Lelukaaos, kaikki on hujan hajan eikä mitään järjestystä. Sen sijaan, että hankimme lisää säilytystilaa voisimme käydä lelut systemaattisesti läpi. – ” EI EI EIIIIIIII, äiti sä oot ihan tyhmä kun sä haluat vaan koko ajan järjestää”  7-vuotias kuopus lausuu kovaan ääneen kertoessani aikeista.

Jokainen tuntee varmasti suhteellisuuden siihen, mikä on omasta mielestä siistiä ja mikä taas ei. Viimeistään siinä vaiheessa soi aikuisten kellot, kun huoneensiivous -ja järjestäminen tuottaa kammoa, tuskaa ja pahaa mieltä kaikilla.

Mutta miksi mun lapsillani on vaikeuksia luopua? Vai onkohan se sittenkään niin?

Aikamatkalla menneeseen

Aihe on niin mielenkiintoinen. Ihan rauhassa minä voin vaikka aluksi katsoa peiliin. Olenhan syntynyt 1982. Juuri silloin Suomi eli ja kukoisti hyvinvoinnissaan. Vauraus näkyi jopa lastenhuoneessa lelumääränä, sillä eihän me mitään muuta osattu toivoa lahjaksi, kuin leluja. Ostimme jopa siskon kanssa toisilleme barbit syntymäpäivä lahjoiksi. Ha-ha.

On tärkeää lähteä aikamatkalle taaksepäin. Mistä minä olisin voinut unelmoida, kuin ihanista leluista ja prinsessamaailmoista. Unelmat on meidän ydin. Ajattelin lapsena kuopuksen ikäisenä 7-vuotiaana, että Presidentti Koiviston lapsella on varmasti unelmien leikkihuone täynnä Barbeja. Sillä silloin ne nuket ja paljous symbolisoivat minulle vaurautta, onnea ja hyvää elämää sekä kaiken kattavaa ostomahdollisuutta. “Tietysti niillä oli ihania leluja ja linna”, mietin.

Tutkiskeltuani historianlehdyköitä, ei tarvitse mennä kovinkaan kauas siitä ajasta, joilloin Suomessa tavarasta ja oikeastaan kaikesta oli puute. Ei ollut ylimääräistä.

“Ne käpylehmät.” Nyt on päin vastoin. Elämme yltäkylläisyydessä. Kaikkea saa kaikkea on mahdollista hankkia, jopa puoli-ilmaiseksi pienellä vaivalla. Kierrätys on upea juttu, mutta miten opetan lapsilleni, etttei kaikkea näkemäänsä tarvitse omistaa? Miten suljen pois mainonnan ja sen tuomat viestit? Kuinka keskittyisimme olennaiseen ja huolehtisimme siitä mitä on.

Sitten päästääkin kysymykseen, mikä on lapsuudessa kohtuullista ja mikä ei. Mitä arvostamme ja mihin annamme aikaa.  Mielestäni meillä on kaikkea liikaa, mutta kuinka kierre katkaistaan? Tarkoitus olisi kuitenkin oppia, että minä aikuisena jo ihan alunpitäen olisin pitänyt huolen, ettei sankareille hankita niin paljon. Pato olisi pitänyt rakentaa, ennen kuin  olisi liian myöhäistä. Jos lapsilta kysyy, mitään ei heitetä pois, koska kaikkiin asioihin liittyy muisto ja tunne. Nonni! Hyvä meininki (peukku). Mutta mistä minä olisin voinut eväitä saada, koska omat kokemukset oli, kuten kirjoitin.

Lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään

Asia kerrallaan.  Oman ja lastensa ympäristön sekä ilmapiirin luominen alkaa perusasioista. Toisinaan asioilta voidaan sulkea silmät lastenhuoneen ovea apuna käyttäen. Ja koska on kysymyksessä lapsesi tavarat, voi olla hankalaa kesken kaiken hyökätä sisään järjestämään. Toisaalta tähän järjestämiseen, jota vastaan kuopus haroo voi olla yksinkertainen neuvo tai vinkki, jonka varmasti moni onkin jo sisäistänyt. Harjoittelun avulla saatu lopputulos. Sillä tavoin kaiken maailman virvon-varvon tilpehööreistä sekä paljouden aiheuttamasta sekasorrosta teemme selvää.

– “Mutta kun lelut on niin kivoja, ei niitä anneta minnekään, mutta silti haluan scootin ja uuden pyörän ja ja ja “… Kuitenkin uusia asioita halutessa muistutan lapsiani jatkuvasti vanhoista leluista ja jutuista niin, että  yritän viedä ajatukset tekemisen tasolle. Pitkän ja sinnikkään työn tuloksena pienet roolivaatteet ovat saaneet poistua huoneesta sekä muutamat muut asiat, joilla  ei ole enää leikitty.

Nyt jo huomaamme, kuinka lastenhuoneeseen on tullut lisää tilaa. Ihan kuin ne lelut, joita vielä tarvitaan olisivat nousseet entistäkin arvokkaimmiksi. Lasten on helppo löytää tavarat omille paikoilleen ja huoneessa viihdytään.  Viihtyvyys on ollut lääkettä luopumiseen tilapaiseen tuskaan. Ja ilo sekä mielikuvitus on tullut ei vain tilapäisesti vaan jäädäkseen, lue tästä mitä virheitä ei kannata toistaa vuodesta toiseen. 

Mitä tarvitaan?

Se mitä yritän opettaa jälkipolvelle, on harkinta  ja päätöksentekeminen paljouden keskellä. Se että oppii erottamaan suhteellisuuden omassa elämässä niin, ettei selvittelyyn kulu energiaa (sotku) ja harkinta, ettei osta sitä mitä hetkessä tekee mieli vaan pysähtyy ja miettii asioiden tarvetta (selkeys). Tarpeita luodaan ja hyötyjä selitellään. Mutta oikeastaan kumpaakaan ei tarvita, ei nyt tai huomenna.

Lämpimin terveisin Laura, Järjestysvinkit

Mitä Laura puuhailee päivittäin? Sen näet Instagramista @laura_holmstrom_