinun esittämiin kysymyksiin. Samalla voit katsoa videon ja tutustua minuun henkilökohtaisesti, miten ja miksi minä haluan auttaa sinua tämän paljouden keskellä. TÄSTÄ

Mulla on just sellainen päivä, että eilen illalla julkaisin aiheesta YouTubeen videonkin. <- kurkkaa sekin, siinä on yks tärkeä pointti!

Toivottavasti nähdään viimeistään 28.10. Tavaranvaihtotorilla, Kulttuurikeskus Kanneltalossa. Olet lämpimästi tervetullut vaihtamaan ajatuksia kanssani paljouksista, jotka vievät aikaasi. Niin tunteella kuin järjelläkin. Tilaisuuteen on vapaapääsy ( – kaiken lisäksi pääset liikatavaroista eroon).

Onneksi sateen jälkeen paistaa aina aurinko, kevyesti keskiviikkoa eteenpäin ja oikein hyvää loppuviikoa samalla.

Laura

Jaa tämä artikkeli